sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Fatboy olohuoneeseen?


(Kuva täältä.)

Jukka Setälä suunnitteli jo vuonna 1998 Fatboy Original -säkkituolin, josta vuosien saatossa on tullut yksi design-kotien peruselementti. Vepsäläisen mukaan Fatboy tarjoaa mukavan ja jämäkän vaihtoehdon perinteiselle kuitupallotäytteiselle säkkituolille. Samaa mieltä olen minäkin, koska töissä olen testannut useaa paljon käytettyä Fatboyta ja todennut niiden olevan ehdottomasti parhaita koskaan istumiani säkkituoleja. Samalla olen myös ihmetellyt, kuinka hyvin Fatboyt kestävät hyvinkin erilaista ja -painoista sekä välillä pomppivaakin käyttäjää. Kymmeniä säkkejä päivittäin useamman vuoden ajan nostelleena olen törmännyt vain kaksi kertaa revenneeseen saumaan, se on hyvin se!


(Kuva täältä.)

Hyvien kokemusten myötä olemme harkinneet Fatboyn hankintaa myös kotiin. Lisäpuhtia hankinta-ajatuksiin tuo tämänhetkinen musta kiikkuva pelituolimme, jonka käyttö on jäänyt täysin minimiin. Syitä on monia mutta suurimpana vikana tuolissa ovat sen kiikkuvat jalat, joiden alle jääneet roskat painautuvat koloina parkettiimme. Fatboy sen sijaan voisi olla säilytyksessä nykyisen kiikkustuolin kohdalla, mutta käytössä lähes aina maton päällä.


(Kuva täältä.)

Eri toimittajien Fatboy-tarjontaa selatessani huomasin lisäksi mukavan uutuuden: Fatboylle saa tilattua myös erivärisiä ja -kuosisia päällisiä. How cool!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti