tiistai 2. heinäkuuta 2013

Monivärinen iltataivas



Vesisateiden saavuttua vehreyttämään maata on taivaallakin näkynyt viimeaikoina useita erilaisia luonnonilmiöitä. Toisella puolella taloa oli eräänä iltana tuplasti sateenkaaria ja toisella puolella komea auringonlasku. Mielenkiintoisinta illan ilmiöissä oli kuitenkin se, että sateenkaaria piirtyi taivaalle tuplaten. Selvittelinkin asiaa ja sivusateenkaaren sanotaan syntyvän, kun sadealueelle osuu kaksi valonlähdettä. Useimmiten valonlähteenä on vain Aurinko, joten toinen sateenkaari on todennäköisesti syntynyt heijastuksesta. Heijastavia pintoja voivat olla esimerkiksi jää, vesi tai lasi. Oulun ydinkeskustan osalta voisin arvata heijastavan pinnan olleen todennäköisesti meren.



Samalla aloin myös selvittää, miksi taivas värjäytyy iltaisin keltapunaiseksi. Syynä ilmiöön on ensinnäkin Auringon säteiden ilmakehän läpi kulkema pidempi matka sekä se, että iltaisin Auringon valosta siroutuu lyhimmät aallonpituudet pois ja jäljelle jäävät vain pitkät eli punertavat sävyt. Mikäli taivaalla on auringonlaskun aikaan pilviä, säteet valaisevat punaisella valollaan pilvien alareunat. Monivärisyyteen puolestaan vaikuttaa se, että pilvimassa ei ole yhtenäinen, vaan se on paikoitellen ohuempi ja tällöin taustalla oleva taivas värjää maisemaa sinertäväksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti