Glencoe, Loch Ness ja Nessie

Päiväreissumme Loch Ness -järvelle taittui autolla. Tiet olivat suomalaiseen makuun tottuneelle hyvin kapeita, maisemat vuoristoisia ja järvi todella pitkä. Alkumatkasta ajelimme Skotlannin maaseudun läpi, ja voi että siellä on tasaista vihreää nurmikenttää, vanhoja puita ja ihania pensasaitoja! Matka alkoi aamulla kahdeksalta ja päättyi illalla kahdeksalta, joten kahdessatoista tunnissa ehdittiin nähdä todella paljon Pohjois-Skotlantia. Se jos joku on erittäin hyvä kohde luontomatkailijalle!

Heti maaseudulle päästyämme pysähdyimme tervehtimään hairy cow:ta eli pitkäkarvaista lehmää. Kyseinen rotu on maailman vanhin lehmärotu ja se on yksi yleisimmistä Skotlannin lehmäroduista. Karvapeitteestä voikin päätellä sen selviävän hyvin vaihtelevissa sääolosuhteissa, joita Skotlannissa todellakin on. Luonteeltaan nämä karvaiset kaverit olivat hyvin säyseitä. Ne kuulemma tykkäävät ottaa lunkisti.

Karvakavereiden osalta Skotlanti on myös hyvin varustettu 65 eri lammasrodulla. Susia maassa ei ole enää lainkaan, sillä ne on metsästetty loppuun jo 1800-luvulla, eikä uusia ole sen koommin saarelle tuotu. Susien määrän nollaantuminen onkin parantanut lampaiden oloja, joten niiden määrä ei ainakaan ole vähenemässä. Eräs paikallinen heittikin hauskasti: "Miksi tiedemiehet yrittävät kloonata lampaita, kun Skotlannissa niitä on enemmän kuin ihmisiä."

Maaseudun läpi ajelimme kohti Glencoen pysähdyspaikkaa. Tiet olivat maaseudun teitä kapeammat, mutta hyvin selvittiin. Pysähdyspaikalla meitä odotti säkkipillinsoittaja ja ihanat vuoristomaisemat. Vuoret ovat siinä mielessä jänniä juttuja, ettei niiden jylhyyttä saa edes kuvattua. Ne pitää itse nähdä, jotta niitä voi ymmärtää.

Glencoen pysähdyksen jälkeen jatkoimme matkaa Fort Williamiin ja siitä suoraan Loch Nessille. Fort William näytti auton ikkunasta oikein kivalta pikkukylältä: valkoisia taloja, kauniita vihreitä nurmikenttiä ja kutsuva järvenranta. Ensi kerralla tässä kylässä voisi pysähtyä pidemmäksi aikaa.

Urquhart-linna

Loch Ness -järvi

Loch Ness'lla pysähdyimme siihen kohtaan järvestä, josta Nessie oli ensimmäisen kerran nähty. Itse asiassahan Nessie nähdään joka vuosi ja moneen kertaan. Siitä on ilmasta käsin otettuja lämpökamerakuvia, rannalla olleiden ihmisten ottamia kuvia veden pinnan yläpuolelle tulleesta Nessiestä sekä mahdollisia havaintoja kaikuluotaimella. Viimeisin havainto Nessiestä on viime joulukuulta, jolloin se oli käynyt pinnalla. Meille se ei tällä kertaa näyttäytynyt, mutta Nessien sukulainen kuitenkin pilkisti kiven takaa.

Järven rannalla istuessamme pohdimme Antonin kanssa Nessien olemassaoloa. Emme ole täysin varmoja siitä, onko Nessie tarua vai totta, mutta sen tiedämme, että järven tutkiminen on vaikeaa. Tutkimisen haasteena nimittäin on sen syvyys, melkein 260 metriä, ja toiseksi myös sen pimeys, jo neljän metrin syvyydessä järvi on niin pimeä, ettei valonheittimetkään valaise sitä. Historian aikana järveä ei siis ole voitu tutkia pohjia myöten, joten täyttä varmuutta Nessien olemassaolosta ei ole saatu. Juteltuamme erään paikallisen kanssa asiasta hän sanoi asuneensa alueella 30 vuotta näkemättä Nessietä, mutta siitä huolimatta hän ei ollut lainkaan varma siitä, etteikö Nessietä voisi olla olemassa.

Loch Ness -järveltä jatkoimme matkaa Invernessiin. Kaupunki oli pieni, mutta vaikutti mukavalle. Matkaväsymys alkoi tässä vaiheessa kutienkin jo painaa, joten Inverness-visiitti jäi melko lyhyeksi. Ensi kerralla tässäkin kaupungissa voisi viettää pitemmän ajan tutustuen paikalliseen menoon.

Kotimatkalla saimme aluksi nauttia kansallispuistomaisemista, vuorista ja kapeista teistä. Loppumatkaa kohden maisema kuitenkin muuttui tasaiseksi maaseuduksi, ja lopulta kauniiksi iltaruskoksi.

Saavuttuamme takaisin Edinburghiin hyppäsimme bussiin ja ajelimme lentokentälle. Viimeinen yö sujui tee- ja kahvikuppien ääressä 24h-kahvilassa sekä torkkuen penkeillä. Jos olisimme aiemmin ehtineet kentälle, olisimme päässeet turvatarkastuksen takana olevalle alueelle, mutta menihän se aika myös siinä turvatarkastuksen toisellakin puolella. Melko rankkaa se kuitenkin oli, kun toisen nukkuessa toisen piti vahtia tavaroita. Tosin, kukahan meidänkään vaatteita olisi edes halunnut viedä. :D

Glasgow sneak-peek

Edinburghista käsin kävimme päiväreissulla Glasgow'ssa. Junamatka kesti vajaan tunnin ja maksoi off-peak -aikana meno-paluuna noin 11 puntaa. Kaupunkina Glasgow on iso, jopa Britannian toiseksi suurin ja toiseksi eniten opiskelijoita puoleensa vetävä. Opiskelijoiden myötä kaupunki onkin kasvanut nopeasti ja nykyisin sen alueella asuu noin kaksi miljoonaa asukasta.

Suurena kaupunkina Glasgow'lla on myös hyvä tarjonta shoppailupaikkoja, joten sieltä löytyy toinen toistaan suurempia, hienompia ja kalliimpia kauppakeskuksia. Ehdottomasti hienoin kauppakeskus oli Princess Square, jonka vanhat kaiteet, pylväät ja somisteet oli valmistettu kokonaan puusta ja sinertävästä lasista. Kokonaisuuden kruunasivat valuraudasta taivutellut valojen pidikkeet sekä sinertävästä lasista tehdyt valaisinkuvut ja koristeet. Hissin puolestaan kruunasi kiiltävästä "kullasta" valmistettu reunus. Kauppojen osalta tavaratalo tarjosi kaiken ruoasta huippusuunnittelijoiden vaatteisiin ja kodin sisustukseen.

Kauppakeskuskiertelyiden jälkeen suuntasimme uuteen kaupunkiin. Matkalla alitimme puolenkymmentä toinen toistaan korkeampia siltoja. Osa silloista oli jopa niin lähellä toisiaan, että kolmen sillan tukijalkojen kuvaaminen onnistui kerralla. Osa silloista puolestaan oli niin matalia, että niiden alta ei olisi mahtunut ajamaan pyörällä. Lähes poikkeuksetta jokaisessa sillassa oli jotain spesiaalia, kuten erään sillän alla sadevesiputkista taivuteltu taideteos.

Uudessa kaupungissa sillat sen sijaan olivat todella näyttäviä: valkoista, kaaria, korkeutta, kulmikkuutta ja leveyttä, nams. Uuden kaupungin alueella kaikki rautakaiteet muuttuivat myös valkoisiksi, joten valkoinen väri oli hyvin hallitsevasti läsnä. Rakentamisessa sitä ei kuitenkaan oltu hyödynnetty, vaan uudetkin kerros- ja rivitalot olivat perinteisesti ruskeita tai vaalean ruskeita.

konserttitalo "Armadillo"

Glasgow'n tiedekeskus

Jos nyt talot olivat perinteisiä, mutta uuden kaupungin muut rakennukset olivatkin sitten ihan omaa luokkaansa. Vyötiäistä muistuttava konserttihalli oli paikanpäällä uskomattoman kaunis rakennus. Joen toisella puolella sijaitseva Glasgow'n tiedekeskus sen sijaan yllättävä - hopea, auringossa kiiltelevä ja vastapäisiin lasipalatseihin peilautuva komeus. Alueella oli lisäksi erittäin hyvin hoidettuja nurmialueita, BBC:n toimirakennus, lasitorniksi rakennettu hotelli sekä tietenkin upea sininen joki.

Toki kaupungissa oli myös Skotlannille tyypillisiä kivirakennuksia, ja oikeastaan niitä olikin enemmän kuin mitään muuta. Tiili- tai puutalojahan alueella ei juurikaan näkynyt. Mielestämme Glasgow'n korkeat ja jylhät kivitalot holvikaarineen ja valurautaportteineen olivat erittäin vaikuttavia. Ensinnäkin tuli mieleen, mistä se kaikki kivi onkaan saatu, ja toiseksi, kuinka paljon yhdessä kaupungissa onkaan kulunut kiveä! Kaiken lisäksi kivestä oli muotoiltu yhtä kauniita kuvioita kuin muualla puusta!

Seuraavaksi reissupostausputken päässä häämöttävät Loch Ness ja Nessie. Sen verran voimme jo vihjata, että eräänlainen Nessie todellakin nähtiin. ;P

Heights of Edinburgh

Kiipesimme eräänä iltapäivänä Nelsonin muistomerkille. Muistomerkki ei nyt ollut sen kummempi, joten ei siitä sen enempää, vaan enemmänkin puita. Puita, ne olivat kivoja, kuten eräs suomalaisturisti sanoi kadulla paikallisista kukkaistutuksista "ihan normaalia, mutta kivaa". Skottien puut olivat myös ihan normaaleja, mutta kivoja. Tällaisia "pehkoja" meillä ei näykään. Toinen erityinen huomio liittyen puihin oli se, että skottien puut olivat viiden eri vihreän värisiä, aika epänormaalia, mutta kivaa.

Nelsonin muistomerkiltä käsin katselimme mielenkiintoista vuorta. Vaeltamisesta innostuneena suuntasimmekin seuraavana päivänä Edinburghin korkeimmalle kohdalle eli tulivuoren purkautumisen myötä syntyneelle Anthur's Seat'lle. Vuori ei nyt mitenkään hirveän korkea olllut, vajaat 300 metriä, mutta näkymät sen päältä olivat kuitenkin kivat. Ja, ehkäpä juuri sinne nouseminen oli kaikista parasta.

Mietimme kiivetessämme, miksi vuorten valloittaminen onkaan niin mukavaa ja rentouttavaa. Vastauksina tiivistyi näin: vuorilla aurinko paistaa paljon kirkkaammin, ilma on puhtaampaa ja ihmisten ilmeet iloiset. Kaikki nauttivat korkealla olemisesta, hulppeista maisemista, huipun saavuttamisesta ja valokuvien räpsimisestä.

Vuorikiipeilyn jälkeen onkin hyvä valoittaa vähän skottilaista ruokakulttuuria. Lemppariruokia olivat uppopaistetut makkarat, uppopaistetut kananmunat, uppopaistetut verilätyt, uppopaistetut pekonit, tomaattimehussa olevat pavut sekä jälkiruoaksi uppopaistettua Mars-patukkaa. Hiukopalana puolestaan saattoi ostaa uppopaistettuja ranskanperunoita tomaattikastikepavuilla ja cheddar-juustolla. Rasvaa ruoissa ainakin riitti.

Meidänkin ruokavaliomme valitettavasti koostui liiasta rasvasta. Pubista ostettu hampurilainen oli hyvää, uppopaistettu Mars-patukka äklön makeaa ja ranskalaiset yllättävän hyviä pavuilla (lieneekö ollut syy sitten cheddarissa, mene ja tiedä). Maistoimme myös skottien kansallisruokaa eli hairy cow'n (ns. karvalehmän) jauhelihaa perunamuusilla ja vihanneshöystöllä. Oli melko tuhtia tavaraa!

Onneksi lopulta sai myös oikeaa ruokaa ja skotlantilaista pullovettä. :D

Alla myös muutama kuva Edinburghin kukkasista. Kannattaa siis vilkaista tätä.