keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Kylpyhuoneemme ovi on asennettu




Tämän päivän aikana remonttimiehet ovat asentaneet kylpyhuoneeseemme uuden oven. Olemme tähän mennessä vaihtaneet kaikki asuntomme väliovet, joten luontaisesti vanha kylpyhuoneen ovi karmeineen koki saman kohtalon. Hankimme vanhan oven tilalle Fenestran 7x21 -tuumaisen laakaoven. Paikalleen asennettuna ovi näyttää erittäin hyvälle, vaikka se onkin 10 cm korkeampi kuin muut asuntomme ovet. Kesällä on vuorossa viimeinen ovenvaihto, sillä haluamme vanhan, 2-osaisen parvekkeen oven tilalle uuden, lämpötiiviimmän oven. Taloyhtiön puolesta vaihto ei tuota ongelmia, kunhan hankimme vain samanlaisen laakaoven kuin vanhakin on.



Oman työn osalta olemme tänään jatkaneet pistorasiareikien tekemistä. Tänään teimme kaksi reikää, joten vielä on yksi jäljellä. Lisäksi hioimme olohuoneen pitkän seinän loppuun ja valmistelimme huomista pohjamaalausvaihetta. Huomisen tehtävälistallamme on myös keittiön ja olohuoneen spottien hankinta, sillä kuulimme tänään käyttämiemme spottien loppuneen maahantuojalta. Tästä syystä olemme ostaneet kaikki kaupungistamme löytyvät Massiven Musa-energiansäästöspotit, jotta saamme eteiseen samanlaiset lamput kuin kahteen makuuhuoneeseenkin. Huomenna kuulemme lisäksi, saako Starkki tilattua muista myymälöistään meille loput 14 spottia. Jännittäviä hetkiä jälleen. :)

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Kylpyhuoneessamme on katto




Enää emme näe reikää porraskäytävään, enää emme näe vanhaa kattoa, enää emme edes näe vesiputkia kulkemassa ristiin rastiin katon rajassa - meillä on viimein ihana, uusi paneelikatto! Kiitos remonttimiehet, mahtavaa työtä!

Kylpyhuoneemme lopullinen ilme alkaa pikkuhiljaa näkyä. Lattia on vielä täysin pölyn ja roskien peitossa, mutta eiköhän se loppuviikosta jo ala pysyä puhtaana. Huomisen aikana sähkömies todennäköisesti käy asentamassa spotit kylpyhuoneen kattoon ja sen jälkeen me pääsemme asentelemaan suihkunurkkausta. Mutta palaten vielä paneelikattoon, voimme vain todeta mustaksi lakattujen paneelien olevan täysin oikea ratkaisu. Kylpyhuone ei ole lainkaan pimeä, eikä muutenkaan liian musta, vaikka lattia, korosteraita ja katto ovat kaikki mustia. Kylpyhuone puolestaan on täydellinen - juuri meidän näköisemme.

Kylpyhuoneesta innostuneena voimmekin jatkaa töitä olohuoneessa ja keittiössä. Loppuisivat vain työ- ja koulukiireet, niin ehtisi viikollakin remontoida. :)

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Roiloja, kaapeleita ja maalia


Kolmen viikon päästä asuntomme pitäisi olla keittiön, olohuoneen, eteisen ja kylpyhuoneen osalta lähes valmis, sillä kodinkoneet ja keittiökalusteet saapuvat viikolla 15. Sen vuoksi olemmekin ahkeroineet viikonlopun remonttipaikalla saaden paljon aikaan.




Eteisessä lojuneet antenni- ja nettikaapelit on mitoitettu sopivan mittaisiksi ja kiinnitetty kattoon asennusnauhalla. Työvaihe ei ollut kovinkaan työläs ja lopputulos on siisti. Kaapeleiden kytkentä suoritetaan eteisen seinien maalauksen yhteydessä seuraavien viikkojen aikana.

Olohuoneen ikkunaseinä on maalattu toisen kerran lopullisella maalilla. Kolmas kerros todennäköisesti on vielä tarpeen, mutta sen tiedämme tarkemmin huomenna.




Keittiön seinän osalta teimme suuren urakan roilotessamme uran astianpesukoneen johdolle. Tällä hetkellä johtoasennusputki on liimautumassa ja huomenna pääsemme pakkeloimaan tarvittavia kohtia umpeen.



Kylpyhuoneen katon osalta olemme pohtineet lamppujen sijoittelua. Lisäksi huomasimme remonttifirman koolanneen katon väärinpäin, vaikka sovimme heidän kanssaan, että paneelit asennetaan lyhyen seinän mukaan. Pitää siis soittaa huomenaamuna seitsemältä työnjohtajalle ja keskustella asiasta. Me olemme nimittäin ostaneet paneelia siten, että se riittää lyhyemmän seinän mukaisesti asennettuna, mutta ei toisinpäin asennettuna. Onneksi olemme tämänkin asian kirjanneet asuntoamme koskeviin "työohjeisiin", joten asia selviää helpolla.

Seuraavina vaiheina ovat siivous, tavaroiden järjestely ja olohuoneen pitkän seinän hiominen. Anton aloitteli hiomista jo viime viikonloppuna, mutta tavarapaljouden vuoksi seinää ei voinut hioa kerralla kokonaan. Työt siis jatkuvat sen osalta.

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Pieniä edistysaskeleita ja uusia reikiä



Ongelma, ratkaisu ja uusi reikä - siitä on remontin edistyminen tehty. Tänään siis kuulimme, että remonttimiehet olivat katkasseet vanhan hellan kaapelin, joten emme voi vetää astianpesukoneen kaapelia vanhaa johtoputkea pitkin. Tämä johtaakin nyt uusiin reikiin, roiloihin ja läpivetoihin. Samalla kylpyhuoneen katon koolaus ja paneelien asennus siirtyi ensi viikolle. Muutoin työt edistyvät hyvin, sillä...



kylpyhuoneen katossa olevat vesiputket on eristetty ja...



suihkusta tuleva vesi saa meidät edelleen hyvälle tuulelle. :)

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Jee, vettä!







Tänään on se ilon päivä, jolloin voin kertoa, että meille tulee vettä! Kylpyhuoneemme vesiputket on nyt asennettu ja käsienpesuallas ja vessanpytty otettu käyttöön. Jipii! Vesiputket oli vedetty mielestäni tosi siististi. Allaskaapista menee kolme vesiputkea pesutornin kohdalle ja pesukoneen veden on-off -nappula oli sijoitettu toiveidemme mukaan allaskaappiin. Tulevan paneelikaton yläpuolella vesiputket kulkivat siististi ja niin korkealla kuin mahdollista. Tällä hetkellä olemme erittäin tyytyväisiä remonttimiesten työhön. Kiitokset heille. :) Keittiön vesiputket on myös asennettu kuvassa näkyvällä tavalla.

Oman työn osuus on tällä viikolla todennäköisesti melko vähäinen, koska minulla on juuri menossa harjoittelu ja Antonilla tulossa kaksi tenttiä. Töiden lisäksi nämä opiskelut on melko rankkaa. Remontti onkin toiminut hyvin vastapainona. Menneen viikonlopun aikana remontti kuitenkin eteni, sillä saimme maalattua ikkunaseinän ensimmäisen kerran lopullisella maalilla. Laitamme vielä toisen kerroksen maalia, jolloin maalipinnasta tulee jo huomattavasti tasaisempi. Maalauksen lisäksi tiivistimme ikkunat akryylimassalla, jotta ikkunalistan ja ikkunasyvennyksen välinen rako saatiin peitettyä. Jatkamme ikkunasyvennyksen maalausta, kunhan ehdimme.





lauantai 20. maaliskuuta 2010

Uutta roiloa


Eilinen vierailu keittiösuunnittelijan luona sinetöi keittiömme tilauksen. Aiempi suunnitelma sai muutamia pieniä muutoksia ja lisäyksiä, jonka jälkeen keittiö alkoi näyttää meidän omaltamme. Pähkinän värisen pöytälevyn vaihdoimme kiiltävään valkoiseen alumiinireunoilla sekä lisäsimme pakettiin myös 7 uppoasennettavaa led-lamppua. Lamput ovat siinä mielessä kätevät, ettei niiden johdot tule missään vaiheessa näkyville, vaan johdot kulkevat kalusteiden alalevyn sisällä kalusteiden takana olevalle pistorasialle. Tämä johtaakin siihen, että meidän pitää suunnitella sähkötyöt osittain uusiksi, koska tarvitsemme pistorasian, jota ohjataan kytkimellä. Haasteita siis riittää tällä saralla. Kalusteiden alasokkelin osalta muutimme valkoisen värin alumiinilistaan, jolloin saimme modernimman lopputuloksen. Välitilan taustalevyksi valitsimme kaakeleiden sijaan kiiltäväpintaisen levyn, joka liimataan kiinni esimerkiksi Sikaflexillä. Odotammekin jo innoissaan keittiön saapumista viikolla 15. Ensi viikolla meidän pitäisi saada lopulliset kuvat keittiön ulkoasusta, joten ensi viikolla myös te näette keittiösuunnitelmamme.





Keittiösuunnitelman valmistuttua työt jatkuivat remonttipaikalla. Tänään teimme pääosin roiloamistöitä keittiössä, mutta siinä ohessa myös pakkeloimme aiemmin liimattuja asennusputkia seinän sisään. Huomiselle on vielä jäljellä seinän maalausta, koska rälläkällä seinän leikkaaminen tuotti niin paljon pölyä, ettei maalipurkkia kannattanut edes avata.



Putken taivutusta varten käytimme aiemmin hiustenkuivaajaa, mutta sen tehojen hiivuttua siirryimme tunnelmoimaan kynttilän ääressä. Liekin lämmössä muovinen asennusputki pehmeni ja se oli muokattavissa. Kuvasssa työvaiheena on kahden putken yhdistäminen siten, että toinen putki menee toisen putken sisään.

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Kylpyhuoneen hanat


Kohta pääsemme suihkuun, sillä kylpyhuoneeseemme oli asennettu kuluneen päivän aikana sekä suihkun että altaan hana. Vesiputkiakin asuntoomme oli ilmestynyt, joten voimme uskoa ensi viikolla veden juoksevan paremmin kuin moneen kuukauteen. Keittiön osalta työt olivat myös edenneet, sillä työmiehet olivat jo asentaneet sinnekin vesiputkia. Nyt onkin hyvä hetki piipahtaa keittiösuunnittelijan luona ja lyödä lukkoon tilauksemme. Tämä postaus jää siis lyhyeksi, mutta huomenna työt jatkuvat meidän osaltamme. Tässäpä yleiskuvia kylpyhuoneemme tapahtumista.





torstai 18. maaliskuuta 2010

Allas, allaskaappi ja peilikaappi




Kuluneen päivän aikana ole tapahtunut jälleen paljon. Näkyvin työvaihe oli kuitenkin ollut allaskaapin, altaan ja peilikaapin asennukset. Lopputulos on kiva. Kylpyhuone alkaa näyttää jo valmiille. Peilikaapista heijastuu kuitenkin vielä totuuden toinen puoli eli katon rajassa kulkeva, eristetty viemäriputki.




Remonttimiehet olivat myös suunnitelleet vesiputkien paikat sekä liimaneet ja ruuvanneet kiinni suihkuhanan kiinnikkeet. Lisäksi vesiputkien paikat on nähtävillä pesukoneen kohdalla, sillä remonttimiehet olivat asentaneet kaakelien saumoihin vesiputkikiinnikkeitä. Keittiön vesiputkia varten oli myös tehty läpivienti, joten tiedämme nyt tarkkaan, mihin kohti vesiputket keittiössä tulevat.



Oman työmme osalta aloitimme suurimman urakan - olohuoneen pitkän seinän hiomisen. Lisäksi viimeistelimme alasvetoputkien pakkelointia sekä hankimme uusia asennusrasioita ja kaiutinkaapelia. Pikkuhiljaa remontti etenee, vaikka aina ei siltä näyttäisikään. :D

Keittiön etenemistä



Keittiön osalta remonttifirma oli jälleen edennyt, sillä he olivat poistanet vanhan viemärin, irroittaneet seinään kiinnitetyn hanan ja katkaisseet seinään tulevat vesiputket seinän tasalle. Seuraava vaihe heillä on tuoda vesiputket keittiön hanalle. Keittiöasennuksen jälkeen vesiputket yhdistetään hanaan ja viemäri asennetaan paikoilleen.

Tänään mekin ehdimme taas remonttipaikalle viettämään laatuaikaa. Tarkoituksenamme on hioa olohuoneen pitkä seinä sekä alasvetoputkien kohdat, jotka olemme aiemmin pakkeloineet. Keittiön patterin osalta maalaustyöt jatkuvat vielä yhden kerroksen osalta. Maaliakin ostimme hyvin optimimäärän, sillä maalipurkissa on sopivasti maalia jäljellä vielä yhden maalauskerran verran.

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Ensimmäinen kaluste



Kylpyhuoneeseen asennettava WC-pytty on ollut alkuviikon eteisessämme, mutta tänään työmiehet olivat siirtäneet sen omalle paikoilleen kylpyhuoneeseen asentaen viemärin paikoilleen. Vettä pyttyyn ei vielä tule, mutta eiköhän seuraavien päivien aikana tule vesiputketkin muiden kalusteiden lisäksi. WC-pytty on Idon Seven D -mallistoa. Itse pidämme kovasti pytyn suoraryhtisestä mallista ja metallisesta vetäisypainikkeesta.

Putkiremontin osalta remonttifirma on edennyt jo kolmanteen linjaan. Taloyhtiön asunnot siis jaettiin remontin alussa linjastoihin, joihin kuuluivat aina samassa kohti olevan asunnot kerroksesta 2 kerrokseen 6. Meidän asuntomme kuului linjastoon 1, joten saimme ensimmäisenä kokea putkiremontin omassa asunnossamme. Näin jälkikäteen ajateltuna tilanne oli meidän kannaltamme optimi, koska näin keväällä meillä on molemmilla hyvin kiirettä töissä ja koulussa, joten on hyvä, että kylpyhuoneemme remontti sattui kiireisimpään aikaan. Koko asunnon osalta remontti siis etenee, vaikka itse emme kovin paljoa kerkeä remontoimaan.

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Pieniä remontointitehtäviä


Tänään kävimme nopeasti pyörähtämässä remonttipaikalla, koska koulupäivä venyi yli seitsemään. Pienen pyörähdyksen aikana teimme seuraavaa:



1. Maalattua keittiön patterin toiseen kertaan ja otettua päivän asu -kuvan.



2. Tehtyä pakkelinsekoitusvispilän vanhasta maalaustelasta.



3. Pakkeloitua putkia seinän sisään.



4. Asennettua kylpyhuoneen kytkimen.

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Johtojen asettelua






Viikonloppu sujui leppoisasti maalaismaisemissa. Kävimme umpihankihiihtämässä, nautimme lämpimästä auringonpaisteesta ja söimme illalla höyrytettyä makkaraa. Kiuasmakkara olikin minulle aivan uusi kokemus. Umpihankihiihto oli myös uutta. Ensi kerralla otan mukaan hiihtovarusteet, jotta voimme tehdä pidemmän hiihtolenkin.

Remonttipaikalla työskentely eteni tänään sunnuntaina kylpyhuonekalusteiden sijoittelun suunnittelulla ja olohuoneessa antenni- ja internet-kaapeleiden vetämisen osalta. Kaapelit kuljetetaan lattialistan alla, mutta jouduimme silti piikkaamaan lattianrajaan kolon kaapeleille. Kolo tuli kyllä nopeasti ja kerrankin saimme nopeasti näkyvää aikaan. Viime aikoina työvaiheet ovat tuntuneet erittäin raskailta, koska rasianreikien poraaminen ei tuota kovin näkyvää lopputulosta. Varsinkaan jos reikiä joutuu poraamaan yhteensä 15 ja jokaisen reiän poraamiseen kuluu tunti. :D

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Saumatut seinät




Eilisen aikana remonttimiehet olivat saumanneet kylpyhuoneemme seinät. Lopputulos on edelleen hieno. Seuraavaksi kylpyhuoneeseemme tuodaan vesiputket ja asennetaan kalusteet. Ensi viikolla kylpyhuone onkin sitten jo pesutornikaappia vaille valmis.



Oman työmme osalta porasimme eilen kaksi rasianreikää ja teimme rei'ille alasvedot. Liimasimme myös putket paikoilleen, jotta pääsemme sunnuntaina pakkeloimaan putket piiloon.



Maalaustyön osalta aloitimme keittiön patterin ja ikkunasyvennyksen maalaamisen. Pieni patteritela toimi hyvin ikkunasyvennyksen maalaamisessa. Ostamamme pikkutela puolestaan oli aivan onneton, joten olin hyvin onnellinen löydettyäni remonttipaikalta vanhan patteritelan.



Samaan syssyyn maalasin myös suvussamme kulkeneen remonttijakkaran. Jokainen remontoija on maalannut jakkaran remontin aikana valitsemallaan värillä. Aiemmat kerrokset ovat punaista, oranssia, vihreää ja valkoista. Tällä kertaa ajattelin maalata jakkaran puna-harmaaksi. Pääsääntö jakkaran maalaamisessa on ollut se, että se maalataan maalipurkkien lopuilla, jolloin eri kerrokset paljastavat, minkä värisiä seiniä on milloinkin maalattu. Meidän remonttimme jälkeen jakkara siirtyy palvelemaan vanhempieni kerrostaloasunnon remonttia.

torstai 11. maaliskuuta 2010

Saumattu lattia



Tänään remonttimiehet olivat saumanneet lattian ja laittaneet lattian rajaan silikonit. Musta silikoni oli loppunut kesken (10 cm verran kesken), joten kaakeloija oli jättänyt meille viestin seinään. Hyvin toimii yhteydenpito seinän välityksellä. :D



Tosiaan lattia on nyt saumattu ja lopputulos on tosi hieno! Musta kaakeli, musta saumalaasti, musta silikoni - täydellistä. Kuvassa lattiakaakeli näyttää märän laikukkaalle, koska lattian päällä on muovi, jotta saumalaastin kosteus ei haihdu liian nopeasti.



Oman työmme osalta kävimme tänään tekemässä kaksi rasianreikää olohuoneen ja keittiön seinään sekä maalasimme olohuoneen patterin viimeisen kerran. Patterista tuli nyt kolmannen käsittelyn jälkeen hyvä. Rasianreikiä meillä on porattavana vielä 5, loppu häämöttää jo niiden osalta.