Cannesissa vietetyn rentouttavan rantapäivän jälkeen ajelimme junalla tunnin verran Monaco Monte Carloon. Monaco oli Pisan kaltevan tornin ohella yksi suurista haaveistani, joten olin enemmän kuin innoissani matkatessani tähän pienenpieneen maahan. Antonin haaveena puolestaan oli käydä Monacon ja Ranskan rajalla. Sinnekin pääsimme katsomaan raja-aitaa.
Päästyämme perille Monacoon nousimme liukuportaita pitkin niin korkealle kuin pääsimme, ja suuntasimme suoraan näköalapaikalle. Sieltä avautuikin kaikista parhaimmat näkymät suoraan merelle. Näimme lukuisia purjeveneitä, eri tasoissa kulkevia autoteitä sekä luksusasuntoja vuorten rinteillä. Tässä vaiheessa Monaco näytti superhienolle matkakohteelle!
Arkkitehtuurin osalta olimme kuitenkin erittäin yllättyneitä, sillä olimme odottaneet Monaconkin olevan täynnä lasipalatseja. Sen sijaan rakennukset olivatkin samanlaisia kuin muissakin alueen kaupungeissa. Katukuva ei lainkaan kielinyt asukkaiden rikkaudesta. Kuvien perusteella voisikin sanoa Monacon olevan samanlainen kuin mikä tahansa muu kaupunki. Löytyipä läheltä Ranskan rajaa myös repsottavia ja maalipinnoiltaan kuluneita kerrostaloja. Lienemme olleet halvalla alueella. :D
Vuorenrinteeltä laskeuduimme alas hissillä. Hassuna juttuna Monacossa oli nimittäin rakennettu hissijärjestelmä, joka kuljetti ihmisiä ylös ja alas keskustasta vuorelle. Hissin toisesta päästä pääsimme suoraan F1-radan alkupisteelle. Keltaiset starttiviivat ja valkoiset lähtölaatikot olivat edelleet nähtävissä, tästä Anton tykkäsi! Kokemuksen olisi toki kruunannut oma auto. ;P
Starttiviivoilta lähdimme kiertämään F1-kaupunkirataa. Samalla seurasimme autojen kilpa-ajoa, turistien täyttämiä katuja sekä tuskailimme auringon kuumuudessa. Lämpömittarit näyttivät nimittäin niinkin paljon kuin +38 astetta. Euroopan mittakaavassa varsin suuret lukemat varjoon sijoitetulle lämpömittarille.
Saavutimme jyrkän taivalluksen jälkeen Monte Carlon Casinon, kiersimme sen taakse ja istahdimme varjoon vilvoittelemaan. Kasinon puutarha oli tosi kaunis: suihkulähteitä oli useita, vihreää tasaista numikenttää aidatulla alueella ja komeita vanhoja puita. Kiersimme alueen hiekkatietä pitkin Kasinon eteen, josta avautui maisema Monacon keskustaan.
Näköalapaikalta palasimme takaisinpäin radan varteen koskettaaksemme kuuluisaa neulansilmämutkaa. Oli hauska myös seurata Ferrareita, Lambourgineja, Lotuksia ja Porscheja, jotka ajoivat tiellä kilpaa. Toisaalta iloitsimme myös siitä, että saimme kävellä samaa tietä pitkin, jota olimme edelliskaudella katsoneet televisiosta.
Mutkasta suuntasimme suoraan pitkään tunneliin, jonka yläpuolella Monte Carlon Casino sijaitsi. Tunnelissa autot vasta päästelivätkin lujaa ottaen mittaa toisistaan. Toiselle puolelle tunnelia päästyämme kävimme ihastelemassa rantaviivaa, laitureihin parkkeerattuja purjeveneitä ja löysimmepä myös ihastuttavan nosturiravintolan. Sehän se olisikin ollut kokemus ruokailla noin 100 metrin korkeudessa nosturissa keikkuen!
Iltaa odotellessamme kävimme lepotauolla hotellilla. Palasimme Monacoon takaisin noin yhdeksän aikaan, jolloin ilta alkoi jo hämärtää. Ilotulituskilpailu alkoi kymmeneltä, mutta parhaan katselupaikan etsimisesen näkökulmasta olimme perillä ehkä jopa liian myöhään. Hyvällä tuurilla kuitenkin löysimme hyvällä näköyhteydellä olevan paikan aidan reunasta parin huvijahdin välistä.
Ilotulituksen jälkeen kiertelimme kaupunkia, kävimme katsomassa isojen huvijahtien satamaa sekä maistelimme paikallista kuohujuomaa. Takaisin Cannesiin päätimme lähteä vasta viimeisellä junalla kello 00.05. Perillä olisimme olleet sopivasti vähän ennen yhtä, sillä viimeinen juna ei enää pysähtyisi joka poukamassa.
Viimeinen juna koitui kuitenkin uudeksi kommellukseksi, sillä mentyämme juna-asemalle 23.45 huomasimme edellisten junayhteyksien peruutukset, niille merkityt korvaavat linja-autokyydit, mutta meidän junallepa ei ollut merkitty mitään korvaavaa kyytiä. Pyörimme laiturilla edestakaisin, kunnes paikalle tuli myös toinen pariskunta. Kyselimme heiltä ensin englanninkielen taitoa, ja sen jälkeen pohdimme yhdessä, mitä mahtaa olla tapahtunut.
Riittävän kauan ympäripyörittyämme vartija tuli kertomaan ranskaksi junakyydin peruuntuneen ja korvaavan bussikyydin olevan tulossa. Ajattelimme bussikyydin tulevan samantien ja menimme bussilaiturille odottamaan. Laituri sijaitsi maan alla ja muistutti enemmänkin liikenneympyrää. Ihmisiä alueella oli arviolta reilut 50 ja kaikilla meistä oli suuntana joko Nizza tai Cannes. Ensimmäinen bussi tulikin nopeasti ja poimi kyytiin henkilöitä, joiden kohteena oli Nizza. Me emme voineet hypätä siihen bussiin, joten jäimme odottelemaan seuraavaa. Minuutteja kului, kymmeniä minuutteja kului, tunti oli jo täynnä, kunnes paikalle tuli poliisi. Hän kertoi bussimme olevan tulossa, mutta junayhteyksien peruuntumisen vuoksi jokainen bussiyhtiö oli kiireinen. Niinpäs hän jätti meidät odottamaan maan alle.
Toinen odottelutunti kului rattoisasti toisen pariskunnan kanssa jutellessa. Itse asiassa pariskuntaan kuulunut mies oli töissä professorina Columbian yliopistossa yhteiskuntatieteiden laitoksella. Hän olikin erittäin mukava tyyppi ja innostui kuullessaan meidän tulevan Suomesta. Suomea kuulemma käytetään heillä esimerkkivaltiona siitä, miten pieni maa voi saada paljon aikaan. Suurimmat saavutuksemme hänen mukaansa ovat itsenäisenä pysyminen Neuvostoliiton ja nykyisen Venäjän vieressä sijaitsevana valtiona, demokraattinen ja ei-korruptoitunut yhteiskuntamme, naispresidentti ja tasa-arvoisuus, korkeatasoinen koulutus, ilmainen opiskelumahdollisuus sekä taito hyödyntää oman yhteiskunnan vahvuuksia. Toki mainettamme korostivat myös eri tieteiden alalla olevat älykkäät tutkijat, sitkeät ja taitavat urheilijamme sekä Nobelin rauhanpalkinnon saanut Martti Ahtisaari. Oli kyllä todella mukava kuulla Suomen olevan myös Columbiassa näinkin korkeasti arvostettu. Harmillisesti juttutuokiomme professorin kanssa jäi lyhyeen sillä kahden odottelutunnin jälkeen pääsimmekin junaan ja takaisin Cannesiin. Edelleen kuitenkin lämmöllä muistelen tätä professoria ja hänen suloista vaimoaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti