Näytetään tekstit, joissa on tunniste Isompi makuuhuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Isompi makuuhuone. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Sisustushaasteen viikko neljä



Kokonaisuudessaan kotia ajatellessamme päädyimme lopputulokseen, että kaikista paras ja eniten tyytyväisyyttä osoittanut asia kodissamme ovat FP-Tamarin Satiini-taiteovet. Ne ovat erittäin kevyet, tyylikkäät, mukavat, helpot ja erittäin hyvä vaihtoehto tavalliselle laakaovelle. Meille ne olivat oikeastaan ainoa vaihtoehto, sillä normaali ovi olisi ajan myötä varmasti lyönyt reiän makuu- ja työhuoneiden lasisiin liukuoviin. Pienenä välihuomiona voin myös kertoa, että olihan meillä lipasto. Se vain on niin huomaamaton, etten edes muistanut meillä sellaisen olevankaan. :D




Toinen erittäin paljon tyytyväisyyttä ja käytännössä onnistuneisuutta edustaa meidän suuri keittiö-olohuone -yhdistelmä ruokapöytineen ja sohvineen. Sohvan lisäksi tykkään tosi paljon meidän isosta ja valkoisesta nukkamatostamme. Siinä on mukava loikoilla ja katsella televisiota.





Pronssia onnistumisesta sitten saakin keittiömme työtaso. Valkoinen pöytälevy oli aivan nappivalinta. Onneksi menimme vielä kerran käymään Lumia keittiöillä ja näimme tämän juuri paketista vedetyn, alumiinireunaisen mallikappaleen. Siitä lähtikin idea alumiinisiin sokkelilevyihin.



Mitalisijojen yli kuitenkin kiilaa pikkusiskoni maalaama ja meille lahjoittama taulu. Se sijaitsi alunperin työhuoneessa seinää vasten, mutta on viime aikoina vaihtanut paikkansa parvekkeen oven suuhun. Siellä se tuo kivasti väriä valkoisuuden keskelle. Kunpa vain raskisin laittaa seinään koukun ja taulun seinälle.

Kattauskin kuuluisi tähän haasteeseen, mutta taitaa meillä olla tällä hetkellä vähän eri kujeet siellä Euroopassa, joten jätetään kattailut väliin. :)

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Työhuone ja eteinen + tuunaus

Kolmannen viikon sisustushaasteesta jäljellä ovat vielä työhuone, tuunaus ja eteinen. Näistä ehdottomasti suosikikseni nousee aihe työhuone, sillä se on huoneistamme ehkä eniten käytetty. Syynä lienee se, että täällä on tietokone ja meillä on paljon koneella tehtäviä työ- ja harrastejuttuja.



Työhuoneen värimaailman ja tyylin selkiydyttyä tuunasin meille kynäpurkin. Vanha kahvipurkki koristautui lehdistä leikatuilla kuvilla ja decoupage-lakalla aivan uuteen käyttötarkoitukseen. Näitä purkkeja itse asiassa meinasin tehdä lisääkin, mutta lakka loppui kesken. Pitääpä kesää varten hankkia lisää lakkaa, jotta voin ilahduttaa äitiäni tuunatulla lahjalla.




Eteiseen puolestaan hankimme ihan kaupasta uuden lehtikorin. Edellinen oli kyllä varsin kiva, mutta hentoinen materiaali antoi parissa vuodessa periksi ja kori alkoi muistuttaa enemmänkin lehdille varattua aurinkotuolia. Niinpä aikani etsin uutta vastaavaa koria, kunnes löysin ruskean pajukorin toimittamaan lehtitelineen virkaa.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Värikkäitä kansioita



Ostimme pari kuukautta sitten työhuoneeseen Expedit-lokerikon, koska Antonin opiskelutavaroille ei tuntunut löytyvän riittävästi tilaa. Hyllykkön sisällöksi ensin ajattelin koreja, mutta toimivanpana ratkaisuna lehtikotelot päätyivät kotiimme. Kuluneen sunnuntain ratoksi minä puolestaan intoutuin järjestelemään työpaperini kolmeen eri väriseen kansioon. Pinkki, limenvihreä ja oranssi kansio tuovat lokerikkoon kivasti väriä.

Sunnuntai-iltamme jatkuu puikkojen ja lankakerän parissa. Rentouttavaa sunnuntai-iltaa kaikille!

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Kynät tallessa


Viikkosiivouksen aikana värikynämme pääsivät uuteen kotiin. Musta Aalto-malja on muutostani lähtien odottanut käyttötarkoitustaan, ja vihdoin se löytyi. Kynät ovat nyt helposti otettavissa käyttöön ja samalla maljallinen kyniä tuo kivasti väriä työhuoneen nurkkaan.



Värikynien osalta olen rakastunut palavasti saksalaisen Lyran paksuihin puuväreihin. Niiden värisävyt ovat makeita ja jälki peittävää. Toki tarkkoja yksityiskohtia tykkään edelleen piirtää ohuilla puuväreillä, mutta muuten olen paljolti siirtynyt Lyran väreihin. 

PS: Ensi viikolla koittaa se kauan odotettu ylläriperjantai. Hihii, melkein jo hypin innosta. :D

torstai 14. heinäkuuta 2011

Love others as they love themselves



Työhuoneemme sai vihdoin kaipaamansa taulun. Kehykset löytyivät varastosta (hei, yllättäen!) ja aforismi netistä. Nämä kaksi yhdistämällä tuli kiva tekstitaulu. 





Työhuoneen sisustuksessa olen monesti haaveillut isosta maailmankartta-tarrasta. Se sopisi hyvin asuntomme tyyliin ja inspiroisi minua suunnittelemaan maailmanvalloitusta. 



Karttaan olisi myös mukava merkitä suurimmat kaupungit, joissa on käynyt. Eri tarravalmistajien sivuja selatessani löysin lopulta myös sen, mitä hain. Eräs valmistaja nimittäin myy magneettipintaisia tarroja. Sellainen olisi niin meille sopiva!

Pitääpä alkaa mittailemaan, mikä koko olisi paras meidän seinällemme. Huomiseen! :)

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Työhuone


Täällä blogissa olen monta kertaa mainittu remontin olevan valmis, mutta järjestelytehtäviä onkin riittänyt moneksi viikoksi. Nyt järjestelytkin on saatu valmiiksi ja pääsin ottamaan kuvia asunnostamme. Ajattelinkin toteuttaa postaussarjan, jossa esittelen asuntomme huone huoneelta. Esittelykierros nivookin hyvin pakettiin remontin ja sisustuksen sekä todennäköisesti tämän bloginkin.



Ensimmäisenä on esittelyvuorossa työhuone, jota remontin aikana kutsuimme isommaksi makuuhuoneeksi. Työhuoneen koko on 13,9 neliöä eli kerrostaloasunnon huoneeksi erittäin suuri. Huonekalujen osalta huoneeseen on hankittu liukuovellinen, 200 cm pitkä ja 60 cm syvä kaapisto (koostuu yhdestä 100 cm leveästä ja kahdesta 50 cm leveästä kaapista). Kaappien korkeus on 236 cm, jolloin kaappien yläosan ja katon väliin jää parikymmentä senttimetriä tilaa. Mielestämme tuo tila tuo huoneeseen avaruutta, emmekä sen vuoksi ajatelleetkaan yläsokkelin asentamista.



Tilantuntua huoneeseen tuo myös FP Tamarin Satin-taiteovi, jonka leveys on 85 cm ja korkeus 205 cm. Taiteovi tilattiin mittatilaustyönä, koska emme halunneet korottaa oviaukon korkeutta nykyisiin standardimittoihin. Korkeuden sijaan mielestämme oli tärkeää saada leveyttä lisää, joten alkuperäisten välioven ja karmien poiston yhteydessä levensimme hieman oviaukkoa. Arkielämässä taiteovi on toiminut erittäin hyvin, eikä meillä ole ollut pelkoa siitä, että väliovi osuisi lasisiin liukuoviin. Senpä vuoksi aikoinaan päädyimmekin tilaamaan molempien makuuhuoneiden oviaukkoihin tällaiset ovet, vaikka ovien kappalehinta olikin reilut 500 euroa.




