tiistai 8. toukokuuta 2012

Parveke kesäkuntoon



Tänään on ollut tehokas päivä: olen ehtinyt pyörähtää töissä, viettää kaksi tuntia salilla ja kello on vasta vartin yli kaksi. Seuraavaksi lähdemme sessulin kanssa ulos. Aurinkokin paistaa ihanasti! Nyt istunkin parvekkeellamme nauttien lämmöstä. Lämpömittarin elohopea näyttää kohonneen jo +16 asteeseen. Melkein kesä siis.



Syksyllä istuttamani "kesäkasvitkin" ovat talvehtineet hienosti. Monena kesänä olen yrittänyt pitää kukkia, heiniä ja viherkasveja hengissä parvekkeella, mutta aika heikosti ne ovat menestyneet. Paras vaihtoehto kuumalle eteläparvekkeelle olivat monen kokeilun jälkeen pelloille kylvettävä timotei ja heinä. Mikäli tänä keväänä ehdin maaseudulle ennen kesäkuuta, voisin ottaa taas pakastepussin pohjalle sopivia siemeniä.

Muilta osin olen miettinyt kovasti, mitä uutta parvekkeellemme voisi tuoda. Torkkupeitto löytyy jo, lehdet saa tuotua parvekkeelle sisältä ja laskutila on jo olemassa. Jotain uutta olisi kuitenkin kiva hankkia. Olisikos tiellä hyviä ideoita?

2 kommenttia:

  1. Heeei, mistä arvasit että mäkin aion just kirjoittaa parvekkeesta ;)

    Voi että, oon kyllä niin ikuisen palavan rakastunut teidän parvekkeeseen, se on vaan niin hieno :) Meijän partsilla majaille vielä vähän ylimääräisiä välineitä, jääkiekkokassia sun muuta.. ugh! Mutta kasseja tai ei, niin parasta on se, että aurinko paistaa n. klo 13-14 jälkeen aina iltaan asti suoraan partsille.. :)))

    VastaaPoista
  2. Parvekkeet ovat olleet viimeaikoina aika suosittuja postausaiheita. :D

    Meillä oli kans talven aikana partsilla vaikka ja mitä tavaraa "talvisäilössä". Ihana, kun aurinko paistaa, niin voi nauttia tuosta pienestä lisähuoneesta. Parasta olis kun saisi sinne vielä sellasen isomman pöydän, mutta ei kyllä oikein mahdu. :D

    VastaaPoista