maanantai 3. helmikuuta 2014

Potsdamin sydämessä



Uuden vuoden 2014 aloitimme vierailemalla noin 30 kilometrin päässä Berliinistä sijaitsevassa 150 000 asukkaan Potsdamissa. Kaupunki oli matkaoppaan mukaan kuuluisa puutarhoistaan ja palatseistaan sekä hollantilaisille rakennetusta korttelista. Lisäksi kaupungissa olisi tarjolla venäläinen asuinalue sekä Cecilienhofin linna.








Metrosta päästyämme tapasimme heti ensimmäisenä kaupungin turistioppaan, joka suositteli ensimmäiseksi kohteeksemme Sanssoucin palatsia. Palatsia ympäröivässä puistossa oli lisäksi muun muassa Kiinalainen palatsi, roomalainen kylpylä, Neues Palace eli uusi palatsi sekä peilityyni pieni joki, joka sukkuloi puiston läpi. Nämä kaikki nähdäksemme ajelimme bussilla puiston toiselle laidalle ja lähdimme kävelemään polkuja pitkin kohti toiselle laidalle jäänyttä Sanssoucin palatsia. Kävellessämme ihastelimme edellispäivän pakkasten lauhtumista ja pilvettömältä taivaalta paistelevaa aurinkoa. Säätila tuntui osittain hyvinkin keväiselle, mikä piristi kovasti meidän pohjoisen maan asukkeja.





Puistossa kävellessämme päädyimme Charlottenhofin palatsin kautta lopulta vuosina 1745-1747 Fredrik II Suuren Sanssoucin palatsille. Rokokootyylinen palatsin nimi tarkoittaa suoraan käännerttynä huolettomuutta, mikä olikin Fredrik II Suuren tavoite, sillä hän halusi paeta kesäasuntoonsa Berliinin prameilua ja seremonioita. Kesällä Sanssouci olisi varmasti entistäkin tyylikkäämmän näköinen pensasaitojen vihertäessä ja suuren suihkulähteen pumpatessa vettä korkealle ilmaan.




Palatsikierroksen jälkeen palasimme takaisin Potsdamin keskustaan nähdäksemme kirkon ylle laskeutuvat auringonsäteet. Keskustan katu oli yllättävän pitkä ja sen varrella mukavasti kauppoja. Suurimman huomion ostoskadulla meiltä saivat pienet suklaapuodit, jotka tarjosivat herkullisia mantelisuklaita.





Suklaamanteleita maistellen kävelimme Nikolaikirchen ohi Hollantilaiselle korttelille. Korttelin historiaa tutkiessamme saimme tietää Fredrik Vilhelm I:n rakennuttaneen talot 1700-luvun puolessa välissä Potsdamiin töihin tuleville hollantilaisille työmiehille, jotta miehet tuntisivat kaupungissa olonsa kotoisaksi. Kortteli kattoi yli 130 punatiilistä taloa, joissa nykyisin on runsaasti pieniä kahviloita, ravintoloita ja design-liikkeitä. Alue oli todella omaleimainen ja ehdottomasti jopa Sanssoucia hienompi - ainakin näin talvella.




Takaisin metroasemalle palatessamme aurinko alkoi jo laskea, ja kotiinpaluu meidän kaikkien kummitella mielissä. Kuuden päivän mittainen reissu Berliinissä oli ollut juurikin sitä, mitä me kaikki tarvitsimme - suurella ilolla, avoimella mielellä, kulinaristisella nautinnolla ja rennolla asenteella vastaanotettua lomaa arjesta!

Vielä kuukausi loman jälkeenkin olemme erittäin levänneitä ja töihin paluukin tuntui erittäin mielekkäälle riittävän pitkän rentoilun ja lähes sadan kilometrien mittaisen ulkoilun jälkeen. Askelmittarimme mukaan keskimäärin päivässä nimittäin liikuimme 28 000 askelta, huikeaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti