maanantai 22. syyskuuta 2014

Työmatkalla Tallinnassa



Kesän lomareissun muisteluiden välissä on hyvä palata takaisin hieman lähempiin tapahtumiin. Viime viikolla nimittäin sain uskomattoman hienon mahdollisuuden käydä edustamassa työnantajaani eräässä Viron suurimmista alamme konferensseista. Minun ja työkaverini tehtävänä oli esitellä 60 minuutin aikana Suomen koulujärjestelmää sekä pitää yksi näytetunti, jossa hyödynsimme teknologiaa ja samanaikaisopettajuutta. Osuutemme onnistui erinomaisesti ja saimme olla erittäin tyytyväisiä hyvin valmistelemaamme esitykseemme. 





Työmatkoille tyypillisesti kaksipäiväinen Tallinnan reissu oli erittäin tiivis ja intensiivinen sekä ammatillisesti katsottuna äärimmäisen innovatiivinen - kuinkahan monta uutta ideaa ja ajatusta saimmekaan kahden päivän aikana! Vapaa-aikaa meille jäi kahden ravintola-annoksen, kahdeksan tunnin yöunien ja puolen tunnin kaupunkikierroksen verran. Vapaa-ajan vähyys ei kuitenkaan haitannut lainkaan, sillä saimme kerrankin rauhassa ideoida, jutella, kehitellä uusia toimintatapoja ja projekteja sekä siinä lomassa myös nauttia Tallinnan aurinkoisesta ja 20 asteen lämpöisestä syyssäästä. 










Vanhan kaupungin katujen kävelyn aikana kävimme kurkkaamassa myös aina yhtä Katariinankujan ihanaan putiikkiin, jossa nahasta luodaan taidetta. Värjätyt ja eri tekniikoilla kuvioidut nahkatuotteet herättivät minussa jälleen suurta ihastusta. Samalla sainkin idean toteuttaa tänä vuonna isänpäivälahjan värjäämällä ja esimerkiksi pakottamalla nahkaa. Tätä uutta ideaa varten otinkin kuvia muutamista itseäni eniten kiehtoneista nahkakuvioinneista.

Täytynee siis sanoa, että vapaa-ajan 30 minuutista suurin osa kului seuraavien työjuttujen suunnitteluun, ja loput jäljelle jääneet minuutit käytimme työkavereiden ja lapsukaisten tuliaisten hankintaan. Kaikin puolin siis erittäin tehokkaasti käyteyt kaksi päivää veivät töideni suunnittelua eteenpäin monen viikon edestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti