Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mökki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mökki. Näytä kaikki tekstit

maanantai 16. syyskuuta 2013

Horisonttia ja ruskalehtiä katselemassa


 

Viikonloppuna rannalla käydessämme totesimme pitkään jatkuneen kesän lopulta väistyneen syksyn tieltä. Ilma oli jo hieman kolean kostea ja ranta autio. Paikalla oli enää vain puista tippuvia lehtiä ja muisto kesän kuumista tuulahduksista.



Jos jotain pahaa, niin myös paljon hyvää. Sunnuntaina kävimme fiilistelemässä mökillä ja siellähän se grilli komeili keltaisten ruskalehtien seassa. Melkein teki mieli jo aloittaa haravointi, mutta sen sijaan lämmittelimme pullia grillissä ja nautimme sisällä patterin lämmöstä. Kyllä meidän nyt kelpaa mökkeillä, kun grilli on vihdoin tuhkapesälaatikkoa vaille valmis ja sisälläkin pohottaa uusi patteri. :)

maanantai 19. elokuuta 2013

Linnunpönttöjä puissa



Ulkogrillin lisäksi ehdimme viikonloppuna kiinnittää linnunpönttöjä mökkipihan puihin odottamaan ensimmäisiä asukkaita. Näin alkajaisiksi teimme vain kolme pönttöä, koska ajatuksenamme olisi saada ensimmäiset lintu-vieraat juurikin pihapiirin puihin (toisin sanoen syömään pihapiirin hyttysiä). Ensi kesänä linnunpönttöjä voisi lisäillä myös rannemmas, missä linnut ovat tähän mennessä pesineet itse rakentamissaan pesissä.



Mallin ja idean linnunpönttöihin saimme selaamalla Googlen kuvahaun kuvia. Ensimmäisenä hauskana ideana vastaan tuli kissan päällä kuvioitu linnunpönttö - siispä sellainen valmistui ensimmäisenä. Toisena ideana halusin haastetta ja valitsin harjakattoisen mökin. Sen valmistaminen ei ollutkaan niin helppoa kuin kuvittelin ja muutaman kerran sainkin pähkäillä seuraavaa rakennusvaihetta. Lopputulos oli kuitenkin mielestäni varsin hyvä. Kolmas pönttö puolestaan on aivan perinteinen, eikä sen ideoimiseen tarvittu edes Internetiä. Neljäs ja vielä tekemättä jäänyt mökki puolestaan voisi olla paritalo, koska olen kuullut sellaisenkin kilvan kutsuvan asukkaita. Funkkistalopönttö voisi myös olla kivan haastava, mikäli sen pintaan maalaisi ikkunat ja ovet.



Linnunpönttöjen paikkoja etsiessäni myös huomasin, että lehtivihreän karkumatka kohti puiden juuria oli jo alkanut. Syksyä kohti mennään, mutta onneksi sunnuntaina oli aurinkoista ja lämmintä. :)

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Ulkogrilli mökille, osa 2





Kesälomalla aloittamamme Ulkogrilli mökille -projekti on edennyt viimeisen kuukauden aikana hurjasti. Ensin valoimme pohjan, sitten kokosimme grillin seinät kevytbetoniharkoista ja tulipesän tulitiilistä ja tänä viikonloppuna pinnoitimme grillin ohutrappauslaastilla. Lopputulos oli mitä mainioin, ja mielestämme uudenkarhea ulkogrilli luo sielun koko pihalle. Seuraavaksi grillin voisi maalata, mutta me taidamme jäädä seuraamaan, miten pinnoite käyttäytyy talvella. Pinnoitteen harmaa väri miellyttää nimittäin silmäämme sen verran, ettemme haluaisi maalata sitä lainkaan.



perjantai 26. heinäkuuta 2013

Ulkogrilli mökille, osa 1



Vuosien haaveilujen tuloksena olemme purkaneet mökillämme vanhan ulkogrillin! Se oli jo oma saavutus sekin, mutta suurempi saavutus oli tehdä koivujen juurten väliin grillialustaa varten noin 15 senttimetriä syvä kuoppa. Parin tunnin kaivamisen ja kirveellä juurien katkomisen jälkeen saimme kuitenkin kuopan riittävän syväksi, jotta pääsimme sovittelemaan eristystöihin käytettävää styroksia paikoilleen. Styroksin asetuttua paikoilleen teimme yksinkertaisen valuumuotin puusta ja sijoitimme harjaterästä muotin keskelle tukemaan valettavaa betonilaattaa.

Pohjatöiden jälkeen pääsimme vihdoin asiaan: betonisekoitin Dewaltiin kiinni ja kone päälle. Jokaista sankollista piti sekoittaa 10 minuuttia ja antaa sen vetäytyä toiset 10 minuuttia. Sekoitusten jälkeen betoni liipattiin kehikon sisälle ja jätettiin muovin alle kuivumaan. Alustan pitäisi olla kuiva viimeistään ensi viikon alussa, minkä jälkeen grilliä pääsee rakentamaan.

Takaisin kaupunkiin palattuamme suuntaamme rautakauppaan tulikiviostoksille. Samalla vähän vilkuilemme valmiina myytäviä grillejä, josko saisimme niistä joitain ideoita. Pieni ajatuksenjyvä meillä on jo siitä, millaiseksi grilli rakennetaan, mutta kuten yleistä suunnitelmat elävät vielä moneen kertaan.

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Maja puussa osa 1




Antonin loman alun kunniaksi ajelimme eilen mökille puumajan korjauspuuhiin. Alunperin ajattelimme vain vähän maalailla vanhaa runkoa, mutta lopulta totesimme rungon olevan liian huonokuntoinen saneerattavaksi. Niinpä otimme kaikki osat alas ja rakensimme majan vanhaa kunnioittaen uudelleen. Puutavaraa onneksi löytyi riittävän pitkästi mökin varastosta, joten majan rakentamiselle ei tullut takapakkia.





Laudoituksen ollessa valmis se hiottiin ja maalattiin. Jälleen ihastelimme Ryobin näppäryyttä, sillä yhden akun voimalla pystyimme käyttämään montaa eri laitetta peräkkäin. Aivan loistava ostos, joka maksaa itsensä takaisin käytön helppoudessa. Maaleina käytimme vanhoja ulkomaaleja, joita oli jäänyt aiemmissa projekteissa yli.







Lattialaudoituksen jälkeen aloimme suunnitella sivulautojen tyyliä. Aiemmassa hahmotelmassani suunnittelin sahalaitaista kuviointia, mutta lopulta päädyimmekin aaltomaiseen kuviointiin. Sivulautojen kuvoinnin toteutimme Ryobin pistosahalla ja puumateriaalina käytimme paneelia. Lopulta seinä maalattiin molemmilta puolilta. Periaatteessahan puuta ei saisi edes maalata molemmilta puolilta, koska silloin se ei pääse hengittämään, mutta puumajassa voi olla muitakin puuta kuluttavia elementtejä kuin maali. ;)



Seuraavalla kerralla pääsemme naulaamaan kiinni myös toisen puolen seinälaudat sekä tekemään majan etuosaan tyylikkään pyöristyksen. Tikapuita varten pitänee myös hakea sukulaisen huomista koolausrimaa. Kotimatkalla ideoimme lisäksi uudistettavan pihagrillin. Ehkäpä ensi viikolla pääsemme betoninvalupuuhiin ja grillin muurauksen pariin. Tämä viikko taitanee kulua nopeasti vanhempieni piharemontin parissa. Viikonloppuna puolestaan on jo aika mennä remppailemaan Kuplaa, jotta saamme vaihdettua siihen toisenkin puolen lattian.

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Mökkipihan uudistusaikeita



Torstaina kävimme pikaisella visiitillä Haaparannan Ikeassa ja mökillämme, sillä haiemm sinne kaksi tuolia. Tuolit istuivat maisemaan erittäin hyvin ja seuraavilla mökkireissuilla haemme niitä vielä neljä lisää. Kesän tavoitteena on myös muurata uusi grilli, koska edellinen alkaa olla jo melko kulunut, etenkin uusien tuolien valossa.



Pikavisiitillä ehdimme myös hakea lisää kukkapenkin reunuskiviä. Luonnontilassa olevan kukkapenkin reunuskiviä on tähän asti löytynyt tosi hyvin ampumaradan hiekkakentältä, mutta ensi kerralla meidän täytyy jo laajentaa etsintää muualle. Onneksi olemme jo puolessa välissä kukkapenkkiä, joten hyvällä tuurilla löydämme samanlaisia ja riittävän isoja kiviä vielä lisää. Reunuskivien löytymisen jälkeen ajatuksena olisi vähän siistiä luonnontilaista kukkapenkkiä, koska tämänhetkisessä asussaan se on melko villiintynyt. Toisaalta luonnontilainen kukkapenkki on helppohoitoinen, koska siinä ei mahdu kasvamaan edes rikkaruohot. ;)



Ehkäpä kaikista houkuttelevin uudistuskohde on kuitenkin ensimmäisessä kuvassa taka-alalla näkyvä yli 10 vuotta vanha puumaja, josta on irronnut vuosien aikana ja leikkijöiden vähentyessä osa toisensa jälkeen. Tänä kesänä laitamme majan kuitenkin kuntoon tekemällä sille uudet reunalaudat, portaat ja somistamalla majan ympäristön taikametsään sopivilla esineillä. Menneiden vuosien puutarhatontutkin pääsevät laatikon kätköistä takaisin luontoon.

Pihan lisäksi mökillämme alkaa tänä kesänä saunaremontti, jotta tilavasta saunasta saadaan jokainen neliömetri käyttöön. Näin alustavasti on ollut ajatuksena käsitellä seinät, katto ja lauteet Supi-saunasuojalla. Lattia saunassa on lähes uusi, joten sille tuskin teemme mitään. Pintojen käsittelyn jälkeen pääsemme myös sisustamaan saunan uusiksi osittain vanhoilla ja osittain uusilla sisustustavaroilla.