Kuten tosiaan edelliskerralla mainitsinkin, Kehlsteinhausin nähtyämme jatkoimme matkaamme junalla parikymmentä minuuttia Itävallan puolelle Salzburgiin. Päivää leimanneet yllätykset saivat jatkoa Salzburgista, sillä emme meinanneet millään löytää kaupungista yhtään mitään. Keskusta tuntui olevan hukassa, GPS-signaalia ei löytynyt, eikä meillä tietenkään ollut paperikarttaa. Kävelimme oikealle, vasemmalle, eteenpäin ja taaksepäin löytämättä oikeastaan yhtään mitään. Meinasimme jo tuskastua ja todeta Salzburgin olevan tuppukylä, jossa ei ole yhtään mitään - kunnes jotain siinsi kadun päässä. Kävelimme, juoksimme, kävelimme, juoksimme. Saavutimme kirkon. Jeah, Antonin maailman ympäri ja ämpäri kiertänyt veli sanoisi meidän seisoneen kivikasan edessä, mutta se kivikasa tuntui jo melkoiselta otteluvoitolta.
Kivikasasta jatkoimme matkaamme kohti jotain erikoista. Edessämme nimittäin alkoi siintää jyrkkä kallioleikkaus, jonka edessä oli kallioseinämästä muotoiltu rakennelma. Lähemmäs päästyämme saimme selville paikan olevan Salzburgin Pferdeschwemme eli hevosten juotto- ja kylvetyspaikka. Samalta kohdalta on myös puhkaistu Itävallan ensimmäinen kukkulan läpäisevä tunneli. Tämä oli meille uutta, joten innostuksemme kaupungin suhteen kasvoi hurjasti.
Juottopisteeltä käsin lähdimme seuraamaan kalliota. Se jatkui ja jatkui, kunnes sen päässä kohosi jotain suurta. Linna! Salzburgin linna! Vasta tässä vaiheessa tunnistin maailmankuulun musikaalin The Sound of Musicin kuvauspaikat. Herranen aika, olimme jälleen jossain, mitä emme olleet suunnitelleet. Linnan takaa Alppiressut yrittivät kovasti näkyä, mutta pilvet sysäsivät ne piiloon. Maisemat ovat siis pilvettömällä säällä vielä paremmat!
Linnan nähtyämme katsoimme kelloa ja päätimme lähtä pikkuhiljaa takaisin juna-asemalle. Kiirettä ei vielä ollut. Kävellessämme löysimme herra Mozartin, hänen kotitalonsa, uusia kerrostaloja täynnä olleen kaupunginosan, vanhan vartiotornin ja hassun pikkuisen nakkikioskin. Tunnin käveltyämme tajusimme katsoa kelloa. Ei, ei, ei. Aika oli mennyt liian nopeilla siivillä, ja me kävelleet jonnekin keskustasta pikkusen sivuun. Katsoimme ympärillemme ja päätimme oikasta. Virhe! Oikopolku kaartoi, kaartoi ja lopulta toi meidät takaisin nakkikioskille. Aikaa oli vielä, mutta arvokas apurimme puhelimen navigaattori sammui. Puhelimestahan tietenkin loppui akku ratkaisevalla hetkellä. Niinpäs juoksin keskelle juoppoja kyselemään tietä. Kiitin luojaani, että olin opiskellut pitkän saksan, sillä juopuneiden itävaltalaisten saksasta sai yhtä helposti selvää kuin minun kiinastani. Pienen vitsailuhetken jälkeen asiat ja pullot kirkastuivat, ja kuulimme matkaa olevan 3 kilometriä. Eikun jalat alle ja juoksemaan. Reitin piti olla suora, mutta tie kaartoi. Kaarroimme tien perässä. Sitten tuli aliskaa, ylikulkua ja leveäkaistaista autotietä. Juoppojen ohjeilla kyllä pääsimme perille, mutta heidän arvionsa matkasta heitti kyllä pahemman kerran.
Kello näytti 21.09, kun juoksimme laiturille. Näimme muitakin tuskastuneita. Se juna, johon meidän piti ehtiä ja joka oli illan viimeinen (siis tosiaan 21.10 meni se viimeinen juna) oli juuri mennyt. Hetki meni tajutessa, että saisimme tosiaan viettää Salzburgissa hieman pitempään kuin oli ollut tarkoitus. Tavaramme puolestaan viettäisivät rauhallisia tunteja Münchenin hotellissa. Harmistuneina menimme tsekkailemaan juna-aikatauluja. Ajattelimme seuraavan junan tulevan kuitenkin puolenyön jälkeen, ei paha sekään. Mutta ei, seuraava juna olikin tulossa vasta aamuneljän jälkeen. Bussejakaan ei mennyt enää Saksan puolelle, joten niistäkään ei ollut apua. Taksi puolestaan olisi ollut budjettimme tuho.
Mitäs me teimmekään sitten yöllä Salzburgissa? Emme ainakaan ottaneet hotellia, koska hotellihuoneemme odotti meitä Münchenissä. Emme myöskään soittaneet äitille ja ilmoittaneet ahdingostamme. Me kiersimme kaupunkia, leikimme muiden turistien tapaan suihkulähteiden vedellä, kuvailimme hämähäkkiä, juttelimme paikallisten kanssa, esitimme saksaataitamattomia muutaman pelottavan ihmisen tullessa kohdalle, joimme limsaa pikaruokalassa, torkuimme vuoronperään McDonaldin pöydässä ja söimme Döner-kebabia. Yö oli oikeastaan aika hauska. Ei me ihan tällaista osattu odottaa. Eikä myöskään sitä, että torstaiyönä Salzburgin kaupunki olisi aivan tyhjä. Kaduilla ei ollut ristinsielua. Muistoksi asunnottomana vietetystä yöstä lähetimme itsellemme kortin sähköpostiin isolla kosketusnäyttötaululla (Oulun Ubi-näyttöjä vastaava).
Kaupunkikiertelyiden jälkeen palasimme junalaiturille nukkumaan. Vuoronperään saimme ummistaa silmämme ja vihdoin kahdeksantoista minuuttia ennen neljää junamme saapui laiturille. Pääsimme heti sisään ja matkaamaan kohti hotellihuonetta. Salzburgista jäi erittäin hyvät kokemukset, sinnekin voisimme mennä toisen kerran. :)
Münchenin hotellissa sitten herätimmekin jälleen lisää huvittuneisuutta (ja ehkä hiukan sääliä). Hotellivirkailijoiden ilmeet olivat taas näkemisenarvoiset, kun kaksi matkalaista saapui noutamaan avainta respasta aamukahdeksan jälkeen. Säälien he lupasivat meille ilmaisen late check outin, jotta saisimme nukkua. Uni kyllä maistui, mutta vain pari tuntia, sillä samantien meillä oli uusi päivä ja uudet kujeet. Seuraavina kolmena päivänä saimmekin tutustua saksalaiseen olutkulttuuriin olutfestivaalien merkeissä. Ne olivatkin mukavat pippalot. Onneksi satuimme soittamaan tutullemme, joka asuu Ulmissa. Terkut vain sinne, mikäli luet blogiamme. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti