Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koti. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. heinäkuuta 2013

Sisustushaaste


Harmaa ja muut iloiset värit -blogin ihanainen Minna haastoi minut vastaamaan muutamiin sisustushaasteen kysymyksiin. Tartuin tilaisuuteen viikon jälkijunassa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Tämänkertaisen haasteen sisältönä oli kaksitoista sisustukseen liittyvää kysymystä. Lisäksi haasteen saavat kopioida minulta kaikki, jotka siihen haluavat vastata.



Kerro pari asiaa itsestäsi ja tämänpäiväisistä kuulumisistasi.

Tänään on paistanut Aurinko aamusta lähtien ja olemme vihdoin päässeet koirien kanssa kunnon lenkille heti aamusta. Iltapäivästä lähdemme myös käymään Haaparannassa hakemassa Lumpparille lisää bichon frise -raksuja sekä käymme samalla viemässä tavaraa mökille. Huomasin juuri myös, että Antonillahan alkaa huomenna kuukauden kesäloma, jes!



Millainen oli ensimmäinen itse ostamasi huonekalu?

Ensimmäinen ihan itse ostamani huonekalu oli ensimmäiseen ihkaomaan kotiini ostamani sohva. Säästin 2,5-istuttavaa sohvaa varten opintotuista kuukausia ja saatuani rahasumman kasaan ja -20%-alelapun postissa pääsin vihdoin ostamaan ensimmäisen valkoisen huonekaluni. Vuosien ajan sohva palveli minua erittäin hyvin, ja nyt se jatkaa elämäänsä isovanhempieni sohvana. 

Millaisesta kodista haaveilit, kun muutit ensimmäiseen omaan kotiin?

Muutettuani ensimmäistä kertaa kerrostaloon haaveilin mukavista naapureista ja hauskoista hetkistä kodin seinien sisäpuolella. Molemmat toiveeni täyttyivät, minkä vuoksi asunnosta muuttaminen oli minulle melko rankkaa. Edelleenkin vanhoja kuvia katsellessa muistan, millaisia hassuja hetkiä ensimmäisessä kodissani koettiin.

Sisustuksen osalta halusin käyttää väreinä punaista, mustaa ja valkoista. Lisäksi halusin itse tehdä asuntooni sisustustavaroita ja huonekaluja, joista edelleenkin käytössä on parvekkeelle tekemäni "divaanisohva". Ilman yliopistossa ollutta inspiroivaa teknisen työn opettajaa en olisi kuuna päivänä oppinut saati innostunut rakentamaan huonekaluja.

Millainen ensimmäinen kotisi todellisuudessa oli?

Ensimmäinen oma kotini oli 52-neliöinen kaksio noin kilometrin päässä ydinkeskustasta. Lattiamateriaalina oli tammiparketti, seinissä valkoinen tapetti sekä parvekkeella ruskea lattia ja lasitus. Kylpyhuone puolestaan oli meidän nykyistä kylpyhuonettamme huomattavasti suurempi - ja vielä suurempi se olisi ollut, mikäli sieltä olisi kannettu amme kaatopaikalle. En siis edelleenkään voi sietää ammeita. ;)

Kokonaisuudessaan tykkäsin kuitenkin enismmäisestä kodistani, jossa puunväri oli hallitseva ja sitä korostettiin kermanvalkoisella, mustalla ja punaisella. Parasta asumisessa oli se, että jouduin säästämään jokaista huonekalua varten niistä kuuluisan suurista opintotuista. Siispä jokaisen uuden huonekalun saaminen oli saavutus.

Ensimmäisessä asunnossani teimme myös remonttia Antonin kanssa, joten sen vuoksikin asunnosta tuli minulle hyvin rakas. Muistan edelleen hyvin, millaisella jännityksellä ensimmäisiä tapettisuiruja laitettiin paikoilleen, koska emmehän me olleet kumpikaan koskaan tapetoineet. Onneksi oli kuitenkin YouTube ja video-ohjeet. :D



Mitä ruokaa nykyinen keittiösi muistuttaa?

Keittiömme on kuin hyvin kypsynyt sveitsiläinen juusto: pinnoiltaan tyylikäs ja sisältä luksusta. Nykyisen keittiömme se kaikista eniten luksusta muistuttava asia on laatikkoon upotettu silityslauta, jonka vuoksi meidän ei tarvitse säilyttää tilaa vievää jalalla seisovaa silityslautaa kaapeissa. 

Mikä on nykyisessä kodissasi parasta?

Parasta kodissamme on se, että se on tehty itse alusta loppuun missään kohtaa säästämättä. Neljä vuotta sitten remonttia suunnitellessamme saimme kummisedältäni ohjeen: "Jos remontoitte, tehkää kaikki viimeisen päälle, älkää säästäkö jos haluatte jotain kalliimpaa, laittakaa kaikki itsenne näköiseksi ja niin voitte nauttia käsienne jäljistä monta, monta vuotta." Tätä neuvoa noudatimmekin, emmekä ole katuneet yhtään kulunutta euroa tai käytettyä euroa. Siispä kodissamme parasta on se, että saavutimme kahdessa vuodessa täydellisen, edelleenkin itsessämme ja muissa ihastusta herättävän lopputuloksen.

Entä pahinta?

Epäonnistunutta kohtaa asunnossamme ei oikeastaan ole: jopa naapurimme ovat ihan supermahtavia ja kiitos siitä heille! Ehkäpä ainoa asia, joka meitä hiukkasen harmittaa on makuuhuoneen kattolampun paikka, koska se on keskellä huonetta, mutta ei keskellä sänkyä. Tosin emme edes halua makuuhuoneeseen kattolamppua, joten asia ei nyt ole niin järisyttävä.

Mikä on nykyisen kotisi värimaailma?

Nykyisen kotimme värimaailma on hyvin yksinkertainen: puhtaan valkoista, olohuoneessa pari pinkkiä tyynyä sekä kahta eri harmaansävyä eteisen ja työhuoneen seinissä ja parvekkeen lattiassa. Huonekalujen osalta suosimme kiiltävän valkoista ja liukuovissa leveitä alumiinikehyksiä. Säväyttävinä yksityiskohtina kylppärimme katto on musta ja vaatekaappien rungot mustanruskeat. Värimaailma miellyttää meitä edelleen ja mielestämme emme kaipaa lainkaan lisää värisävyjä.




Jos saisit ihan millaisen sängyn tahansa, millainen se olisi?

Haluaisin sellaisen sängyn, jonka sängynpääty olisi meidän nykyistä sänkyämme matalampi. Muutoin meidän nykyinen sänkymme on toiveideni mukainen. Sängynpeitoksi puolestaan haluaisin sellaisen peitteen, joka ei menisi missään tilanteessa ruttuun. Vinkkejä sängynpeitosta otetaan mielellään vastaan!

Mikä on onnistunein tuunaamasi asia?

Asunnossamme on hyvin vähän tuunattuja juttuja, mutta ehkäpä onnistunein tuunauksistani on valojen upottaminen sängynpäätyyn. Valoista on ollut paljon iloa ja ne tekevät tavallisesta sängystä hieman erityisemmän.

Mikä olisi mielestäsi ihanin maisema, joka ikkunoistasi voisi avautua?

Makuuhuoneen ikkunasta haluaisin avautuvan maiseman joko hiekkaiselle, typötyhjälle rannalle tai ikivihreään lehtimetsään, johon Auringon valo siivilöytyisi kauniisti. Toinen haaveeni olisi asua suurkaupungin ylimmissä kerroksissa, jolloin ikkunoista voisi katsella pilvenpiirtäjien kattoja. Pääasia, että ikkunat ovat suuret ja etelä-länsi-suuntaiset, jotta Aurinko paistaa sisälle mahdollisimman paljon.


Oletko kadehtinut jonkun toisen kotia?

En ole kateellinen ihminen, joten ihailen toisten asuntoja ja sisustuskuvia sekä olen onnellinen siitä, että asuntojen omistajat ovat saaneet tehtyä tai vuokrattua itsensä näköisen asunnon. Jokainen meistä voi ennemmin tai myöhemmin täyttää omat toiveensa ja hankkia itselleen sen, mitä ihailee - kateus sen sijaan vain tuhoaa ihmistä sisältäpäin ja myrkyttää ympäristön.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Sadepäivän iloksi



Sadepäivän iloksi hain aamulla koiria ulkoiluttaessani kaupasta leikkokukkia. Toiset kukkaset pääsivät ilahduttamaan ruokailijoita ja toiset perinteisesti valkoiseen Aalto-maljaan. Värivalikoimaa kukkasissa oli tällä kertaa erittäin paljon, joten valko-punaisten leikkokukkien ostaminen onnistui helposti jopa kahta eri kukkalajia etsivällä.

Tänään kolahti postiluukusta myös uusin Divaani. Mielenkiinnolla aloitan sen selaamisen, koska siinä näytti olevan artikkeli uudesta kodista unelmoimisesta. Emmehän me vielä ole minnekään valmiita muuttamaan, mutta pikkuhiljaa mielemme perukoille on alkanut hiipiä toive omasta pihasta ja autotallista.



torstai 5. toukokuuta 2011

Muualla mainittua vol 2




Huomasinpas edellisen asuntomme parvekkeen kuvan löytäneen tiensä myös in the spotlight of style -blogiin. Olen itsekin vilkuillut kyseistä blogia useampaankin kertaan. Blogissa esitellään paljon päivän asu -kuvia sekä käsitellään ajankohtiin sopivasti muitakin aiheita. Pitääpä alkaa tarkemmin seuraamaan kyseistä blogia ja heidän parvekeprojektiaan. :)

perjantai 3. syyskuuta 2010

Pystysalpalukko ja tyynyn uusi kuosi


Tänään olen juossut paikasta toiseen etsimässä pystysalpalukkoa. Niitä käytettiin eniten 1970-luvulla kerrostalojen parvekeovissa, mutta sen jälkeen on vaihdettu uudempiin malleihin. Me haluaisimme upottaa oveemme tällaisen "kolme tappia ulostyöntävän" lukon, koska sen avulla ovi pysyisi hyvin kiinni niin ylhäältä, alhaalta kuin keskeltäkin, eikä oven kahvoja olisi kuin yksi. Tällä hetkellä parvekkeemme ovessa on vain yksi "pyörivä lukkomötykkä", jonka teoriassa pitäisi pitää ovi kiinni, mutta eipä "mötykkä" edes kosketa kohtaa, johon sen pitäisi jäädä kiinni. Sen vuoksi ovi suljetaan kahdella jälkikäteen asennetulla klipsillä. Pystysalpalukon löytäminen oli kuitenkin haastavaa, sillä perusrautakaupat eivät ole kuulemma aikoihin enää myyneet kyseisiä tuotteita irtotavarana. Tänään sain kuitenkin kuuman vihjeen, että yksi kaupunkimme rautakaupoista vielä myisi pystysalpalukkoja, joten suuntaamme sinne heti Antonin tultua töistä.



Lukkojahdin lisäksi ehdin vapaapäivänäni ommella kotimme parvekkeelle uuden tyynyn. Uusi kangas on aivan erilainen kuin edeltäjänsä, mutta eiköhän silmä totu. Parvekkeen pöydän talvisisustaminen on vielä edessä. Pitääpä huomenna käydä katselemassa löytyisikö jostain sopivaa lyhtyä. :)

tiistai 24. elokuuta 2010

Syksy saapui kotiimme



Syyskuu on jo melkein täällä. Se tarkoittaa töiden alkamista, gradun kirjoittamista, valmistumisen suunnittelua ja syyskasvien ostamista. Meidän kodissamme sisustus ei muutu vuodenaikojen mukaan, mutta parvekkeelle olen perinteisesti joka vuosi ostanut uudet kasvit kesäksi ja talveksi. Aiempina vuosina syys- ja talvikasveina ovat toimineet krysanteemit, mutta tänä vuonna ihastuin täysin kahteen minulle uuteen tuttavuuteen.

Samalla innostuin tuomaan makuuhuoneestamme lampaantaljan parvekkeelle. Talja on ihanan lämmin, joten syysiltojen pimetessä se lämmittää kivasti varpaita. Tyynyn kangas puolestaan alkoi tänään ottaa ensimmäisen kerran silmääni. Kuvassakin se näyttää jo niin haalealle ja kuluneelle, että taidanpa lähtä kangaskauppaan etsimään uutta kuosia.

Illalla remontti jatkuu Spu Anselmi -lämpöeristelevyjen asentamisen merkeissä. Purimme puolisen vuotta sitten isomman makuuhuoneen seinästä tuulensuojalevyt pois, jotta voimme asentaa tilalle lämpötiiviimmän anselmin. Parvekkeen oven karmien jäätyä paikoilleen (emme siis vaihda niitä) pääsimme vihdoin tiivistämään seinän vähemmän vuotavaksi.

maanantai 31. toukokuuta 2010

Parveke kesäkuntoon



Tänään sain vihdoin viimeisen esseeni tehtyä, joten pääsin hakemaan pussillisen multaa. Vaihdoin kerralla kaikkien kukkien mullat ja istutin osan sisäkukista uusiin ruukkuihin. Ulkokukiksi tänä vuonna valitsin saniaisen. Edellisvuosina kylvämäni kaura ei olisi enää kerennyt, joten päädyin hakemaan ruukkuihin pari saniaista. Niiden pitäisi jopa kestää parvekkeeni kuumuutta silloin, kun aurinko siihen täydeltä terältä koko päivän paistaa. Parvekkeen pöydälle minulla on tänä vuonna tarkoitus hankkia uudet kynttilät. Ehkäpä jo torstaina löydän sopivat, kun ehdin sisustusostoksille.

sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Viikonlopun saavutuksia


Antonin palattua takaisin kotiin olemmekin kovasti uurastaneet remontin valmistumisen eteen. Lauantaina kävimme extempore-reissussa Ikeassa, jotta saimme vielä samanlaisen kaapin isompaan makuuhuoneeseen kuin pienemmässäkin makuuhuoneessa on. Ikealla kun on tällä hetkellä toimitusten kanssa ongelmia, joten päätimme varmistaa kaapin saannin ja haimme sen heti ongelmista kuultuamme.


(Kuvalähde: http://www.direct-vehicle-leasing.net/images/car_images/Peugeot%20407%20SW.jpg)

Reissu oli kaiken kaikkiaan hauska. Ensinnäkin meillähän ei ole peräkoukullista autoa, joten jouduimme soittelemaan perjantaina 23.30 kaverimme läpi löytääksemme peräkoukullisen auton omistajan. Sehän löytyi joten 23.50 kävimme vaihtamassa Harrin kanssa autoja. Harrin auton ominaisuudet olivat minun makuuni. Eniten pidin katossa olevasta ikkunasta, jonka kautta autoon tuli lisää valoa. Ikkunan sai peitettyä sähköisellä sisäkatolla. Valitettavasti minulla ei ole kuvaa juuri Harrin autosta, mutta netistä löysin havainnollistavan kuvan ikkunasta.



Auton vaihdon jälkeen lähdimme metsästämään peräkärryä. Sekään ei ollut niin helppoa kuin kuvittelimme, koska kuun vaihteessa useista paikoista kärryt olivat jo varattuja - ja mehän tarvitsimme kärryn koko päiväksi. Löysimme lopulta yhden huoltoaseman, jolla oli yksi iso kärry vapaana. Iso se tosiaan oli. Korkeutta kärryllä oli ruhtinaaliset 2,7 metriä, leveyttä 1,6 metriä ja pituutta vajaat 4 metriä. Tällaisen kärryn kanssa sitten suuntasimmekin Ikeaan ja hyvinhän kaikki tavarat sinne mahtuivat. Eipä voi sanoa, että olisi ollut ahasta.




Ikea-reissu oli hyvin tuottoisa. Ostimme remonttipaikalle vaatekaapin ja nykyisen kotimme kylpyhuoneeseen yhden korkeakiiltovalkoisen kaapin. Olemmekin kaappia kasailleet, mutta vielä se on hieman kesken. Jospa ensi viikolla olisi aikaa kasata se loppuun ja asentaa paikoilleen. Näiden kahden ostoksen lisäksi toki ostimme hyllylevyjä, koreja, laatikoita ja housutangon vaatekaappiin. Pienemmän makuuhuoneen kaappiin asensinkin jo housutangon ja voin suositella sitä kaikille. Todella kätevä tapa säilyttää housuja!

Tämän päivän aikana olemmekin sitten pysyttäytyneet pääosin remonttipaikalla. Suojasimme loputkin oviaukot remonttifirmalta saadulla suojamuovilla, koska aloitimme rasianreikien tekemisen kylpyhuoneeseen. Lisäämme yhden pistorasian pesutornin kohdalle, jotta voimme käyttää pyykkikonetta ja kuivausrumpua yhtä aikaa. Lisäksi halusimme peilikaapin viereen yhden pistorasian hiustenkuivainta varten. Pölyä työvaihe tuotti aivan mahdottomasti, mutta muovisuojat pitivät pölyt melko hyvin kylpyhuoneen puolella. Tässäpä muutamia kuvia työntouhusta.


