Ambrasin linnassa

Innsbruckin osalta olimme päättäneet nähdä kaksi asiaa: Ambrasin linnan ja korkeuksiin vievän kaapelivaunun maisemineen. Näistä suuntasimme ensimmäisenä Ambrasin renessanssiajan linnaan. Linna oli rakennettu 1500-luvulla, mutta jo 1100-luvulla linnan paikalla on ollut linnan ensimmäinen versio. Kulttuurisesti ja historiallisesti Ambrasin linna liittyy arkkiherttua Ferdinand II:een ja linna olikin toiminut hänen asuinpaikkanaan vuosien 1563-1595 ajan.

Pääsymaksu linnaan oli 12 euroa, mutta fiksuina hoksasimme pääsevämme halvemmalla ostamalla perhelipun - olihan meillä mukana yksi riittävän nuori ja me kaksi riittävän vanhaa matkaajaa. Linnan ensimmäisessä näyttelysalissa näimme kymmenittäin turnajaispanssareita 1500-luvulta. Osa haarniskoista oli kuulunut Ferdinand II:lle itselleen ja loput muille sotureille. Muutamat haarniskat olivat lisäksi sen kokoisia, että sopisivat lapsille.

Haarniskojen luota seuraavana linnakierroksella tulivat vastaan asehuone, taidekokoelma sekä juhlava espanjalainen sali. Kokonaisuudessaan kerroksia linnassa oli viisi. Ehkäpä kaikista mielenkiintoisimpia paikkoja olivat linnan kappeli masentuneine pappeineen sekä sisäpihan seiniin tehdyt taideteokset.

Oman esittelytekstinsä kuitenkin ansaitsevat meitä eniten puhutelleet Gonzalezin perheen jäsenet. Pedro Gonzalez oli syntynyt vuonna 1537 Tenerifalla. Hypertrichosis-sairaudestaan johtuen lapsesta saakka karvan peitossa ollut Pedro oli ollut enemmän naurunaihe kuin vakavasti otettava lapsi.

Linnojen herrat Ranskasta ja Hollannista ottivat aluksi Pedron lemmikikseen, sillä erikoisuudet kiehtoivat niihin aikoihin ylhäisiä henkilöitä. Pedron kasvaessa he huomasivat hänestä kasvavan tyylikäs ja kohtelias nuori mies, joten Pedro naitettiin hollantilaiselle aateliselle. Pari sai seitsemän lasta, joista neljä perivät hypertrichosiksen isältään. Pedron tavoin heidän neljä karvaista lastaan otettiin parilta pois ja annettiin kallisarvoisina lahjoina eri hallitsijasuvuille. Pedro eli vaimonsa kanssa elämänsä loppuun asti Italiassa. Tiettävästi hän kuoli vuonna 1617. Maalaukset hänestä ja hänen tyttärestään olivat yksi Ambrasin linnan vetonauloista.

Toinen kohokohta oli Gregor Bacin maalaus miehestä, joka oli loukkaantunut turnajaisissa. Miehen pään läpi oli iskeytynyt peitsi, mutta siten että mies oli pystynyt elämään peitsi päässään muutaman vuoden. Helpottaakseen hänen olotilaansa peitsi oli katkaistu kummastakin päästä. Lopulta mies oli kuollut verenmyrkytykseen, sillä peitsen maaleista oli liuennut hänen elimistöönsä liikaa lyijyä. Ambrasin linnassa oli maalauksen lisäksi rekonstruktio siitä, että historian väite voi pitää paikkaansa ja peitsi lävistää kallon aiheuttamatta aivovauriota.

Maisemien osalta linna tarjosi hienot näkymät alas Innsbruckin kaupunkiin. Koska linna sijaitsi yli 500 metrin korkeudesta merenpinnasta, olivat näkymät kivat. Pitkästä aikaa myös minä innostuin poseeraamaan ja sainpa kuin sainkin itselleni uuden Facebook-kansikuvan.

Palatessamme takaisin parkkipaikalle näimme ihastuttavat kaksi riikinkukkoa etsimässä ruokaa linnan pihalta. Linnan muurilla kipitti myös satoja liskoja, joita yritin kovasti saada vangittua kuviin.

Kokonaisuudessaan Ambrasin linna oli hieno kokemus. Rakennuksena linna ei koreillut, mutta historian havinaa siellä oli ihanan paljon tarjolla. :)

Münchenistä Innsbruckin reunamille

Oktoberfestien jälkeen matkamme jatkui autovuokraamon kautta kohti Itävallan Innsbruckia. Matkan varrella olisimme toki voineet pysähtyä Dachaun keskitysleirillä, mutta päädyimme kuitenkin valitsemaan suoremman reitin Itävaltaan ja tutustua enemmän siellä oleviin nähtävyyksiin.

Matka sujui rattoisasti pienoisessa vesisateessa. Maisemat olivat vaihtelevat ja aurinkoisella säällä varmasti kauniitkin. Harmaalla säällä puolestaan maisemat olivat tavanomaiset, sillä pilvet peittivät komeat vuoret taakseen.

Matkan varrella huomasimme sattumalta Garmish-Partenkirchen osuvan sopivasti matkamme varrelle. Siispä sateesta huolimatta pysähdyimme happihyppelylle ja kävimme kurkkimassa erikokoisia mäkihyppytorneja. Hassuna puolena pienimmät tornit näyttivät todella pienille isompien rinnalla. Suomalaisuudestamme saimme lisäksi olla ylpeitä katsoessamme Veikko Kankkosen taulua päärakennuksen seinässä.

Garmisch-Partenkircheniltä jatkoimme matkaamme ensimmäiselle huoltoasemalle, joka myi Itävallan moottoriteille tarvittavaa Vignetteä eli ajolupaa. Vigneten ostamisen jälkeen huristelimme alppiteitä pitkin kohteeseemme. Matkalla sää alkoi pikkuhiljaa kirkastua ja iltaa kohden näimme jopa pieniä paloja vuoristoista.

Innsbruckin ympäristössä ajellessamme erään kukkulan huipulta löytyi ystävällisiä lihakarjalaisia. Näitä varten parkkeerasimme automme tienposkeen ja menimme jututtamaan tirolilaisia lehmiä. Ne olivatkin varsin lauhkeaa sakkia, sillä yksi toisensa jälkeen tulivat meille rapsutettavaksi.

Karvaisten kavereiden jälkeen kävimme autoajelulla Swarovskin kristallipuistossa sekä nurinkurisen talon luona. Kumpaankaan emme ehtineet enää sisälle, mutta ulkoapäin katseltuina nähtävyydet näyttivät kivoilta. Seuraavalla kerralla sitten. 

Majatalollemme pääsimme lopulta iltaseitsemän aikaan, jolloin aurinko alkoi pikkuhiljaa laskeutua vuorten ja pilvien taakse. Majatalossamme meitä odotti reissun ehkäpä suurin yllätys: siellä oli vain avaimet rivissä ja listasta näki nimensä mukaisesti, mihin huoneeseen saisi majoittua. Ihanaa luottamusta matkalaisia kohtaan!

Maisemien ihailun jälkeen ajattelimme ottaa pienet iltanokoset, mutta kuinkas kävikään - me kaikki kolme heräsimme vasta seuraavana aamuna 12 tunnin yöunien jälkeen. Se siitä loppuillasta sitten. :D

Oktoberfestien avajaisissa

Serkkuni osalta Münchenin reissun kohokohta oli hänen kauan odottamansa Oktoberfestit ja niiden avajaiset. Heräsimme aamusta ajoissa ehtiäksemme hyville paikoille katsomaan hevoskulkueita. Paikkoja kyllä oli tunti ennen avajaisten alkua, mutta parhaimpia paikkoja emme kuitenkaan saaneet. Juttelimmekin kulkuetta odotellessa siitä, kuinka hyvä tuuri meillä kävi edellisellä kerralla, kun pääsimme loistopaikoille kuvaamaan hevoskulkuetta. Tällä kertaa puolestaan ei auttanut kuin tyytyä löydettyihin paikkoihin ja kurotella kaulaa muiden ylitse - helpommin sanottu kuin tehty näin lyhyeltä ihmiseltä. ;)

Väkeä avajaispäivänä oli satojatuhansia. Theresienwiesellä väki tosin hävisi suurelle alueelle ja telttoihin, joten vasta korkealle tasanteelle kiivetessämme tajusimme todellisen väkimäärän. Suurena yllätyksenä pääsimme myös pyörähtämään parissa teltassa, sillä olimme vikkelimpien joukossa kiiruhtamassa ensimmäisen tammitynnyrin avaamisen näytöspaikalle. Kuvia tapahtuneesta emme väenpaljouden vuoksi saaneet, mutta tunnelmasta nautimme täysillä.

Tunnelmaan sopien kävimme keskustassa syömässä Oktoberfest-tyylisen puolikkaan ankan perunaknödelillä ja punajuuri-hapankaalisalaatilla. Ruoka oli sen verran ravitseva, että yhdestä annoksesta riitti ruokaa kaikille kolmelle.

Päivällisen jälkeen palasimme hetkeksi hotellille odottamaan kaveriamme, jonka oli määrä saapua junalla Müncheniin illaksi. Hänen saavuttua menimme häntä vastaan juna-asemalle, josta jatkoimme takaisin Theresienwieselle. Väki oli iltaa kohden vähentynyt. Telttoihin emme edelleenkään saaneet istumapaikkoja, mutta ulkopuutarhassa istumapaikkoja riitti. Sää oli muuttunut päivän auringonpaisteesta illan vesisateeksi, mutta se ei meitä haitannut.

Riittävän kauan festivaalialueella viihdyttyämme palasimme hotelliin pakkaamaan tavarat takaisin laukkuihin. Seuraavalle päivälle oli nimittäin tiedossa automatkailua Itävallassa.