sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Glasgow sneak-peek



Edinburghista käsin kävimme päiväreissulla Glasgow'ssa. Junamatka kesti vajaan tunnin ja maksoi off-peak -aikana meno-paluuna noin 11 puntaa. Kaupunkina Glasgow on iso, jopa Britannian toiseksi suurin ja toiseksi eniten opiskelijoita puoleensa vetävä. Opiskelijoiden myötä kaupunki onkin kasvanut nopeasti ja nykyisin sen alueella asuu noin kaksi miljoonaa asukasta.





Suurena kaupunkina Glasgow'lla on myös hyvä tarjonta shoppailupaikkoja, joten sieltä löytyy toinen toistaan suurempia, hienompia ja kalliimpia kauppakeskuksia. Ehdottomasti hienoin kauppakeskus oli Princess Square, jonka vanhat kaiteet, pylväät ja somisteet oli valmistettu kokonaan puusta ja sinertävästä lasista. Kokonaisuuden kruunasivat valuraudasta taivutellut valojen pidikkeet sekä sinertävästä lasista tehdyt valaisinkuvut ja koristeet. Hissin puolestaan kruunasi kiiltävästä "kullasta" valmistettu reunus. Kauppojen osalta tavaratalo tarjosi kaiken ruoasta huippusuunnittelijoiden vaatteisiin ja kodin sisustukseen.






Kauppakeskuskiertelyiden jälkeen suuntasimme uuteen kaupunkiin. Matkalla alitimme puolenkymmentä toinen toistaan korkeampia siltoja. Osa silloista oli jopa niin lähellä toisiaan, että kolmen sillan tukijalkojen kuvaaminen onnistui kerralla. Osa silloista puolestaan oli niin matalia, että niiden alta ei olisi mahtunut ajamaan pyörällä. Lähes poikkeuksetta jokaisessa sillassa oli jotain spesiaalia, kuten erään sillän alla sadevesiputkista taivuteltu taideteos.





Uudessa kaupungissa sillat sen sijaan olivat todella näyttäviä: valkoista, kaaria, korkeutta, kulmikkuutta ja leveyttä, nams. Uuden kaupungin alueella kaikki rautakaiteet muuttuivat myös valkoisiksi, joten valkoinen väri oli hyvin hallitsevasti läsnä. Rakentamisessa sitä ei kuitenkaan oltu hyödynnetty, vaan uudetkin kerros- ja rivitalot olivat perinteisesti ruskeita tai vaalean ruskeita.



konserttitalo "Armadillo"


Glasgow'n tiedekeskus





Jos nyt talot olivat perinteisiä, mutta uuden kaupungin muut rakennukset olivatkin sitten ihan omaa luokkaansa. Vyötiäistä muistuttava konserttihalli oli paikanpäällä uskomattoman kaunis rakennus. Joen toisella puolella sijaitseva Glasgow'n tiedekeskus sen sijaan yllättävä - hopea, auringossa kiiltelevä ja vastapäisiin lasipalatseihin peilautuva komeus. Alueella oli lisäksi erittäin hyvin hoidettuja nurmialueita, BBC:n toimirakennus, lasitorniksi rakennettu hotelli sekä tietenkin upea sininen joki.




Toki kaupungissa oli myös Skotlannille tyypillisiä kivirakennuksia, ja oikeastaan niitä olikin enemmän kuin mitään muuta. Tiili- tai puutalojahan alueella ei juurikaan näkynyt. Mielestämme Glasgow'n korkeat ja jylhät kivitalot holvikaarineen ja valurautaportteineen olivat erittäin vaikuttavia. Ensinnäkin tuli mieleen, mistä se kaikki kivi onkaan saatu, ja toiseksi, kuinka paljon yhdessä kaupungissa onkaan kulunut kiveä! Kaiken lisäksi kivestä oli muotoiltu yhtä kauniita kuvioita kuin muualla puusta!



Seuraavaksi reissupostausputken päässä häämöttävät Loch Ness ja Nessie. Sen verran voimme jo vihjata, että eräänlainen Nessie todellakin nähtiin. ;P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti