Yhtenä Oslon matkamme aurinkoisena päivänä ajelimme ensin metrolla kuuluisalle Holmenkollenille ja sieltä vielä ylemmäs Oslon korkeimmalle kohdalle Frognerseterelle. Frognerseterellä ei tosin ollut oikein mitään nähtävää, eikä meillä ollut mukana polkupyöriä, joten palasimme seuraavalla metrolla takaisin hypäten pois Skogenin pysäkillä. Skogenin kohdalla maisemat olivat ehkäpä koko reitin parhaimmat, joten jo ihan senkin vuoksi pysähtyminen pienessä lähiössä oli mielekästä. Alueen talot olivat lisäksi hassunkurisia, sillä ne oli rakennettu jyrkkään rinteeseen vinolla perustalla. Olisikin mielenkiintoista nähdä, millaisia nämä rinnetalot ovat sisältä.
Skogenista kävelimme pysäkiltä toiselle päätyen lopulta Holmenkollenin mäkihyppytornin juurelle. Torni oli luonnossa huomattavasti telkkarin antamaa kuvaa pienempi, mutta sitäkin jyrkempi. Hämmästelimme kovasti sitä, kuinka syvä hyppymonttu oikeasti on, sillä telkkarissa se näyttää huomattavasti loivemmalta ja paljon, paljon pitemmältä. Hurjapäisimmille olisi ollut tarjolla myös vaijerimäkilasku, jonka kautta olisi päässyt kokeilemaan, miltä mäkihyppytornista alastuleminen tuntuu.
Maailman vanhimman mäkihyppy- ja hiihtofestivaalipaikan historia ulottuu vuoteen 1892, jolloin siellä hypättiin ensimmäiset mäkihyppykilpailut. Tuolloin mäestä pisimmälle sinkautti Svein Sollis, jonka lento kantoi 21,5 metriä. Historiansa aikana paikka on kutsunut väkeä muun muassa vuoden 1952 talviolympialaisiin, vuoden 1982 hiihdon MM-kisoihin sekä vuoden 1999 ja 2000 ampumahiihdon MM-kisoihin. Vanha mäkihyppytorni palveli näiden kisojen jälkeen vielä useampaan kertaan korotettuna vuoteen 2008 saakka, jonka jälkeen se purettiin ja tilalle rakennettiin vuoden 2011 maailmanmestaruuskilpailuja varten uusi, vaatimusten mukainen hyppyrimäki. Alkuperäisen hyppyrimäen ennätystenkirjoihin pääsivät kuitenkin kaksi suomalaista: Veikko Kankkonen ja Topi Mattila. Kankkonen hyppäsi tornista vuonna 1964 ennätykselliset 87 metriä, ja vuonna 1969 Topi Mattila ponkaisi huimat 92 metriä.
Maisemien osalta Holmenkollen tarjosi kauniin näkymän Oslon keskustan yli Oslonvuonolle. Maisemia katsellessamme päätimmekin suunnata keskustaan päästyämme polkupyörillä Ekebergin puistoon. Se sijaitsi lähes Holmenkollenia vastapäätä olevalla kukkulalla.
Siispä metrolla alas ja seuraavalla kulkuvälineellä kohti Ekebergin kukkulaa. Turisti-infosta vuokratuilla kaupunkiyörillä useamman kilometrin matka taittui näppärästi. Kukkulan juurella jätimme pyörät parkkiin ja jatkoimme matkaamme kävellen kapeaa polkua pitkin. Maisemat reitillä olivat hienot, ja lähes jokaisella pysähdyspaikan penkillä istui pariskunta katselemassa Osloa yläilmoista käsin.
Ylhäällä Ekebergin puistossa kävimme katsomassa taidepolun antimia sekä nautimme viileästä tuulesta. Taidepolulta eniten mieliimme jäivät Hilde Mehlumin kiveen kaiverrettu Konkavt ansikt -teos ja Louis Bourgeoisin puuhun kiinnitetty The Couple -teos. Yhteensä puistosta löytyi 30 erilaista nykytaiteen teosta. Vastapainona näille uusille teoksille Ekebergin puistossa oli samanaikaisesti myös vanhojen jenkkiautojen näyttely, jossa kävimmekin katselemassa viimeisen päälle kunnostettuja autoja.
Ekebergistä palattuamme jatkoimme ulkoilmataiteen merkeissä ja suuntasimme kulkumme kuvanveistäjä Gustav Vigelandin luomaan Vigelandin patsaspuistoon. Puistossa oli 212 patsasta, joissa oli yhteensä kuvattuna 600 ihmishahmoa. Patsaiden ilmeikkyys yllätti meidät täysin, sillä kiukku, tuska, haavoittuneiden auttaminen, riemu, suru, juoksevat miesten keskittyneisyys ja toisten hahmojen mietiskely tuntuivat olevan yleisiä aiheita Vigelandin patsaissa. Patsaiden tarkoitus kuvata elämää kaikilta eri kanteilta oli mielestämme onnistunut erittäin hyvin.
Puiston keskeisin paikka oli 17-metrinen monoliittipylväs, johon oli veistetty 120 ihmiset hahmot päällekkäin, vierekkäin, limittäin ja lomittain. Patsasta ympäröivät lukuisat muut patsaat, joiden taustalla olevia tarinoita pystyi vain arvailemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti