lauantai 13. syyskuuta 2014

Kilpisjärveltä Tromssaan



Kilpisjärveltä jatkoimme matkaamme suorinta reittiä kohti Tromssaa. Välimatka oli linnuntietä mitattuna lyhyt, mutta vuorten rinteillä ja väleissä kiemurtelevia teitä pitkin matka-aika oli suoraan tiehen verrattuna reilusti tuplat, ellei jopa triplat. Maisemat reitin varrella olivat kuitenkin sanoinkuvaamattoman upeat! Lähes pilvetön taivas kruunasi matkamme alun, sillä säätiedotuksen mukaan sää olisi voinut olla huomattavasti kehnompi.






Tarkemmin kuvattuna reittimme kulki Kilpisjärveltä Skibotniin ja sieltä Nordkjosbotnin kautta Balsfjordin vuonon rantaa myöten maailman pohjoisimpaan yliopistokaupunkiin Tromssaan. Hienon sään lisäksi näimme matkalla useita vesiputouksia ja korkeiden vuorien asukkaita, lampaita. Tiet Pohjois-Norjassa olivat erittäin hyvät, leveät ja turvalliset - aivan eri maata kuin Internetin kirjoitukset antoivat ymmärtää.





Jännitysmomenttien osalta matkan varrelle osui monia kivistä rakennettuja kaarisiltoja, louhittuja tunneleita ja epämääräisiä merkintöjä tunnelimaksuista. Ennen matkaamme olimme lukeneet Norjan lähettäneen joillekin suomalaisille laskuja tunneleiden käytöstä, mutta me emme kyllä löytäneet mistään paikkaa, mihin maksaa tunnelimaksuja. Siispä päädyimme lomamme aikana monen, monta kertaa siihen ratkaisuun, että vain ajoimme tunnelin läpi ja varauduimme maksamaan postitse tulevan laskun. Vielä tänäkään päivänä laskua ei ole tullut, joten lienevät jättäneet tunnelimaksut historiaan.




Toisen matkapäivämme iltana majoituimme Smarthotellista varaamaamme huoneeseen ja lähdimme etsimään ruokaa. Harvoista vaihtoehdoista valitsimme erikoisesti sisustetun Egonin, jonka ruoat saavat vieläkin veden nousemaan kielelleni. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti