Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kupla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kupla. Näytä kaikki tekstit

tiistai 16. heinäkuuta 2013

VW Kuplan korjausta


Aiemmin kerroimme, että olemme aloittaneet vuoden 1974 Volkswagen Kuplan korjauksen. Korjattavaa Kuplassa riittää tällä tahdilla pariksi vuodeksi, koska se on paikoitellen erittäin ruostunut ja vaatii useita uusia osia. Siksi tämän kesän tavoitteeksi asetimme auton rungon korjauksen, jotta syksyllä voimme siirtyä korin pariin. Korissa on teoriassa vähemmän korjattavaa, mutta työtä se vaatii sekin.






Viime viikonloppuna vietimme kaksi työntäyteistä päivää Kuplan parissa ja sinä aikana saimme irroitettua toisenkin lattiapellin, hiottua etuosan ruosteet pois ja tarkistettua etuosan kunnon joka suunnasta. Käsittelimme etuosan myös ruosteenestomaalilla, jonka ensimmäinen kerros pysäyttää ruostumisen ja toinen kerros toimii pohjamaalina.



Harmittavana takaiskuna huomasimme kuitenkin runkoa pestessämme, että etuakseli on yhdestä kohdasta ruostunut puhki. Mietintään jäikin, tilaammeko uuden etuakselin vai korjaammeko vanhan. Periaatteessa kohdan voisi korjata hitsaamalla siihen lisää peltiä. Uuden etuakselin asentaminen sen sijaan olisi erittäin työlästä ja vaatisi tehokkaita työkaluja. Voikin siis olla, että mikäli päädymme uuden osan tilaamiseen pitänee myös etsiä akselille vaihtaja.

Kuplan tarinaa jatkamme noin viikon päästä, jolloin toivottavasti olemme jo päättäneet etuakselin korjaustavasta.

tiistai 28. toukokuuta 2013

Kupla-projektin alku



Divan kotiutumisen myötä olemme tämän kesän kokonaan Suomessa. Sitä kautta meille avautui vihdoin mahdollisuus kunnostaa Antonin nuoruusaikainen Volkswagen Kupla. Tällä hetkellä Kupla on melko ruostunut, mutta monien peltien uusimisien jälkeen autosta on mahdollisuus saada uutta vastaava.

Ensimmäisenä autoon kuitenkin vaihdetaan lattia, sen jälkeen madalletaan hieman keulaa, hitsaillaan vähän sieltä ja täältä sekä lopuksi maalautetaan peltiosat. Auton tulevaa väriä emme vielä ole päättäneet, mutta kovasti olen haaveillut vihreästä tai valkoisesta Kuplasta. Suurimpana kysymyksenä on vain se, pidämmekö auton alkuperäisenä väreineen ja muotoineen vai uudistammeko sen täysin?

Väriä pohtiessamme voimme kuitenkin olla hyvillämme siitä, että moottorin osalta auton pitäisi olla kunnossa. Siinä on jopa kuutiotilavuutta enemmän kuin perässä oleva merkki antaa ymmärtää. Luulen, että autosta saadaan varsin kiva kesäauto. Talvisin se taitanee jäädä seisontavakuutukseen, koska talviajoon se ei ehkä ole ihan soveltuvin.