Huoneen toimintafunktion varmistuttua aloimme suunnitella työpöytää ja siihen liittyvää lipastoa. Ikeasta löysimme Bestå-sarjaan kuuluvat kolme kaappia, jotka sijoitimme harmaalle seinälle toimittamaan tavaransäilyttäjän virkaa. Työpöydän pöytälevyn puolestaan hankimme mittoihin sahattuna Bauhausista ja päällystimme pöydän alapinnan valkoisella kontaktimuovilla. Pinnoitteeltaan pöytälevy on erittäin kestävää, eikä kiiltävä pintakaan ole kulunut, vaikka olemmekin työskennelleet pöydällä ihan normaaliin tapaan.



Työpöydässä parasta on ensinnäkin sen sijainti ikkunan edessä sekä se, että pöydän ääreen mahtuu kaksi työskentelijää yhtä aikaa. Bestå-kaapit ovat myös toimittaneet virkaansa erittäin hyvin ja niihin mahtuu sisälle paljon toimistotavaraa. Itse pidän myös niiden puhtaan valkoisesta väristä sekä kevyestä rungosta.



Oman ulottuvuutensa työhuoneeseemme tuo ovi parvekkeelle. Aiemmin parvekkeelle johti kaksiosainen ovi, mutta remonttikärpäsen puraisemina poistimme sisäpuolella olleen oven ja tiivistimme ulkopuolella olleen oven lämpötiiviiksi. Tiivisteenä käytimme muun muassa polyuretaania, jota ruiskutimme koko oven mitalta. Tiivistämisen ohessa pinnoitimme oven sisäpuolelta uusiksi kalustelevyllä. Nyt ovi on erittäin tyylikäs ja kolmen "lukon" sijaan siinä on vain yksi kahva, joka ohjaa kolme eri salpaa. Parvekkeen oven viereen asetimme koristeeksi pikkusiskoni maalaaman taulun.



Työhuoneen iso koko mahdollisti myös rumpujen sijoittamisen yhteen huoneen nurkista. Sisustuksellisesti rummut ovat erittäin rumat, mutta onneksi niille löytyi sopiva paikka nurkasta, jonne tulee harvemmin katsottua. Rumpujen vasen puoli taiteovelle asti (noin 1,5 metriä) on jätetty sisustuksen osalta vielä tyhjäksi. Myöhemmin siihen on tarkoitus sijoittaa koiran peti.

Nytpäs suuntaan seuraavaan huoneeseen ottamaan valmis-kuvia. :)

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Muuttohommia



Joulupukki toi meille tänä vuonna paljon kotiin liittyviä lahjoja. Yksi niistä oli uusi lehtiteline, joka sai heti oman paikkansa eteisen kaapin vierestä. Lehtiteline onkin heti kerännyt kaikki taloutemme sisustuslehdet. Lehtiä on kiva selailla eteisen pehmeällä matolla ja samalla silmäillä asuntoa uusien sisustusideoiden myötä.



Muutto aiemmasta kodistamme, viihtyisästä ja tilavasta kaksiosta, alkoi tänään. Laatikkoa siirtyi ja tavarat siirtyivät suoraan omille paikoilleen. Muuttohommien ohessa saimme siirrettyä myös palvelinkoneen näyttöineen sille varatulle hyllylle isomman makuuhuoneen kaappiin. Asensimme jo remonttivaiheessa pistorasian ja nettipistokkeet kaapin alahyllylle, jotta mahdollistimme palvelinkoneen asentamisen kaappiin. Koneen tarkoituksena on toimia asuntomme mediakeskuksena, josta musiikit ja elokuvat on helposti haettavissa verkkoyhteyden kautta. Tällä hetkellä palvelinkoneena toimii aikaisempi pöytäkone, mutta isokokoinen keskusyksikkö näyttöineen on tarkoitus korvata tehokkaalla IBM:n läppärillä, kunhan läppäri saadaan viritettyä kuntoon. IBM:n läppärit ovat juuri sopivia palvelinkoneiksi, koska niiden tehot ovat vailla vertaansa (niin kuin hintakin ;P). Muilta osin tietotekniikkaamme pitää pystyssä MacBook sekä iMac. Näiden lisäksi on tarkoitus hankkia vielä yksi näyttö, jotta MacBookilla työskennellessä voi käyttää kahta eri työpöytää kahdella eri näytöllä.


(kyllä, kasvi alkaa näyttää hyvin kuihtuneelta!)



Muuttolaatikoiden purkamisen jälkeen sytytimme kynttilät ja asentelimme Nintendo Wiin omalle paikalleen yhteen TV-tason lokeroista. Samalla nostimme televisiota yhden pykälän ylöspäin ja putkitimme televisioon kytketyt johdot. Sopivan kaapelikourun löytäminen on ollut hankalaa, koska Wii, Xbox 360, DVD-soitin ja tallentava digiboxi pitää kaikki kytkeä television taakse. Onneksi tulevien kaiuttimien johdot sentään ovat pienet. :)

Huomenna jatkamme arkista aherrusta ja muuttolaatikoiden täyttämistä. Onneksi minun ei tarvitse pakata läheskään kaikkea tavaraa mukaani, vaan kotinamme toiminut kaksio jää vanhempieni viikonloppuasunnoksi. Vältyimme siten tavaroiden myymiseltä ja saavatpahan vanhempanikin kokeilla kymmenien vuosien tauon jälkeen kerrostaloelämää.

torstai 13. tammikuuta 2011

Järjestelypuuhia


Isompi makuuhuone alkaa pikkuhiljaa olla järjestetty. Pientä tavaraa on ihan järjetön määrä ja nyt ne miljoonalaatikot on avattu ja sisältöä sijoitettu uusiin laatikoihin. Samalla löysimme kymmeniä kyniä, jotka saivat uuden paikan kynäpurkista.

Kerronpa huomenna testaukseen saadusta kaiuttimesta. Se onkin jotain uutta teknologisen auringon alla. :)

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Verhoja ja verholautoja



"Honey, haetko rautakaupasta U-mallisia tukirautoja, kulmarautoja ja niihin sopivat ruuvit?". Näin alkoi päivä täällä blogin takana. Siispä lähdin aamulla etsimään tarvittavia osia ja tulin kahden aikoihin remonttipaikalle. Isäni tulikin sopivasti käymään ja aloitimme tv-tason kasaamisella. Sen jälkeen jatkoimme työskentelyä olohuoneen verholaudan parissa. Sitä varten hainkin U-mallisia tukirautoja, jotka tukevat lautaa kahdesta kohdasta. Kokonaisuudessaan verholauta on yli 4 metriä pitkä, joten pelkkä alumiinivahvistus ei olisi riittänyt. Ruuvasimme jälleen seinästä ulospäintulevat kappaleet ja U-malliset tukiraudat ensin seinään sekä rakensimme vasta sitten itse verholaudan.



Verholauta rakennettiin samalla tavalla kuin isomman makuuhuoneen lauta. Ainoastaan laudan pituus tuotti meille jännitystä.



Verholaudasta tuli lopulta melko siisti. Spotit korostavat lautaa ja sehän vain on hyvä asia! Nyt vain verhot. Huomenna siirrymme asentamaan televisiota seinälle ja sen jälkeen siirrämme tv-tason omalle paikalleen suojakalvojen poistamista varten.

Aiemmin lupailin myös kuvia isommasta makuuhuoneesta. Toinen puoli huoneesta etsii vielä tavaroitaan, mutta toisella puolella alkaa jo olla oikeat tavarat oikeilla paikoilla. Verhot ovat edelliseen asuntoon hankitut ja sopivat isompaan makuuhuoneeseen, tulevaan työhuoneeseen erittäin hyvin.




maanantai 27. joulukuuta 2010

Ikkuna- ja verholautaa



Kävimme tänään isäni kanssa hakemassa olohuoneen ikkuna- ja verholautatarvikkeet. Illaksi meillä olikin tehtävänä yhdistää ikkunalaudan kaksi osaa toisiinsa reikämetallilätkällä, koska 357 cm pitkää melamiinilevyä ei ollut missään saatavilla.



