sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Syksyisessä Münchenissä




  







Syksyn ratoksi kävimme nauttimassa viisi ihanaista päivää syksyisessä Baijerissa ja Tirolissa. Müncheniin laskeuduttuamme rullasimme laukkuinemme ensimmäisenä maittavan salaattilounaan jälkeen BMW Weltiin. Ilmaisena kohteena BMW Welt esitteli vanhoja ja uusia autoja, tarjosi luksusmallien koeajoa ja kaupantekomahdollisuuksia sekä turisteille mahdollisuuden tutustua merkin historiaan ja vanhoihin museoautoihin. BMW museossa olikin tarjolla mitä loistokkaampia ja värikkäimpiä autoja, mitä olen hetkeen nähnyt.




Museon jälkeen kävimme tutustumassa Münchenin kesäolympialaisten vuosimallia 1972 kisakylään. Kisakylä oli kauniin puiston keskellä ja alueella näkyi paljon juoksijoita. Historian havinaa vuoden 1972 verilöylystä ei tuntunut lainkaan, mutta historian kirja kertoi palestiinalaisten terroristien ottaneen 11 israelilaista olympiaedustajaa panttivangeiksi. Panttivankeja oli yritetty pelastaa, mutta pelastus epäonnistui ja kymmenen panttivankia viiden terroristin ja yhden poliisin lisäksi sai surmansa. Samaisissa olympialaisissa koettiin kuitenkin myös iloa, sillä Lasse Viren voitti 10 000 metrin ja 5000 juoksun tehden samalla uuden 10 000 metrin matkan maailmanennätyksen.






Olympiakylästä ajelimme U-Bahnilla hotellillemme ja lähdimme syömään. Matkalla ravintolaan poikkesimme keskustan kaupoissa. Hienoin kauppa oli ehdottomasti sattumalta löytämämme Abercrombie & Fitch New York. Sen loiston jälkeen tavalliset kauppakeskukset eivät enää näyttäneet miltään. ;)












Vanhan kaupungin katuja kierrellessämme perjantainen München oli rauhallinen. Kävelimme katuja edestakaisin etsien kivoja näyteikkunoita ja kuvakulmia. Rakastamani raatitalo oli edelleen paikoillaan samoin kuin sen vieressä ollut valkoinen ihanuus.






Kaupunkikierroksemme päättyi Oktoberfest-tunnelmastaan kuuluisalle Hofbräuhausille. Kuvia emme kyllä pahemmin saaneet väentungoksen vuoksi, mutta tunnelmaa paikanpäällä sai nauttia täysin sydämin. Siispä kuvia halaville vinkkinä kurkata edelliseen postaukseemme aiheesta.

Müncheniin tutustumisen jälkeen oli jo aika palata takaisin hotellille. Seuraavana päivänä tiedossa oli hevoskulkueiden ja festivaalialueen katselua. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti