Päiväreissumme Loch Ness -järvelle taittui autolla. Tiet olivat suomalaiseen makuun tottuneelle hyvin kapeita, maisemat vuoristoisia ja järvi todella pitkä. Alkumatkasta ajelimme Skotlannin maaseudun läpi, ja voi että siellä on tasaista vihreää nurmikenttää, vanhoja puita ja ihania pensasaitoja! Matka alkoi aamulla kahdeksalta ja päättyi illalla kahdeksalta, joten kahdessatoista tunnissa ehdittiin nähdä todella paljon Pohjois-Skotlantia. Se jos joku on erittäin hyvä kohde luontomatkailijalle!
Heti maaseudulle päästyämme pysähdyimme tervehtimään hairy cow:ta eli pitkäkarvaista lehmää. Kyseinen rotu on maailman vanhin lehmärotu ja se on yksi yleisimmistä Skotlannin lehmäroduista. Karvapeitteestä voikin päätellä sen selviävän hyvin vaihtelevissa sääolosuhteissa, joita Skotlannissa todellakin on. Luonteeltaan nämä karvaiset kaverit olivat hyvin säyseitä. Ne kuulemma tykkäävät ottaa lunkisti.
Karvakavereiden osalta Skotlanti on myös hyvin varustettu 65 eri lammasrodulla. Susia maassa ei ole enää lainkaan, sillä ne on metsästetty loppuun jo 1800-luvulla, eikä uusia ole sen koommin saarelle tuotu. Susien määrän nollaantuminen onkin parantanut lampaiden oloja, joten niiden määrä ei ainakaan ole vähenemässä. Eräs paikallinen heittikin hauskasti: "Miksi tiedemiehet yrittävät kloonata lampaita, kun Skotlannissa niitä on enemmän kuin ihmisiä."
Maaseudun läpi ajelimme kohti Glencoen pysähdyspaikkaa. Tiet olivat maaseudun teitä kapeammat, mutta hyvin selvittiin. Pysähdyspaikalla meitä odotti säkkipillinsoittaja ja ihanat vuoristomaisemat. Vuoret ovat siinä mielessä jänniä juttuja, ettei niiden jylhyyttä saa edes kuvattua. Ne pitää itse nähdä, jotta niitä voi ymmärtää.
Glencoen pysähdyksen jälkeen jatkoimme matkaa Fort Williamiin ja siitä suoraan Loch Nessille. Fort William näytti auton ikkunasta oikein kivalta pikkukylältä: valkoisia taloja, kauniita vihreitä nurmikenttiä ja kutsuva järvenranta. Ensi kerralla tässä kylässä voisi pysähtyä pidemmäksi aikaa.
Urquhart-linna
Loch Ness -järvi
Järven rannalla istuessamme pohdimme Antonin kanssa Nessien olemassaoloa. Emme ole täysin varmoja siitä, onko Nessie tarua vai totta, mutta sen tiedämme, että järven tutkiminen on vaikeaa. Tutkimisen haasteena nimittäin on sen syvyys, melkein 260 metriä, ja toiseksi myös sen pimeys, jo neljän metrin syvyydessä järvi on niin pimeä, ettei valonheittimetkään valaise sitä. Historian aikana järveä ei siis ole voitu tutkia pohjia myöten, joten täyttä varmuutta Nessien olemassaolosta ei ole saatu. Juteltuamme erään paikallisen kanssa asiasta hän sanoi asuneensa alueella 30 vuotta näkemättä Nessietä, mutta siitä huolimatta hän ei ollut lainkaan varma siitä, etteikö Nessietä voisi olla olemassa.
Loch Ness -järveltä jatkoimme matkaa Invernessiin. Kaupunki oli pieni, mutta vaikutti mukavalle. Matkaväsymys alkoi tässä vaiheessa kutienkin jo painaa, joten Inverness-visiitti jäi melko lyhyeksi. Ensi kerralla tässäkin kaupungissa voisi viettää pitemmän ajan tutustuen paikalliseen menoon.
Kotimatkalla saimme aluksi nauttia kansallispuistomaisemista, vuorista ja kapeista teistä. Loppumatkaa kohden maisema kuitenkin muuttui tasaiseksi maaseuduksi, ja lopulta kauniiksi iltaruskoksi.
Saavuttuamme takaisin Edinburghiin hyppäsimme bussiin ja ajelimme lentokentälle. Viimeinen yö sujui tee- ja kahvikuppien ääressä 24h-kahvilassa sekä torkkuen penkeillä. Jos olisimme aiemmin ehtineet kentälle, olisimme päässeet turvatarkastuksen takana olevalle alueelle, mutta menihän se aika myös siinä turvatarkastuksen toisellakin puolella. Melko rankkaa se kuitenkin oli, kun toisen nukkuessa toisen piti vahtia tavaroita. Tosin, kukahan meidänkään vaatteita olisi edes halunnut viedä. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti