Varsovan uudempi kaupungin osa, Centrum, oli rakentunut kokonaisuudessaan hillittömän suuren ja mielipiteitä jakavan Kulttuuripalatsin ympärille. Kulttuuripalatsihan on Neuvostoliiton lahja Puolalle, minkä vuoksi hyvinkin moni puolalainen vihaa rakennusta yli kaiken. Yksi suurimmista syistä vihalle lienee se, että useampi asuintalokortteli oli ajettu maantasalle, jotta tämä suurensuuri maamerkki oli saatu rakennettua.
Sisältä Kulttuuripalatsi oli moneen osaan jaettu: oli teatteria, julkista tilaa, kokoustilaa ja edustustilaa. Kaikenkaikkiaan sisustus oli aika karu: marmoria lattiasta kattoon, jykeviä kattokruunuja ja kipsikoristeita. Kauniiksi rakennusta ei todellakaan voinut sanoa, enemmänkin adjektiivit karu ja kolkko kuvaavat sitä huomattavasti paremmin.
Kulttuuripalatsin historia ja vaikutus kiinnostivat minua oikeastaan enemmän kuin mikään muu Centralin alueella. Siksi teinkin tiedonhakua aiheesta löytäen hauskan sanonnan "Kauniin Varsovan näkee vain Kulttuuripalatsin katolta, koska silloin katselija ei näe Kulttuuripalatsia". Sanonnan siivittämänä kävimmekin kurkkimassa Kulttuuripalatsin näköalatasanteelta. Sumun seasta näimme taloja, pilvenpiirtäjiä ja mainoskylttejä. Olisi kiva palata kaupunkiin takaisin keväämmällä katsomaan, miltä puistot näyttävät ylhäältäpäin.
Neuvostoliittolahjan lisäksi Centrumista löytyi Galleria-kauppakeskus, paljon kaviloita ja ravintoloita sekä upea kauppakeskus Zlote Tarracy. Sinne suuntasimmekin suoraan palatsikierrokselta, sillä sen erikoinen katto näkyi ylhäältä käsinkin - ja erikoinen se tosiaan olikin: kolme lasipäällysteistä pahkuraa yhdistivät aaltomaisesti kolme rakennusta toisiinsa. Wooow, sanon minä!
Toinen wow-henkäys tuli, kun siirryimme ostoskasseinemme takaisin pihalle pimeään iltaan. Alue oli muuttunut kertaheitolla, ja aiemmin niin ankea Kulttuuripalatsi valaistu iloisesti sateenkaaren, sinisen ja violetin väreillä. Keskustan pilvenpiirtäjät olivat myös saaneet valokorut päällensä ja luistinradalla soi musiikki. Aiemmin niin hiljainen kaupunki tuntui heränneet eloon pimeyden laskeuduttua.
Kotiinpäin kävellessä ihastelimme vanhan kaupungin keltaista iltavalaistusta. Ihmettelimme samalla, kuinka tunnelma muuttui kertaheitolla. Musiikin ja ihmispaljouden loputtua kaupunki oli kuin unessa. Siksi haimmekin matkaamme hieman jännitystä kuljeskelemalla pimeillä ja kapeilla kujilla. Oli oikeastaan hauskaa uhmata turvallisuudentunnetta ja jännittää jokaisen kulman kohdalla. Pienet ne on ilot ihmisellä. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti