maanantai 12. toukokuuta 2014

Oslon modernit puolet




Vanhan Oslon tulleen meille tutuksi päädyimme tutustumaan Oslon tuoreimpiin arkkitehtuurisiin tuotoksiin. Aloitimme arkkitehtuurikierroksen Oslon vuonna 2008 valmistuneelta Oopperatalolta, joka muotokieleltään muistuttaa jäävuorta nousten ylös Oslonvuonon vedestä. Osa talosta ulottuu jopa merenpinnan alle. Moninaisine muotoineen ja viistoine kattoineen Oopperatalo tarjosi ulkopäin ihastelun lisäksi mahdollisuuden kiivetä talon katolle katselemaan maisemia ja ihmettelemään talon kokoa. Sisäpuolella sen sijaan oli mahdollisuus nauttia niin baletista, oopperasta kuin vaihtuvista kansainvälisistä artisteistakin. 







Oopperatalon katolta bongasimme seuraavan arkkitehtuurikierroksemme kohteen. Oopperatalon viereen oli nimitttäin juuri nousemassa vuoden 2014 aikana valmistuva Fjord Cityn toimistorakennusalue. Alue oli avoinna yleisölle, ja se olikin ehdottomasti vaikuttavimmista toimistorakennusalueista, joita olen koskaan nähnyt - ehdottomasti pyörähtämisen arvoinen kohde!













Fjord Citystä palasimme keskikaupungin kautta Oslonvuonon rannan toiselle puolelle Tjuvholmenin ja Aker Bryggen alueille. Samalla saimme ihastella Pipervika-nimistä satama-aluetta ja sen komeita jahteja. Alueella oli jo alkanut kesäkausi, sillä Strand-promenadilla oli pitkä rivi terasseja täynnä mereneläviä ja muita herkkuja nauttivia paikallisia. Strand-promenadin päässä sen sijaan oli tyylikkääksi rakennettu Astrup Fearnleyn nykytaiteen museo julkisine uintipaikkoineen. Julkinen uintipaikka oli pitänyt sijaintiaan jo reilut 50 vuotta ja tietotaulun mukaan se oli edelleenkin suosittu kesät talvet.





Arkkitehtuuriteemasta vaihdoimme satamasta toiseen ja menimme katsomaan Frognerstandan huvipursia ja risteilylaivoja. Sattumalta satuimmekin juuri oivalliseen aikaan perille, sillä suuri Tanskaan matkaava matkustajalaiva oli juuri lähdössä. Nopean hintatsekkauksen perusteella saimme selville, että neljän hengen risteily Oslosta Billundiin ja takaisin maksaisi noin 5000 kruunua eli noin 450 euroa. Hintatietoja tarkastellessamme pääsimme myös todistamaan haastavannäköistä tilannetta, kun purjeveneen purje tipahti alas mereen. Purjeen nostaminen ylös kesti kokonaisuudessaan reilut 20 minuuttia.

Arkkitehtuuri- ja satamakierrosten jälkeen nautiskelimme maittavan päivällisen 26 euron lasagnelautasen äärellä ja kävimme pienillä päiväunilla. Seuraavina kohteinamme olivat Oslonvuonon ympärille kohoavat Holmenkollen ja Ekerbergin puisto. Niistä lisää tuonnempana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti