Comoa ja Brunatea riittävästi kierreltyämme palasimme takaisin Milanoon, nukuimme yön yli ja otimme uudeksi suunnaksi Venetsian. Junamatka kesti pari tuntia, mikä sopi erinomaisesti väsyneille silmilleni. Nukkuminen Italian high speed -junissa onnistui nimittäin tosi hyvin, koska kyyti oli tasainen, ilmastointi sopivan suurella ja penkit ihanan pehmeitä. Ainoana miinuspuolena high speed -junissa oli pakollinen paikkalippu, joka maksoi reilaajille 10 euroa per matka. Pitemmän päälle high speed -junilla ajaminen tuli siis kalliiksi.
Venetsian päärautatieasemalle päästyämme hyppäsimme junasta ulos. Tunsin heti palan nousevan kurkkuuni, sillä olimme pitkästä aikaa tutussa kaupungissa. Maisemat olivat samanlaiset kuin paria vuotta aiemmin, ruokakauppa sijaitsi edelleen samojen rakennusten kulmassa ja kaupassa myytävä vesi oli jääkylmää. Vettä siemaillen jatkoimme matkaamme ensin Grande Canalen yli kohti Rialton siltaa. Silta oli edelliskertaan verrattuna likaisempi ja sprayatumpi. Lisäksi alueelle oli rantautunut ihan hirveesti krääsäkauppiaita ja kerjäläisiä. En voi sietää tällaisia paikkoja, sillä jatkuvalla syötöllä tuleva "Halpa hinta, osta huivi, tässä aurinkolasit, osta, osta, osta, halpa hinta vain sinulle" -tyrkytys saa otsasuoneni sykkimään. Niinpä poistuimme paikalta nopeasti ja suuntasimme kapeita katuja pitkin San Marcon aukiolle.
Edellisellä Venetsia-visiitillämme Piazza San Marco oli täynnä puluja. Tälla kertaa aukio oli täytetty tuoleilla ja odottamani rakennus, San Marcon basilica, suojattu remonttimuoveilla. Parasta aukiolla olivat enää kuuluisa Florian kahvila viulisteineen ja flyygeleineen. Olikin mukava istua hetki portailla kuuntelemassa klassista musiikkia ennen kuin suuntasimme San Marcon kirkon sisälle. Kirkko oli edelleen kaunis: kullattua seinä- ja kattopinta-alaa oli valtavasti, patsaita paljon ja ihanat sipulikupolit. Voisinpa jopa väittää kirkon vetävän vertoja Vatikaanin St. Pietron katedraalille.
Kirkkovierailun jälkeen suuntasimme katsomaan Huokausten siltaa, gondoleja ja rantabulevardia. Venetsian rantabulevardi on yksi suosikeistani, sillä se on leveä, pitkä ja aurinko paistaa siihen koko päivän täydeltä terältä. Käveleskelimmekin rantabulevardia parin kilometrin verran. Olimme jopa niin tohkeissamme, ettemme edes muistaneet ottaa kuvaa Huokausten sillasta. Sen sijaan olen ottanut kuvat sillasta, jonka päältä Huokausten silta näkyy, heh.
Huokausten sillan historia on muuten aika mielenkiintoinen. Silta on saanut nimensä siitä, että oikeustalolta vankilaan kuljetetut vangit saivat haukata sillalla vapauden ilmaa viimeisen kerran ennen tuomiotaan. Seuraavan kerran he haukkasivat vapauden ilmaa samaisella sillalla tuomionsa päätyttyä. Tosin, onhan se kuuluisa Casanova karannut vankilasta kattoja pitkin juoksemalla ja saanut silloinkin haukata "omaan lomaan liittyvää vapaata ilmaa". ;P
Huokausten sillan historia on muuten aika mielenkiintoinen. Silta on saanut nimensä siitä, että oikeustalolta vankilaan kuljetetut vangit saivat haukata sillalla vapauden ilmaa viimeisen kerran ennen tuomiotaan. Seuraavan kerran he haukkasivat vapauden ilmaa samaisella sillalla tuomionsa päätyttyä. Tosin, onhan se kuuluisa Casanova karannut vankilasta kattoja pitkin juoksemalla ja saanut silloinkin haukata "omaan lomaan liittyvää vapaata ilmaa". ;P
Rantabulevardilla kävellessämme ihastelimme ohilipuvia gondoleja. Kuskit olivat pukeutuneet tyylikkäästi gondoljeerin pukuun, lauloivat serenadia ja kertoivat Venetsian historiasta. Olikin hauska kuulla gondolikuskin kertovan omasta ammatistaan. Heidän koulutuksensa kestää 8 vuotta, ja se sisältää hyvin paljon historiaa, kulttuuriantropologiaa, kieliopintoja ja laulutunteja. Gondoljeerin päätehtävänä sauvomisen lisäksi on se, että he kertovat asiakkailleen Venetsian ja Italian historiasta, laulavat tiettyjen siltojen alla muun muassa serenadin sekä osaavat sujuvasti useampaa eri kieltä. Kuulemma yleisimmin he käyttävät englantia, italiaa, ranskaa, espanjaa ja saksaa. Puolen tunnin mittainen gondoliajelu maksoi kahdelta hengeltä reilut 70 euroa. Ei mitään kovin halpaa hupia, mutta erittäin tyypillinen tapa tutustua Venetsian kanaaleihin.
Iltapäivällä suunnistimme takaisin rautatieasemalle. Fiiliksemme Venetsiasta olivat positiiviset. Päiväreissukohteena Venetsia on erinomainen vaihtoehto. Haastavinta kaupungissa on pikkukatuja pitkin suunnistaminen, sillä opastekyltit osoittavat milloin oikealle ja milloin vasemmalle. Kaikissa risteyksissä ei edes ole kylttejä, joten ympyrän kiertäminen on varmasti jokaiselle turistille tuttua. Toki kaupungin laidalta toiselle pääsee myös vesitaksilla ja -bussilla. Kanaalien vuoksi kaupungissa kaikki julkinen liikenne poliiseja ja ambulansseja myöten hoidetaan vesireittejä pitkin. Autoteitä kaupungissa ei ole, ja parkkipaikkojakin vain yksi.
Venetsian jälkeen palasimme vielä illaksi Milanoon. Seuraavana päivänä otimme uuden high speed -junan ja suunnaksi Sveitsin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti