perjantai 15. helmikuuta 2013

Two weeks to go


(Kuva täältä.)

Uskomatonta, mutta totta: hiihtolomaamme on enää kaksi kokonaista viikkoa. Se myös tarkoittaa, että joululomasta on kulunut jo seitsemän viikkoa. Sinä aikana puolestaan olen saanut aikaan ehkä juurikin seitsemän postausta, vai edes senkään vertaa? Viime aikoina on nimittäin tuntunut, ettei aika oikein riitä kaikkeen, mitä haluaisi tehdä. Töitä sen sijaan olen ehtinyt tehdä vaikka millä mitalla.



(Kuva täältä.)

Tänä vuonna hiihtolomamme poikkeaa paljon edellisvuosista, sillä lähdemme lauantaina ajelemaan kohti Porvoota ja sukuloituamme riittävästi lennämme Lontooseen. Aiemmat visiittimme Lontoossa ovat olleet hyvin nopeita, joten tällä kertaa tarkoituksenamme on kierrellä kaupunkia ja sen kuuluisimpia paikkoja rauhassa. Tavoitteena olisi muun muassa käydä British Museumissa sekä kaupungin korkeimmassa pilvenpiirtäjässä reilun 300 metrin korkeudessa.

Tänä viikonloppuna puolestaan istun marsu sylissä ja katson sen viiksien heiluntaa.

3 kommenttia:

  1. Hei, huomasin bloginne omani liikenteen lähteissä ja päätin pistäytyä. Upeita kuvia, nämä varsinkin! Mahtavaa Lontoon-matkaa, ja terkkuja Bangkokista! - Annika

    VastaaPoista
  2. Siun matkajuttuja on aina niin kiva lueskella, erityisesti nyt, kun omat matkustamiset ovat jonkin aikaa tauolla. Jään siis odottelemaan postausta pitemmästä vierailusta Lontoossa. :)

    Ja tuoreempaan postaukseen viitaten, olen nyt ihan kateellinen, koska mie en ole koskaan nähnyt poroa elävänä. Kaikissa lasten tapahtumissakin joulupukilla on mukana aina vain hevonen tai poni. Pöh.

    VastaaPoista
  3. Annika: Tervetuloa vastavierailulle. Olen seuraillut blogiasi jo parin kuukauden ajan. Satuin löytämään sen matkavinkkejä netistä etsiessäni. :)

    Minna: Teillä odottaa kyllä jännittävät hetket, kun vauva syntyy. Olen edelleen lukenut blogiasi puhelimella sen mitä olen kiireiltä ennättänyt (yleensä ennen nukahtamista). ;)

    VastaaPoista