Rasianreiän poraamista

Johdolle tehty ura pistorasialta toiselle

Pölyinen remonttimies

Pölyinen hengityssuojain

Kipinöintiä vanhan, peltisen asennusrasian reunan leikkaamisesta

torstai 17. joulukuuta 2009

Esittelyssä Late


Pienen hiljaiselon jälkeen kirjoittelen uuden postauksen. Viimeiset pari viikkoa ovat olleet remontin osalta hiljaiset. Emme ole tehneet juuri mitään remontin edistämiseksi. Huomenna on tarkoitus palata remonttipaikalle ja maalata seiniin viimeiset kerrokset lopullista maalia. Viime viikolla ostin myös kotiimme uuden lemmikin, nimittäin keinulampaan. Lammas sai nimekseen Late. Antonin mielestä ostokseni on hassu, mutta minun mielestäni se on äärettömän söpö. Makuuhuoneen nurkassa sillä on hyvä olla, eikä nurkkaankaan kerry enää tavaraa - kaksi kärpästä yhdellä iskulla siis.


(Kuvalähde: http://www.asko.fi)

Joululoman alkamisen jälkeen olen pääosin keskittynyt jouluvalmisteluihin. Kiva pitkästä aikaa kierrellä rauhassa kauppoja ja etsiä jokaiselle tärkeälle ihmiselle sopiva/sopivia joululahjoja. Tänä vuonna olenkin jo hankkinut lähes kaikki lahjat ajoissa. Huomisen aikana ajattelin hankkia viimeiset lahjat ja sen jälkeen voinkin siirtyä joulusiivouksen pariin. Lauantaina pidämme pikkujoulut Wii Fit -kymmenottelun merkeissä. Lajeina ovat ainakin jooga, vatsalihakset ja hulahulavanteen pyöritys. Illasta tulee varmasti hauska!


torstai 10. joulukuuta 2009

Uusi aalto



Pari päivää sitten järjestelin olohuoneen hyllyn uusiksi. Punainen aalto-malja, punainen Aalto-kynttilälyhty ja Leonardon punainen tuikkuastia siirtyivät omiin lokeroihinsa ja Aalto Teräsvati punaisella tuikkulyhdyllä siirtyivät aiempien esineiden tilalle. Kilpikonne-lampun jätin keskelle, koska pidän siitä kovasti. Se myös tuo paljon hyviä muistoja mieleen, joten sitä on rauhoittavaa katsella.

Remonttikohteessa olemme viime aikoina maalanneet seiniä ja sitä hommaa on edelleen. Haimme myös ensimmäisen keittiötarjouksen. Suunnitelma näytti erittäin hyvälle. Käymme vielä parissa liikkeessä ennen kuin päätämme, kenen toimittajan keittiön otamme. Keittiön voi asentaa vasta huhtikuussa, joten sillä ei ole kovin kiire. Hyvä kuitenkin olla ajoissa liikkeellä, koska nyt on liikkeissä hyviä joulutarjouksia.

maanantai 7. joulukuuta 2009

Kylppäritarvikkeita



Vakituisessa kodissamme asensimme eilen uudet pyyhetangot ja koukut. Sattumalta löysin rautakaupassa käydessämme juuri sopivat tangot ja koukut, joten vaihdoimme vanhojen perinteisten naulakoiden tilalle uudet, paljon kätevämmät ripustustelineet. Pyyhetanko on erityisesti kätevä, koska pyyhkeet on helppo asetella kuivumaan ja kuivat pyyhkeet voi asettaa kauniista laskoksille. Koukkuja saisi ehkä olla vielä pari lisää. Pitääpä siis käydä samaisessa kaupassa uudelleen.

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Viimeisiä silauksia pohjustukselle


Viikonlopun aikana olemme käsitelleet seinäpinnat viimeisen kerran ja pohjamaalanneet lähes kaikki seinät. Ensi viikon aikana maalaamme seinät pariin kertaan ja käymme etsimässä sopivaa vaihtoehtoa parvekkeen oveksi. Jouluvalojen etsiminen on myös ohjelmassa, koska saimme viime viikolla parvekkeelle pistorasiat.



Vakituisessa kodissamme löysimme viikonloppuna myös lopullisen sijoituspaikan aiemmin hankkimalleni Iittalan teräsvadille. Vati on aiemmin toiminut kynttiläalustana, mutta nyt se vaihtoi paikkaa hedelmäkulhoksi. Idean sain selatessani aikakauslehteä, jossa esiteltiin erilaisten huoneiden sisutusta. Mielestäni vati sopii erinomaisesti uuteen käyttötarkoitukseensa.



Joulun odotuksen kunniaksi ostimme tänä vuonna erilaisen joulukalenterin. Useana vuonna olemme ostaneet perinteisen suklaakalenterin, mutta tänä vuonna ostimme postikortin kokoisen kuvakalenterin. Raija Nokkalan kuvittama kalenteri "Piirileikki" on mielestäni aivan valloittava. Pidän kortin jouluisesta ilmeestä ja söpöstä porosta. Ensimmäisten kuuden luukun takana on ollut Nokkalan piirtämiä tonttuja, enkeleitä ja lapsosia.

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Lyhty



Kauppoja pitkään kierreltyäni löysin lopulta hakemani lyhdyn. Olin yllättynyt, kuinka vaikea lyhtyä oli löytää. Monissa kaupoissa oli kyllä kivan näköisiä lyhtyjä, mutta juuri oikean väristä ei. Onnekseni löysin eräästä kaupasta oikean mallisen ja värisen lyhdyn. Nyt voin olla tyytyväinen parvekkeen uudistukseen



tiistai 17. marraskuuta 2009

Parvekkeen talvikunto


Tänään istutin parvekkeelle ostetut krysanteemit ruukkuihin ja sijoitin ne parvekkeelle. Mielestäni kotimme, ei remppa-asunnon, parveke alkaa pikkuhiljaa olla talvikunnossa. Tarkoitus on kuitenkin hankkia vielä pari lyhtyä, joissa voin poltella kynttilöitä pimenevinä iltoina. Tämänhetkinen pieni ja mitäänsanomaton kynttilälyhty on muuten kiva, mutta haluaisin sen tilalle jotain paljon suurempaa ja näyttävämpää. Löysinkin kuvan juuri sellaisesta lyhdystä, jollaisen haluaisin. Luhdan käpy-lyhty vastaa kaikkia toiveitani; pyöreä, tyylikäs, riittävän iso ja parvekkeelle sopiva. Taidankin lähteä hankkimaan kyseisen lyhdyn samantien.


maanantai 12. lokakuuta 2009

Vakituinen kotimme


Tällä kertaa esittelen teille meidän vakituisen 51,5-neliöisen kotimme, joka ei suinkaan ole sama kuin remontoitava kohteemme. Vakituinen kotimme on remontoitu 2007-2008 välisenä aikana. Jäljellä on enää kylpyhuone. Vaatehuoneeseen hankimme lisäksi uuden hyllyjärjestelmän, kunhan aikaa jää toiselta remonttikohteeltamme. Tarkoituksena on vaihtaa vaatehuoneen hyllykokonaisuus kesään mennessä. Kylpyhuoneremontti taas on aiheellinen vasta toisen remonttikohteemme valmistuttua, sillä emme halua tehdä isoa remonttia kahdessa kohteessa.


Eteinen

Keittiö

Olohuone

Makuuhuone

Parveke

tiistai 15. syyskuuta 2009

Vihdoin se kasvaa


Tänään kävimme katselemassa pulun lapsukaisia, mutta remppailun jätimme väliin. Olemme kuitenkin selvitelleet äänieristeitä. Laitamme makkarin kaapin taakse eristevillaa, jonka liimaamme seinään kiinni. Kattoon laitamme 30 mm paksua villaa MDF-levyjen ja teräsbetonikaton väliin. Alkaa remppa vaikuttaa jo uudelleenrakentamiselle, eikä vain pintaremontille. :D


Vakituisessa kodissamme Raksilassa on viime viikkojen aikana Zamiculaus ottanut kasvupyrähdyksen. Anton osti kasvin viime talvena 30 cm korkeana ja nyt se on jo 70 cm korkea. Mullan vaihtaminen ja ravinneliuos ovat siis tehneet tehtävänsä. Auringonvaloa kasvi saa hyvin niukalti, koska se on sisustuksellisesti sijoitettu keittiön nurkkaan puisen kissan viereen. Voimmekin hyvillä mielin todeta löytäneemme vihdoin varjossa viihtyvän kasvin, joka pursuaa kasvuenergiaa myös talvella.