maanantai 19. elokuuta 2013

Linnunpönttöjä puissa



Ulkogrillin lisäksi ehdimme viikonloppuna kiinnittää linnunpönttöjä mökkipihan puihin odottamaan ensimmäisiä asukkaita. Näin alkajaisiksi teimme vain kolme pönttöä, koska ajatuksenamme olisi saada ensimmäiset lintu-vieraat juurikin pihapiirin puihin (toisin sanoen syömään pihapiirin hyttysiä). Ensi kesänä linnunpönttöjä voisi lisäillä myös rannemmas, missä linnut ovat tähän mennessä pesineet itse rakentamissaan pesissä.



Mallin ja idean linnunpönttöihin saimme selaamalla Googlen kuvahaun kuvia. Ensimmäisenä hauskana ideana vastaan tuli kissan päällä kuvioitu linnunpönttö - siispä sellainen valmistui ensimmäisenä. Toisena ideana halusin haastetta ja valitsin harjakattoisen mökin. Sen valmistaminen ei ollutkaan niin helppoa kuin kuvittelin ja muutaman kerran sainkin pähkäillä seuraavaa rakennusvaihetta. Lopputulos oli kuitenkin mielestäni varsin hyvä. Kolmas pönttö puolestaan on aivan perinteinen, eikä sen ideoimiseen tarvittu edes Internetiä. Neljäs ja vielä tekemättä jäänyt mökki puolestaan voisi olla paritalo, koska olen kuullut sellaisenkin kilvan kutsuvan asukkaita. Funkkistalopönttö voisi myös olla kivan haastava, mikäli sen pintaan maalaisi ikkunat ja ovet.



Linnunpönttöjen paikkoja etsiessäni myös huomasin, että lehtivihreän karkumatka kohti puiden juuria oli jo alkanut. Syksyä kohti mennään, mutta onneksi sunnuntaina oli aurinkoista ja lämmintä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti