perjantai 31. joulukuuta 2010

Mitä, missä, milloin - vuosi 2010


Vuosi alkaa lähentyä loppuaan, niin on aika kerrata menneen vuoden tapahtumia. Remontin lisäksi elämässämme on tapahtunut yhtä jos toista jännää, joten pelkkä maali, akryyli, ruuvit ja lastulevy eivät saa kaikkea kunniaa osakseen.


Tammikuu

Tammikuun aikana teimme kymmeniä pistorasiareikiä. Olimme jo ihan unohtaneet ne! Samoin yllätyimme siitä, että tammikuussahan se putkiremonttikin oli alkanut - nyt tuntuu, että siitäkin olisi jo ikuisuus. Vesi on virrannut viime aikoina niin hyvin, ettei putkiremontti käy enää edes mielessä.

Tammikuussa kävimme myös häämessuilla katselemassa toinen toistaan hienompia pukuja ja somisteita. Tämäkin oli jo aivan unohtunut.


Helmikuu

Helmikuussa putkiremontti ylsi meille asti, jolloin remonttifirman pojat siirtyivät purkamaan ja remontoimaan kylpyhuoneemme. Eteinen toimi siihen aikaan ilmoitustauluna ja työkaluvarastona. Samanaikaisesti purimme itse olohuoneen ja keittiön välisen seinän sekä keittiökaapistot. Suojamuovia oli myös joka oviaukossa. Tämäkin oli jo päässyt unohtumaan. Laskiaismäen laskua haalarit päällä emme kuitenkaan ole unohtaneet, vaan tiedämme suunnata laskiaisriehaan ensi vuonnakin (tosin ehkä ilman haalareita).


Maaliskuu


Maaliskuussa putkiremontti alkoi pikkuhiljaa tuottaa jo tulostakin ja kylpyhuoneemme näyttää valmiimmalle. Kuukauden puolessa välissä vesikin juoksi - ah, se oli upea tunne! Keittiössä puolestaan urasimme ja urasimme, asensimme johtoa seinän sisään ja seinän päälle. Eteisessä puolestaan revimme ja talttisimme ylös vanhan muovimaton sekä sen alla olleen korkkimaton. Lattia olikin betonipinnalla pitkään. Lomareissukin maaliskuussa tehtiin ja silloisena kohteena oli Riika. Kiva kaupunki, voisi käydä joskus uudestaan kaveriporukalla.


Huhtikuu

Nämä maisemat me muistamme! Taloyhtiön piha oli kuin kaatopaikka, kun kaikkien asuntojen kylppärit oli tyhjennetty ja vanhat WC-kalusteet makasivat pihalla. Hassua katsoa kuvia näin jälkikäteen - niin tuttu tämä näky oli! Keittiön osalta huhtikuu oli tehokasta. Saimme asennettua kaapit ja ruuvattua koneet paikoilleen. Mikron ja liesituulettimen kanssa oli ongelmia, mutta nekin korjaantui reklamaation kautta saatujen kaappien avulla (ensimmäiset kaapit oli liian pienet). Kylpyhuone valmistui kokonaan huhtikuun alussa. Ihanat suihkukaapit ja valot tulivat heti perään. Olohuoneeseen teetimme myös sähkötyöt ja muisto on kultainen, kattomme oli yhtä hämähäkin seittiä, kun siellä oli johdot 15 spotille, 2 normaalille lamppupaikalle ja yhdelle jakorasialle.


Toukokuu

Toukokuussa keskityimme pääosin keittiön viimeistelyyn ja sähkötöihin. Putkiremonttikin alkoi toukokuussa vedellä viimeisiä ja käytävän putket ja johdot suojattiin purettavilla koteloilla. Toukokuussa hankimme myös kotimme parvekkeelle kasvit ja siivosimme parvekkeen kesäkäyttöön.


Kesäkuu

Kesäkuussa vietimme aikaa ulkona. Aurinko paistoi, nurmikko vihersi ja kukat kukkivat. Mökille muutti uudet asukkaat, kukko ja kaksi kanaa. Kiekunaan heräsi pari kertaa yössä. Keittiö valmistui ja viimeiset kattolistat laitettiin kiinni. Käytävä valmistui ja remonttifirma poistui talostamme. Naapurin mummo meinasi saada sydänkohtauksen vihreästä seinästä - ei tainnut tykätä arkkitehdin väreistä.


Heinäkuu

Heinäkuuta kuvaa parhaiten seuraava lista:

Oulu, Turku, Riika, Fiumicino, Rooma, Pisa, Firenze, Pisa, La Spezia, Ventimiglia, Nizza, Monaco Monte Carlo, Cannes, Monaco Monte Carlo, Nizza, Cannes, Monaco Monte Carlo, Ventimiglia, Milano, Venetsia, Milano, Como, Milano, Zürich, München, Berechtensgaden, Kehlsteinhaus, Berechtensgaden, Salzburg, München, Ulm, Stuttgart, Pariisi, Lille, Lontoo, Manchester, Holyhead, Dublin, Holyhead, Conwy, Lontoo, Harwick, Hoek van Holland, Rotterdam, Antwerpen, Amesfoort, Osnabrück, Hampuri, Kööpenhamina, Göteborg, Borås, Ullared, Göteborg, Kööpenhamina, Helsinki, Oulu

Eli kävimme siis Latviassa, Italiassa, Ranskassa, Monacossa, Sveitsissä, Saksassa, Itävallassa, Iso-Britanniassa, Irlannisa, Hollannissa, Belgiassa, Tanskassa ja Ruotsissa. Intereilaus, se jättää jäljet ja kaipuun junaan.


Elokuu

Elokuun aikana saimmekin paljon aikaa parvekkeella ja parvekkeen oven parissa. Parvekelaudoitus rakennettiin, oven sisäpuolinen laudoitus purettiin, ovi maalattiin, parvekkeen seinät ja lattia maalattiin sekä isomman makuuhuoneen kaapit asennettiin paikoilleen. Lisäksi parvekkeelle saapuivat myös valot. Kotona oleva parveke puolestaan sai syyskasvit. Elokuussa kävimme myös Kuopion asuntomessuilla katselemassa toinen toistaan hienompia taloja. Saimme myös ideoita omaan sisustukseemme.


Syyskuu

Syyskuussa saimme nautiskella kolme kertaa ilotulituksista olohuoneemme ikkunasta. Voisipa sanoa, että ilotulitusten katsominen omasta olohuoneesta on aika jees. Ilotulitteiden lisäksi ehdimme myös koolata eteisen katon, kiinnittää kattopaneelit, kutsua sähkömiehen paikalle, asentaa lamput ja tiivistää parvekkeen oven. Lisäksi asentelimme lattialistoja ja peitimme parvekkeen tuplaoven karmin peitelistalla. Piharemonttikin alkoi syyskuussa.


Lokakuu


Lokakuussa piharemontti valmistui ja pääsimme ajamaan pihalle uudesta portista. Portti on kauko-ohjattu sekä kauko-ohjaimella että puhelimella, joten sen avaaminen soittamalla on kyllä vuosisadan keksintö. Ei tarvitse enää kenellekään lähtä aukomaan portteja! Lokakuussa valmistuivat myös vihdoin ja viimein, monen valituksen kautta, makuuhuoneiden ovien asennus. Taiteovet ovat kyllä kivat. En antaisi niitä enää millään pois. Lokakuussa oli myös meille hyvin spesiaalipäivä 20102010 sekä Antonin olkapääleikkaus. Sen myötä remonttitouhut hiljenivätkin pariksi kuukaudeksi.


Marraskuu

Marraskuussa remonttitouhuja ei tehty lainkaan, koska Anton oli sairaslomalla, eikä ollenkaan remonttikunnossa. Sen sijaan väänsimme selkä vääränä kouluhommia eteenpäin. Minun graduni lähestyi valmista ja Anton sai paljon kursseja tehtyä. Lisäksi kävimme lenkkeilemässä kivassa talvisäässä ja katsomassa lumilautailukilpailua torilla. Kuukauden kohokohta oli kuitenkin pienen karvapallon hankinta. Tervetuloa Lumi! :)


Joulukuu

Joulukuu olikin remontin osalta erittäin tehokas kuukausi. Saimme tehtyä paljon viimeistelytöihin kuuluvia pikkujuttuja ja niiden valmistuttua asuntokin alkoi näyttää valmiimmalle. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että saimme tehtyä sellaisia töitä, jotka vaativat paljon eri koneiden käyttöä. Nyt koneet voidaankin pakata varastoon. Joulukuussa palautin myös graduni - hei, hei mustakantinen kirjanen.

Tänään, vuoden viimeisenä päivänä, olemme päässeet siihen pisteeseen, jota olemme jo kauan odottaneet eli ensimmäiset tuparit ovat tänään. Kuoharia taitaa kulua asuntoa juhliessa, mutta ennen juhlia on vielä paljon tehtävää. Ruoka, siivous, Viisun (esittelen myöhemmin) kuljetus remonttipaikalle ja etenkin juhlaväen saapumisen odottelu.

Iloista Uutta Vuotta. Palaamme sorvin ääreen ensi vuonna! :)

torstai 30. joulukuuta 2010

Operaatio tv seinälle



Television seinäkiinnikkeiden asentaminen aloitettiin mitoittamalla television paikka. Sitä varten siirsimme tv-tason tulevalle paikalleen ja sijoittelimme television kokoista paperia eri kohtiin. Lopulta oikea kohtakin löytyi ja pääsimme...



...kiinnittämään raudat television taakse ja...


...poraamaan reikiä seinään. Tätä seinää vielä vähän aikaa sitten hinkkasimme ja maalasimme, emmekä koskaan aikoneet porata siihen reikiä. Kuinkas siinä sitten kävikään. :D



Reikien poraamisen jälkeen kiinnitimme seinätelineen ruuveilla ja nostimme television paikoilleen. Huomenna lisäämme valmis-kuvia. Nyt pitää mennä Antonin veljen muuttoavuksi. Siellä onkin paljon tavaraa nosteltavana kärryyn.


keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Verhoja ja verholautoja



"Honey, haetko rautakaupasta U-mallisia tukirautoja, kulmarautoja ja niihin sopivat ruuvit?". Näin alkoi päivä täällä blogin takana. Siispä lähdin aamulla etsimään tarvittavia osia ja tulin kahden aikoihin remonttipaikalle. Isäni tulikin sopivasti käymään ja aloitimme tv-tason kasaamisella. Sen jälkeen jatkoimme työskentelyä olohuoneen verholaudan parissa. Sitä varten hainkin U-mallisia tukirautoja, jotka tukevat lautaa kahdesta kohdasta. Kokonaisuudessaan verholauta on yli 4 metriä pitkä, joten pelkkä alumiinivahvistus ei olisi riittänyt. Ruuvasimme jälleen seinästä ulospäintulevat kappaleet ja U-malliset tukiraudat ensin seinään sekä rakensimme vasta sitten itse verholaudan.



Verholauta rakennettiin samalla tavalla kuin isomman makuuhuoneen lauta. Ainoastaan laudan pituus tuotti meille jännitystä.



Verholaudasta tuli lopulta melko siisti. Spotit korostavat lautaa ja sehän vain on hyvä asia! Nyt vain verhot. Huomenna siirrymme asentamaan televisiota seinälle ja sen jälkeen siirrämme tv-tason omalle paikalleen suojakalvojen poistamista varten.

Aiemmin lupailin myös kuvia isommasta makuuhuoneesta. Toinen puoli huoneesta etsii vielä tavaroitaan, mutta toisella puolella alkaa jo olla oikeat tavarat oikeilla paikoilla. Verhot ovat edelliseen asuntoon hankitut ja sopivat isompaan makuuhuoneeseen, tulevaan työhuoneeseen erittäin hyvin.




tiistai 28. joulukuuta 2010

Upotettavia Led-valaisimia

Eilen suunnittelimme sänkyyn tulevat valot ja tänään olen kiertänyt katselemassa sopivia vaihtoehtoja. Tällä hetkellä hinta-laatu -suhteeltaan sopivia on loppujen lopuksi aika vähän. Aiemmin meillä on eteisessä ja keittiössä käytössä Massiven Led-valot, ja parvekkeen laudoitukseen on upotettu ulkokäyttöön sopivat Massiven Led-valot. Led-valoilla jatkamme myös makuuhuoneessa, koska valot eivät kuumu lainkaan, niiden paloaika on pitkä ja ne eivät kuluta sähköä. Paloajassa toki on se heikkous, ettei ledejä voi vaihtaa, vaan ledien sammuttua pitää koko lamppujärjestelmä uusia.

Suunnitellessamme määrittelimme myös sen, mitä ominaisuuksia haluamme valaistukselta. Ensinnäkin valot pitää sijoittaa molemmille puolille sänkyä ja molempien puolien pitäisi toimia omalla kytkimellään. Näin kumpikin voi määritellä itse, palavatko oman puolen valot vai eivät. Toiseksi valoja olisi hyvä myös kyetä suuntaamaan, joten käänneltävyys on ehdoton ominaisuus. Näin ollen tosi monet valaisinvaihtoehdot jäävätkin heti ulkopuolelle. Massive ja Ikea kuitenkin tarjoavat vaatimukset täyttäviä valaisimia. Ikean valoihin tosin suhtaudun hieman varauksella.


(Kuvälähde: http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/40171405)

(Kuvalähde: http://www.lamppukauppa.fi/tuotteet/
Uppovalaisimet-Led/smarspot-teholed-pyorea-va)

maanantai 27. joulukuuta 2010

Ikkuna- ja verholautaa



Kävimme tänään isäni kanssa hakemassa olohuoneen ikkuna- ja verholautatarvikkeet. Illaksi meillä olikin tehtävänä yhdistää ikkunalaudan kaksi osaa toisiinsa reikämetallilätkällä, koska 357 cm pitkää melamiinilevyä ei ollut missään saatavilla.



Viimeistelimme ikkunalaudan kahden kappaleen sauman akryylimassalla, jolloin kuvassa etualalla näkyvä sauma peittyi. Yllätykseksemme kappaleiden yhdistäminen onnistuikin paremmin kuin hyvin.



Samalla energialla jatkoimme myös isomman makuuhuoneen verholaudan rakentamista yhdistämällä kaksi melamiinilevyä toisiinsa samanlaisella reikämetallilätkällä.



Sen jälkeen kiinnitimme verhokiskon...

...ja vahvikkeeksi hankitun alumiinilistan verholaudan sisäpuolelle. Näiden kahden osan avulla verholaudasta tuli tosi jämäkkä.



Kiinnitys seinästä ulospäin tuleviin levyihin hoidettiin kulmaraudoilla. Kiinnitimme ensin verholautaan kulmaraudat...




...ja seinästä ulospäin tuleviin levyihin ruuvasimme verholaudan kiinni vasta oikealla paikalla. Tämä tekniikka oli parempi kuin aiemmin käytetty, jolloin kiinnitimme kaikki osat maassa ja nostimme koko verholautasysteemin ylös oikealle paikalleen.



Lumpparin mielestä meidän työskentelymme oli ilmeisen hauskaa seurattavaa. :D

Huomenna jatkamme verhojen asennuksen parissa. Laitanpa sitten kuvia valmiista isommasta makuuhuoneesta. :)

Uudet tabletit ja valosuunnitelmia


Korkeakiiltoinen ruokapöytämme on jo pitkään kaivannut tabletteja, mutta remonttikiireiltämme emme ole niitä ehtineet hommata. Askossa kävimme kuitenkin viime viikolla katselemassa sohvia, joten tarttuipa mukaan myös ne kaivatut somisteet.

Huomenna matkaamme peräkärryn kanssa Ikeaan hakemaan TV-tasoa ja sängyn runkoa. Saimme aiemmat huonekalut myytyä ja ne on jo siirtyneet uuteen osoitteeseen, joten uusille huonekaluille on jo tarvettakin. Sängyn osalta olen miettynyt jo pariin kertaan sitä, että olisi hienoa upottaa valot sängyn päätyyn.


(Kuvalähde: http://decorati0n.com/designs/category/bedroom/)

Helpoin ratkaisu olisi laittaa valot sängyn taakse. Tätä ideaa olemmekin hyödyntämässä television kanssa, sillä hankimme television taakse kiinnitettävät valot, jotka luovat seinälle valokehyksen.


(Kuvalähde: http://www.asuntotieto.com/20000i_RAKENNUS_JA_
REMONTTITIETO/2010_k/sein%E42/Tehostesein%E4%20makuuhuoneeseen.html)


Toisaalta valot olisi mahdollista myös upottaa sängyn päädyn yläosaan. Itse haluaisin tätä ideaa soveltaen käyttää loisteputkivalon tyyppistä valoa, jolloin valonsäteet asettuisivat leveämmälle.


(Kuvalähde: http://www.couturefurniture.com/furniture/)

Lisää helppoja ratkaisuja pohtiessani löysin idean siitä, kuinka valot voisi kiinnittää yöpöytien yläosaan. Valitettavasti Malm-sarjan yöpöydät eivät vain mahdu meidän makuuhuoneeseemme. Tätä ideaa ainakin pitäisi vielä jalostaa.


(Kuvalähde: http://www.couturefurniture.com/furniture/)

Ehkä yksi kätevimmistä ideoista olisi upottaa valot pleksin taakse sängyn päätyyn. Tätä varten tarvisi vain hommata sopivankokoiset maitopleksit, kuumenemattomat lamput suojineen ja asettaa lamput paikoilleen. Sängynpäätyyn tuleva kolo olisi helppo tehdä yläjyrsimellä. Ei siis lainkaan huonompi idea. Katsotaas huomenna, millaiseen ratkaisuun päädymme. :)

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Lumi-postaus



Täällä blogissakin on useamman kerran jo vilahtanut kuvia ja tekstiä koirastamme Lumesta. Lumi muutti meille pari kuukautta sitten ja on aivan uskomattoman valloittava koira. Aluksi se toki seurasi meitä kuin hai laivaa, mutta parin kuukauden koulutussession jälkeen Lumppari selviytyy kotona jo ihan itsekseen monta tuntia putkeen. Yksin ollessaan se tosin joko nukkuu sohvalla tai ehkä useamminkin meidän sängyssämme. Sänkyyn ja sohvallehan Lumen ei alunperin pitänyt koskaan tulla - kuinkas sitten käytännössä kävikään. Hoidamme koiraa kuin pientä lasta ja niinpä se saa tulla sohvalla ollessamme syliin ja yöllä se kaikesta huolimatta siirtyy omasta sängystään meidän sänkyymme. Hyvin päättäväinen koira siis - kun ei saa meidän hereillä ollessamme tulla viereen, niin tulee sitten, kun emme uneltamme enää sitä kiellä poiskaan.




Luonteeltaan Lumi on erittäin avoin ja iloinen, vaikkakin osittain varautunut uusien ihmisten seurassa. Kinkulla ja juustolla moni ihminen on koiran kuitenkin kesyttänyt ja pikkusiskostani Lumppari tykkää enemmän kuin mistään muusta. Mummolassa, maaseudulla ja vanhempieni luona Lumi myös viihtyy erittäin hyvin. Se nauttii vapaana juoksemisesta ja on innokas retuuttamaan lelujaan. Leluiksi käyvät niin vinkulelut, lankakerät kuin isot pehmolelutkin. Eniten Lumppari on tykännyt possu-pehmolelusta, jonka jalat on täytetty riisillä ja ne heiluvat kovasti, kun Lumi puistelee sitä.




Ulkomuodoltaan Lumppari menee hyvin bichon frise -rodun määritelmään, karva saisikin olla paikotellen silkkisempää (kokeillaan eforion öljyä, jospa se auttaisi). Lumppari on kuitenkin hankittu pääosin kotikoiraksi ja lenkkipolun kulkijaksi. Haaveissa on myös harrastaa joskus agilitya tai tokoa. Edellisen koirani kanssa kuljin seitsemän vuotta näyttelyissä ja pystiä on jos jonkinlaista, meriittejä riittävästi ja rodun Vuoden Veteraani -kilpailun voitto sekä useita sijoituksia Vuoden Narttu- ja Vuoden Veteraani -kisoissa. Voitonhetkistä jäi lukuisia onnellisia kokemuksia ja paljon tuttuja, mutta en tiedä, olisikon valmis samaan rumbaan uudelleen. Pesu, autolla ajo, näyttelypaikalle löytäminen, kavereiden tapaaminen, koirista jutteleminen, koiran valmistelu kehään, pyörähdykset kehässä ja lopulta kisatoimistoon kävely arvostelulapun kanssa, jotta sai voitetut pystit - sitä se on koiranäyttelyihmisen elämä. Jatkuvaa kilpailua itseään ja muita vastaan sekä viikottaista harjoittelua ja koiran erittäin tarkaa huoltoa. Stressittömyys siitä on kaukana, vaikka toiminta on erittäin mukavaa, hauskaa ja mukaansatempaavaa. Aika kuitenkin näyttää, mihin harrastukseen sitä Lumpparin kanssa hurahtaa.

Koirapostaus on nyt hyvä päättää rauhallisiin maalaismaisemiin. Lumppari kyllä pistäytyy aina välillä myös täällä blogin puolella. :)




torstai 23. joulukuuta 2010

Kiinni jäi!



Meillä on ollut tapana avata joululahjat vasta aattoiltana kuuden aikaan, mutta Lumppari otti tänä vuonna vähän etumatkaa ja avasi jo oman pakettinsa kovalla tohinalla. Pitipä se sitten pakata uusiksi huomista varten. Onneksi oli viisi luuta samassa paketissa, joten neljä ja puoli luuta jäi huomiselle. :D

tiistai 21. joulukuuta 2010

Matkakohteen valintaa



Aiemmin jo kerroinkin ideoita seuraavasta matkakohteestamme. Kohteeksi valikoitui lopulta kartassa vihreällä pallolla merkitty Liettuan pääkaupunki Vilna, koska a) sinne oli halvat lennot, b) siellä asuminen on halpaa ja c) siellä eläminen on halpaa. Hinta siis ratkaisi. Tosin asumisen ja elämisen osalta lähes kaikki Itä-Euroopan kohteet ovat Suomen hintatasoon tottuneille halpoja, joten Itä-Euroopan matkailussa on paljon hyviä puolia.

Vilnan matkalla aiomme ehdotomasti tutustua KGB:n museoon, joka sijaitsee Neuvostoliiton KGB:n vankilassa. Odotammekin mielenkiinnolla, millainen tunnelma museossa on. Viimeisin vankilassa istunut vanki teloitettiin vuonna 1965. Kaiken kaikkiaan yli tuhat ihmistä menetti henkensä vankilassa kidutuksen saattelemana. Lisäksi museossa on nähtävillä lattialaudoituksen alta paljastunut allas, joka vei useamman kuin yhden vangin hengen. Historiaa siis kerrassaan tarjolla.



Lisäksi Vilna on tunnettu ostoskaupunkina ja Itä-Euroopan hintatason vuoksi meillekin saattaa jäädä aika paljon ostoksia kannettavaksi. Ensimmäisenä suntaammekin ostoskeskus Europaan, joka on yksi kaupungin suurimmista ostoskeskuksista. Lisäksi ajamme bussilla myös Baltian suurimpaan tavarataloon, jonka sisällä on kauppojen lisäksi ruokapaikkoja, keilahalli ja luistinrata.



Säätilat Vilnassa ovat vähän samanlaiset kuin Riikassa. Tammikuussa lämpötila laskee alle nollan eli lämmintä vaatetta saa ottaa mukaan, jotta tarkenee ulkona kierrellä koko päivän. Viime vuonna kävimme suurin piirtein samoihin aikoihin Riikassa ja vietimme suurimman osan päivästä ulkona. Näin siis tapahtuu myös Vilnassa.



Ruokailun osalta Vilna on toivottavasti yhtä halpa kuin Riika. Ohessa olevan kuvan mukaisen ruoan saimme Riikassa kolmella eurolla. Jännä miten paljon halvempaa ruoka voikaan olla Suomen ulkopuolella. Edes Etelä- ja Länsi-Euroopassa ruoka ei ollut ravintoloissa niin kallista kuin Suomessa. Sveitsi tosin oli poikkeus, jossa halvinta ruokaa sai McDonaldilta ja sielläkin sai Big Mac:stä pulittaa reilun kympin. Tosin varmaan Zürichin laitakaduilta olisi ruokaa saanut halvemmalla, mutta nälkä voitti, ja rinkka painoi ja aurinko porotti 35-asteen edestä.

Kulttuurinsa osalta Vilna on vuoden 2009 kulttuurikaupunkina peruskorjannut kaupunkikuvaansa hurjasti. Kirkot ja muut tärkeät rakennukset on laitettu uuteen uskoon ja kaupunkia siistitty. Mielenkiintoista onkin saada tietää, miten asia on vielä vuonna 2011.

Hotellia emme ole vielä varanneet, mutta kohtapuolin niitäkin pitää alkaa etsiskellä. Onneksi on joulunpyhät aikaa tutkia hotellitarjontaa. :)


sunnuntai 19. joulukuuta 2010

To do -listan päivitystä

Viikonlopun aikana to do -lista lyheni huomattavasti. Jäljellä ovat ainakin seuraavat asiat (ei varmaan taaskaan olla hoksattua kaikkea kirjoittaa ylös, mutta ainakin vähäksi aikaa tässä on tehtävää):

Keittiö
- kotelon tekeminen sokkelien kulmaan
- viimeisen akryylisauman vetäminen
- yhden akryylisauman korjaaminen
- peitelistan asentaminen välitilalaminaattien väliin

Olohuone
- ikkunalauta
- verholauta

Isompi makuuhuone
- verholauta
- harmaan ja valkoisen seinän kulman viimeistely
- peitelistan laittaminen kaapin yläreunaan
- pölysuojan asentaminen kaapin päälle

Eteinen
- nettikaapelien asentaminen ATK-kaappiin


Kokonaisuudessaan asuntomme pitäisi olla valmiina loppusiivouksia ja sisustusta myöten uuden vuoden aattona, jolloin järjestämme tuparit. :)

Työpöydän rakentelua


Sunnuntaipäivä kului rattoisasti työpöydän parissa. Päälystimme jalan ja pöytälevyn nurjat puolet valkoisella kontaktimuovilla, koska pöytälevyt oli pinnoitettu vain päälypuolelta. Kontakti toimii erittäin hyvin ja kokemuksesta voimme sanoa sen olevan erittäin kestävää.



Päällystyksen jälkeen pystyimmekin silittämään reunanauhat kiinni ja leikkaamaan ylimääräiset pois. Oli melko urakka saada reunanauha leikattua, koska se oli erittäin paksua!



Kontaktoinnin jälkeen upotimme tukirakenteena toimivan metallikulman pöydän ja jalan kulmaan. Upotuskolon teimme yläjyrsimellä ja viimeistelimme dremelillä. Jälleen totesimme hyvien työkalujen nopeuttavan työskentelyä. Yläjyrsin olisi pitänyt ostaa jo ajat sitten!




Reunanauhoitusten jälkeen pääsimmekin sitten vihdoin kokoamaan pöydän. Huomenna lisäämme pöydälle tukijalan, koska pitkä pöytälevy alkaisi notkua ilman tukijalkaa. On siis aika mennä jälleen Bauhausiin, jonka vakiasiakkaita olemme olleet jo parin vuoden ajan.



Pöydän rakentelun jälkeen jatkoimme rakentelua isomman makuuhuoneen verholaudan parissa. Höyläsimme seinästä ulospäin tulevat palat ja upotimme seinäkiinnikkeet paloihin. Työt verholaudan parissa jatkunee ensi viikolla. Valmiina verholauta näyttää samalta kuin pienemmässä makuuhuoneessakin (ks. täältä).