lauantai 24. huhtikuuta 2010

Takatalvi


Eilen saavuimme Antonin vanhempien luokse vaihtamaan autoon kesärenkaat. Eilen saapuessamme maa oli sula ja vesilammikoiden peitossa. Tänä aamuna maisema oli kokenut muutoksen - maa oli kauttaaltaan valkoinen lumesta.

Illalla palaamme takaisin remonttipaikalle. Huomisen aikana on tarkoitus asentaa keittiön alakaapit paikoilleen, jotta remonttifirma pääsee alkuviikosta kytkemään keittiön hanan ja viemärin. Kiirettä pitää.

torstai 22. huhtikuuta 2010

Keittiötä ja lattiaa



Blogihiljaisuuden aikana remonttipaikalla on tapahtunut paljon. Parketti on ladottu lattiaan, keittiökalusteet ja -koneet ovat saapuneet olohuoneemme täytöksi ja onpa muutama keittiökaappikin löytänyt jo oman paikkansa seinältä. Kiitokset vain Antonin isälle, joka kävi apunamme asentamassa keittiön yläkaappeja.



Hassuin työvaihe oli aktiivihiilisuodattimen asentaminen, sillä sitä varten ei ollutkaan omaa kaappia, vaan se asennetaan kahden yläkaapin väliin. Asennusohjeet olivat myös erittäin mielenkiintoiset, sillä ohjeesta piti leikata sabluuna, jonka avulla reiät porattiin kaappien seiniin. Joo, ja tämä kone ei ollut edes halpatuontia. :D



tiistai 13. huhtikuuta 2010

Olohuone-keittiön katto




Tänään ahkeroimme eilen aloitetun ja kertaalleen puretun kattopaneeliasennuksen parissa. Ensimmäinen paneelirivi oli työläin, mutta tunnin tehokkaan työskentelyn jälkeen rivi saatiin suoraan. Seuraavilla riveillä saimme tarkkaan suoristella lautoja ja pyrkiä vähentämään vinoutta. Mielestämme olemme onnistuneet vähentämään katon kieroutta huomattavasti. Huomenna jatkamme katon asennusta sekä aloitamme kenties jo lattian asennuksen. Kiire alkaa pikkuhiljaa olla, joten voi olla, että jätämme katon kesken ja panostamme parketin asentamiseen. Lattia on kuitenkin tällä hetkellä tärkeämpi asentaa ennen perjantaita kuin katto. Lausumme tähän loppuun kiitokset isälleni, joka jälleen kävi meitä auttamassa systerini mentyä uintitreeneihin.

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Maalia ja kattopaneelia




Tänään tapahtui paljon lyhyessä ajassa. Maalasimme eteisen pohjamaalilla. Kiirettä piti, koska Antonia siteeraten "olin liian nopea maalaamaan, koska hän ei kerennyt suojaamaan, kun minä jo olin valmiina telan kanssa". Lopputulos oli kuitenkin erinomainen. Huomenna jatkamme maalausta lopullisella maalilla. Pari kerrosta sitä ja avot - seinät ovat valmiit.



Maalausintoilun jälkeen päätimme aloittaa olohuone-keittiön kattopaneelien asennuksen. Nyt kohtasimme kuitenkin niitä ongelmia, joita olemme koko ajan pelänneet. Seinä on heti alkujaan jo 2 cm kierossa, joten ensimmäiset laudat jouduimme ottamaan katosta alas. Huomenna jatkamme uudella suunnitelmalla. Kavennamme kattopaneelia alkupäästä, jolloin se on sopiva täysleveänä toisessa päässä.

Keittiökaappien ja -koneiden saapuminen on myös lyöty lukkoon. Kalusteet saapuvat perjantaina ja koneet joko torstaina tai perjantaina. Emme ole vielä varmoja, kumpana päivänä. Ne kuitenkin saapuvat siten, että voimme asentaa ne lähes suoraan omille paikoilleen keittiöön.

Aiemmin tilattujen spottien kohtalokin selvisi - saamme ne viikolla 17. Toimittaja oli vihdoin saanut uuden erän ja saamme näin ollen kaikki tarvitsemamme spotit ja vieläpä samanlaisina kuin muissa huoneissakin. Sähkömiehelle on siis töitä viikolla 17.

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Johtoja, maalia ja pakkelia



Tänään meillä kävi sähkömies kytkemässä spottien kaapelit, vetämässä uudet maadoitetut sähköjohdot pistorasioihin sekä asentelemassa keittiöön tulevia pistorasioita. Jännittävin hetki oli se, kun meidän piti saada 16 mm -läpimitaltaan olevasta putkesta kuljetettua 8 kaapelia. Onneksemme kaikki kaapelit mahtuivat kulkemaan putkessa, joten voimme asentaa olohuone-keittiöön 5 kytkintä ohjaamaan lamppuja.



Palaten kuitenkin keittiön ja olohuoneen katon kaapelointiin voimme todeta katon olevan melkoinen hämähäkin verkko. Olohuoneeseen nimittäin asennetaan 10 spottia ja keittiöön 4. Lisäksi olohuoneeseen jätetään "perinteinen" lampun paikka, keittiön "lampun paikka" siirretään tulevan ruokapöydän päälle ja keittiökaapistoihin asennetaan led-spotit. Näiden kaikkien lamppujen kaapelointi vei sähkömieheltämme muiden töiden ohessa noin 5 tuntia.



Työpäivän jälkeen kävimme hakemassa rautakaupasta 17 pakettia kattoon asennettavaa MDF-paneelia. Näiden lisäksi hankimme myös keittiökaappien alle laitettavaa muovimattoa. Tällä hetkellä keittiökaappien alla ole lainkaan muovimattoa, mutta muualla asunnossa on, joten asennamme palasen muovimattoa kaappien alle saadaksemme kaapin samalle tasolla muun lattian kanssa.



Illalla pääsimmekin sitten jatkamaan työskentelyä maalaamisen osalta. Minä maalasin olohuoneen pitkän seinän toisen kerran pohjamaalilla sekä keittiön ilmastointihormin ensimmäisen kerran. Nyt olohuone ja keittiö alkavat vihdoin näyttää valmiimmille, vaikkakin työtä on vielä paljon jäljellä.

torstai 8. huhtikuuta 2010

Kylpyhuoneen valaistus


Kuluneen viikon aikana työmiehet olivat asentaneet kylpyhuoneemme spotit paikoilleen. Alunperin luulimme, että vessan valaistukseksi 3x50W on liikaa, mutta nyt voimme todeta erehtyneemme. Valonmäärä on juuri sopiva. Mielestäni valot tuovat kylpyhuoneeseen paljon tunnelmaa. Valkoinen ympyrä katossamme on jakorasian suojalevy. Aiemmin katossa ei ollut lainkaan valoja, vaan valaistuksesta vastasi peilikaapin lamppu. Tällä hetkellä peilikaappiin ei ole yhdistetty lainkaan valoja, joten kaikki valo tulee katossa olevista spoteista.

Itse olemme tällä viikolla olleet erittäin kiireisiä. Uintiharrastus sekä koulu ja työt ovat pitäneet meidät kiireisinä. Vasta tänään torstaina ehdimme remonttipaikalle purkamaan energiaa seinän maalauksen, hiomisen ja tavaroiden järjestelyn osalta. Huomenna meille tuleekin sähkömies töihin. Hän asentaa keittiön ja olohuoneen pistorasiat, kytkimet sekä vetää sähköjohdot keittiökaappien kohdalle. Tarkoituksena oli myös asennuttaa hänellä spottivalot olohuoneen ja keittiön kattoon, mutta se ei kuitenkaan onnistu. Tilaamamme lamput eivät ole vielä tulleet, joten sähkömies käy myöhemmin toisen reissun asunnollamme.

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Pääsiäisen touhuja


Pääsiäinen kului rattoisissa merkeissä. Anton piipahti päivän verran vanhempiensa luona ja minä autoin omia vanhempiaan heidän remontissaan. Irroitimme tapettia, siivosimme ja maalasimme pintoja neljästään. Välillä apuna oli myös isoisämme sekä Antonin palattua takaisin kaupunkiin myös hän. Päivät kuluivat nopeasti, koska koko ajan oli tekemistä.

Oman remonttimme osalta työskentely on edennyt keittiössä ja olohuoneessa. Olemme maalanneet kaksi seinää lopullisella maalilla sekä hioneet ilmastointihormin maalausvalmiiksi. Huomenna jatkamme maalauksia, sillä tämän viikon aikana meidän pitää saada kaikki pinnat maalattua. Ensi viikonloppuna on katon ja lattian asennus. Niin se vain vuoden urakka on kohta ohi. Enää remonttipaikalla ei ole koko ajan kahdelle ihmiselle töitä, joten minulla on ollut hyvin aikaa auttaa vanhempiani.

Tässäpä kuvasatoa työntouhuista. Tuttuun tapaan minä olen joka kerta kameran takana ja Anton poseeraa kaikissa niissä kuvissa, joissa näkyy työntekijä. Näkee siis, kuka kuvat meillä ottaa. ;P


Keittiön seinän hiomista


Ilmastointihormin vuoro olla hiottavana


Keittiön seinä maalattu


Ikkunasyvennys maalattuna


Olohuoneen lyhyempi seinä maalattuna


Olohuoneen lamppujen MMJ-kaapelin vetoa


perjantai 2. huhtikuuta 2010

Suihkuseinät paikoillaan


Tänään olemme olleet erittäin tehokkaita. Aloitimme päivällä suihkuseinän asentamisen ja siinähän hurahti nopeasti 4,5 tuntia. Periaatteessa asentaminen oli helppoa, mutta ensinnäkin kahden alumiiniprofiilin istuttaminen toisiinsa vaati paljon säätämistä, liukasteena toiminutta saippuaa ja voimaa. Tätä työvaihetta kuvaa parhaiten sana ähertäminen. Äherryksen jälkeen asennus onnistui helposti, vaikka monet työvaiheet veivät aikaa. Lopputulos on kuitenkin erittäin hyvä ja toimiva. Seuraavat kuvat esittelevät suihkuseinien asennusprosessia.


Alumiiniprofiililistan laitto suoraan onnistui Bosch:n laservaa'alla. Loistava laite, suosittelemme lämpimästi!


Seuraavaksi merkittiin ruuvien paikat ja teipattiin porattavien kohtien ympärys, jotta kaakelin lasite ei päässyt rakoilemaan. Poranteränä käytimme timanttiterää.


Samat työvaiheet toistettiin myös toisen alumiiniprofiilin kanssa.


Sen jälkeen asensimme ensimmäisen lasin paikoilleen ja kiinnitimme saranat. Saranaan kiinnitimme toisen lasin. Tässä vaiheessa säädimme ovea lattian kallistusten mukaan mahdollisimman suoraan.


Sama työvaihe toistettiin myös toisen lasioven kanssa.

Lopuksi säädimme vielä lasiovet kohtaamaan toisensa. Lopputulos ei tarvitse sanoja kertomaan itsestään. Kylpyhuoneestamme puuttuu tämän jälkeen enää pesutornin kaappi, pyyhetangot, pyyhekoukut ja WC-paperiteline.





Suihkuseinien asennuksen jälkeen Anton hioi keittiökaappien yläpuolelle jääneen seinän. Minun työkseni jäi olohuoneen pitkän seinän pohjamaalaaminen. Jatkan pohjamaalaamista huomenna, koska ensimmäinen kerros ei ole peittävä. Lisäksi asensimme olohuoneen kattoon kolme ensimmäistä kaapelia spotteja varten. Spottien pitäisi saapua ensi viikolla, joten sähkömieskin voi tulla meille töihin.

torstai 1. huhtikuuta 2010

Työt hyvällä mallilla



Tänään jatkoimme työskentelyä olohuoneen parissa. Anton teki loput kuusi alasvetoa pistorasianrei'ille ja piikkasi kaapelikourun lattian rajaan. Minun tehtävänäni tänään oli suurimmaksi osaksi tämä blogin päivittäminen ja huomisen maalaustyön valmistelu. Olen tehnyt pitkän puutelistan, joten kaupassa käyminen on ehdoton edellytys huomiselle maalaustöille.



Tällä kertaa ajattelin lisäillä myös kuvia putkiremontin etenemisestä. Käytännössä yleiset tilat on jo putkien ja kaapeleiden osalta valmiit ja jätelavat täynnä roskia. Tänään kuitenkin bongasin jätelavan vierestä monta kymmentä vanhaa ammetta. Ammeet olivatkin melko järeää tekoa: valurautaa, joka oli päällystetty posliinilla. Kaikenkaikkiaan roskahuolto on remontin aikana toiminut erinomaisesti. Pihallamme on ollut koko ajan kaksi jätelavaa, jotka on tyhjennetty pari kertaa viikossa.



Lisäksi liikehuoneiston ja asuintalon välissä oleva "sola" on toiminut remonttifirman putkivarastona. Tässä telineessä on säilytetty muun muassa muovisia viemäriputkia. Tällä hetkellä putkia ei ole jäljellä enää kovinkaan paljon, mutta aluksi teline oli aivan täysi.



Tältä piha näyttää ulko-ovelta kuvattuna. Ei kovin kaunista, mutta harvoinpa remonttiroskat kauniilta näyttävätkään. Toukokuussa nämä lavat poistuvat ja piha siivotaan täysin. Toukokuun yhtiökokouksessa äänestetään pihan kohtalosta, sillä putkiremonttiurakkaan kuului pihan aukaseminen, mutta ei sen korjaaminen. Edellisessä yhtiökokouksessa nimittäin jätettiin piha-asia vielä arkkitehdin suunniteltavaksi, jotta saamme paremmat suunnitelmat molokkien, pyöräkatoksen ja autopaikkojen sijoittelusta. Tuleva yhtiökokous tulee siis olemaan mielenkiintoinen, sillä kaikki asunnonomistajat eivät näe tarvetta pihan korjaamiselle ja portin uusimiselle. Meidän mielestämme kaikki pitää laittaa uusiksi, etenkin kamala rautaportti ja rumat roska-astiat. Taidamme olla siis tyyppiä "kaikki vanha ulos ja uutta tilalle". ;P