Viimeistelimme ikkunalaudan kahden kappaleen sauman akryylimassalla, jolloin kuvassa etualalla näkyvä sauma peittyi. Yllätykseksemme kappaleiden yhdistäminen onnistuikin paremmin kuin hyvin.



Samalla energialla jatkoimme myös isomman makuuhuoneen verholaudan rakentamista yhdistämällä kaksi melamiinilevyä toisiinsa samanlaisella reikämetallilätkällä.



Sen jälkeen kiinnitimme verhokiskon...

...ja vahvikkeeksi hankitun alumiinilistan verholaudan sisäpuolelle. Näiden kahden osan avulla verholaudasta tuli tosi jämäkkä.



Kiinnitys seinästä ulospäin tuleviin levyihin hoidettiin kulmaraudoilla. Kiinnitimme ensin verholautaan kulmaraudat...




...ja seinästä ulospäin tuleviin levyihin ruuvasimme verholaudan kiinni vasta oikealla paikalla. Tämä tekniikka oli parempi kuin aiemmin käytetty, jolloin kiinnitimme kaikki osat maassa ja nostimme koko verholautasysteemin ylös oikealle paikalleen.



Lumpparin mielestä meidän työskentelymme oli ilmeisen hauskaa seurattavaa. :D

Huomenna jatkamme verhojen asennuksen parissa. Laitanpa sitten kuvia valmiista isommasta makuuhuoneesta. :)

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Työpöydän rakentelua


Sunnuntaipäivä kului rattoisasti työpöydän parissa. Päälystimme jalan ja pöytälevyn nurjat puolet valkoisella kontaktimuovilla, koska pöytälevyt oli pinnoitettu vain päälypuolelta. Kontakti toimii erittäin hyvin ja kokemuksesta voimme sanoa sen olevan erittäin kestävää.



Päällystyksen jälkeen pystyimmekin silittämään reunanauhat kiinni ja leikkaamaan ylimääräiset pois. Oli melko urakka saada reunanauha leikattua, koska se oli erittäin paksua!



Kontaktoinnin jälkeen upotimme tukirakenteena toimivan metallikulman pöydän ja jalan kulmaan. Upotuskolon teimme yläjyrsimellä ja viimeistelimme dremelillä. Jälleen totesimme hyvien työkalujen nopeuttavan työskentelyä. Yläjyrsin olisi pitänyt ostaa jo ajat sitten!




Reunanauhoitusten jälkeen pääsimmekin sitten vihdoin kokoamaan pöydän. Huomenna lisäämme pöydälle tukijalan, koska pitkä pöytälevy alkaisi notkua ilman tukijalkaa. On siis aika mennä jälleen Bauhausiin, jonka vakiasiakkaita olemme olleet jo parin vuoden ajan.



Pöydän rakentelun jälkeen jatkoimme rakentelua isomman makuuhuoneen verholaudan parissa. Höyläsimme seinästä ulospäin tulevat palat ja upotimme seinäkiinnikkeet paloihin. Työt verholaudan parissa jatkunee ensi viikolla. Valmiina verholauta näyttää samalta kuin pienemmässä makuuhuoneessakin (ks. täältä).

lauantai 18. joulukuuta 2010

To do -listan tyhjennystä vol 3


Listaa on jo pari päivää tyhjennetty ja tänään voimme paneutua samaan hommaan koko päivän. Niinpä olemme saaneetkin tehtyä



1) olohuoneen lampun kannan vaihtamisen peitelätkään



2) aloitimme työpöydän tekemistä upottamalla ruuvitulpat pöytälevyyn ja tekemällä reiät kiristysruuveille "pöydän jalkalevyyn". Työpöydän tekeminen jatkuu huomenna ja eniten aikaa vei tänään suunnitelman tekeminen ja tarvikkeiden hankinta :D



3) palohälyttimen asentamisen keittiöön



4) koeajoimme uuden Electrolux Ergorapido 2-in-1 -rikkaimurimme - hyvin toimi niin koiran karvojen kuin porauspölynkin imuroimiseen