Pieni hetki onkin vierähtänyt edellisestä GlobalRail-postauksesta, mutta nyt matkakertomus jatkuu.
Viuhahdus vain ja olimme siirtyneet Ulmista Pariisin kautta Lilleen. Maisemat olivat jo keskieurooppalaiset: viljapeltoa, pitumikasoja, auringonkukkia, maissia ja karjaa.
Pariisissa pyörähdimme pari tuntia Gare du Nordin alueella ennen kuin jatkoimme matkaamme Lilleen. Pääosin keskityimme ruokapaikan etsimiseen ja junan odottamiseen. Emme nimittäin saaneet myöhästyä Pariisi-Lille -luotijunasta, koska junamme oli ainoa, jolla ehdimme ajoissa perille ennen Lille-Lontoo -junan lähtöä. Toki Lontoon juna oli lähdössä vasta seuraavana päivänä, mutta Pariisi-Lille -väli oli niin hyvin buukattu täyteen, ettei toista mahdollisuutta ollut enää saatavilla.
Salzburgin junamissauksesta oppineina olimmekin hyvissä ajoin laiturilla ja hyppäsimme junaan. Parin tunnin ajelun jälkeen olimme jälleen uudessa kaupungissa. Lille vaikutti ihanan pienelle, vilkkaalle, persoonalliselle ja mukavalle paikalle. Hauskimpana tapahtuma pitää ehdottomasti mainita soittoniekat, jotka tulivat laulamaan meille rakkauslauluja hotellin ikkunan alle. Löysimmepä keskustasta myös suuren hypermarketin, josta saimme oikeaa ruokaa ja -70% alennuksella kaksi potkulautaa. Lautaa olimmekin kaivanneet, sillä edellinen jäi Ventimigliasta poispäin matkanneeseen junaan.
Illalla Lillen valtasi kaikenväriset valot. Kirkon tornista tuli sininen, kaupungintalosta punainen ja suihkulähdettä vastapäisen talon joka ikkunasta eri värinen. Olimme hiukan myös hämmästyneitä siitä, kuinka paljon kaupungissa oli kodittomia. Tuntui myös kodittomien arki olevan aika karua, sillä eräskin luuta ja nahkaa ollut vanha mummo oli pukeutunut toppatakkiin. Siellä hän työnteli kaupan ostoskärryissä koko omaisuuttaan yömyöhään asti. Teki mieli antaa jopa rahaa näille ihmisille, mutta se ei ole oman turvallisuuden kannalta koskaan järkevää, ei edes Euroopassa.
Lillen maisemiin nukahdimme, ja aamulla olimmekin jo matkalla kohti merenpohjaa, aika jänskää!
