sunnuntai 26. elokuuta 2012

Butrint, Albania






Korfun matkallamme vietimme yhden päivän paikallisen matkatoimiston järjestämällä reissulla Albaniassa. Reissu alkoi passintarkastuksilla ja Tax-free -ostoksilla Korfun satamassa, ja jatkui parintunninmittaisella lauttamatkalla Korfu townista Sarandeen. Albanian rantaparatiisikohde Sarandesta suuntasimme suoraan ilmastoidulla bussilla Butrintin raunioalueille.







Bussimatkan aikana oppaamme kertoi hyvin seikkaperäisesti Albanian historiasta, useista eri valloittajista, kommunistisesta ajasta, pelastavina enkeleinä toimineista saksalaisista ja Albanian nykyisestä tilanteesta. Sarandessa kehitys oli silminnähtävää, sillä kaupungin keskusta näytti olevan jo hyvin pitkällä, mutta vähänkään reunemmalle mennessä asfalttitiet loppuivat ja tilalle tuli pölyävää kalkkikivisoraa sekä vanhoja miehiä tienvalupuuhissa. Paikalliset taksit tulivat meille myös tutuiksi, sillä taksikuskit odottelivat tienvarsilla asiakkaita istumalla peräkonteissa. 















Päästyämme perille Butrintin raunioille lähdimme omatoimisesti tutustumaan raunioihin. Muihin näkemiimme raunioalueisiin verrattuna Butrint oli erittäin hyvin säilynyt ja jopa sellainen, että siitä pystyi kuvittelemaan miltä alue on aikoinaan näyttänyt. Yllätyksenä minulle kuitenkin tuli se, että aikoinaan Rooman valtakunta oli hallinnut myös Albaniaa. Roomalaisuudesta Butrintissa kertoivat alueen amfiteatteri, kylpylät, komeat pylväsrakennelmat sekä kaarevat ovet ja ikkunanpielet. Raunioalueen keskellä oli myös korkealle vuorelle rakennettu linna ja ristinmallinen kirkko.






Ensimmäisen kerran elämässäni näin myös arkeologeja töissä varjon alla. Toisaalla oli lisäksi työmiehiä korjailemassa auringonkuivattamia saumoja. Korjausta katsoessamme mietimmekin, miten hyvin korjaus kestää, kun laasti taitaa kuivua neljänkympin helteessä aivan liian nopeasti. ;P






Hyväkuntoisten raunioiden lisäksi nautimme Butrintilla mahtavista maisemista. Korkealle kohoavat vuoret jakoivat maata tasaisesti. Oli uskomattoman hienoa myös nähdä täysin asuttamattomia seutuja. Sellaista ei ihan joka paikassa tässä mittakaavassa ole olemassa!






1 kommentti:

  1. Hei ja onnittelut hyvästä blogista! En löytänyt yhteystietojasi, joten kirjoitan tänne kommentteihin. Eli minulla olisi mielenkiintoinen yhteistyöehdotus blogiasi koskien. Jos haluat, ota yhteyttä eetu.moisio@kotia.com, niin kerron lisää :)

    VastaaPoista