Toinenkin Interail-blogi

Löytyipä vielä toinenkin juuri startannut Interail-blogi. Raiteiden viemää -blogissa suunnataan Itä-Eurooppaan ja tavoitteena on löytää toinen toistaan kiehtovampia kahviloita. Yksi matkan kohokohdista tulee olemaan Unkarin pääkaupunki Budapest - tuo elintasoeroja hyvin kuvastava Itä-Euroopan helmi.

Budapest oli kyllä mielenkiintoinen kohde. Harvassa kaupungissa köyhyydelle ja rikkaudelle voi niin vahvasti piirtää rajan kuin Budapestissä. Maanalainen metro kulki pääosin maanpinnalla tai omassa uomassaan kallioseinämien välissä. Bussit olivat hyvin ilmastoituja, koska ovien tiivisteet olivat tipahtaneet edelliselle pysäkille. Viiden ruokalajin illallinen kahdelta maksoi vajaat 8 euroa. Paikallinen kauppa myi ruokaa halvalla lisäten turistien laskuun kympin enemmän kuin paikallisille. Tonavakaunoinen virtasi huimalla nopeudella vieden välillä ihailijansa ajatukset mennessään. Iltavalaistus lukeutui Euroopan romanttisimpiin ja aasialaisturistit tälläsivät järjestelmäkameroitansa jaluistoille ottaakseen kuvia linnasta.

Tätä vauhtia tästä blogista tulee vielä matkailublogi. Huomenna siis tarjolla koirankoppisuunnitelmia. :)

Interail-blogi

Minä, joka luen päivittäin informatiivista Iltasanomaa, löysin nyt jotain tosi siistiä - Ekalla reilillä -blogin. Olenkin jo pitempään etsinyt juuri startannutta reiliblogia ja nyt se löytyi!

Kesän tultua olen ollut osittain hieman haikealla mielellä, sillä tänä vuonna meillä ei olekaan edessä reilireissua. Kaksi edellistä kesää matkasimme junalla ristiin rastiin ja nyt ollaankin kahden vuoden tauon jälkeen kesä Suomessa. Outoa, ja niin erilaista. Ehkä eniten outoa on se, että olemme paikallaan. Reilatessa parasta oli ehdottomasti vapaus valita seuraava kohde monista hyvistä vaihtoehdoista. Raiteilla liikkuminen on myös erittäin rentouttavaa, sillä junamatkat olivat kohtuullisen lyhyitä ja maisemat vaihtelevat. Edelleenkin muistelen kaiholla matkaa Milanosta Zürichiin ja Zürichistä Müncheniin - maisemia ei voi tallentaa kuviin, ne on koettava itse! Toisaalta myös matka Milanosta Como-järvelle on painunut mieleen, sillä juna oli a) ikivanha, b) hiton kuuma ja c) ainoa ilmastointi oli avonainen ikkuna, josta puski sisälle kahta kuumempaa ilmaa. Varsin ihastuttavaa oli myös se, että järvellähän ei ollut uintimahdollisuutta, joten vilvoitteluajatukset sai samantien unohtaa.

Haasteena reilireissuilla oli kuitenkin hotellien varaaminen (mehän ei missään juna-asemilla tai shared bathroom -kämpissä nukuttu..), sillä toimivan tietokone+netti -yhdistelmän löytäminen osasta kaupungeista oli haastavaa. Wlan hotspotitkaan eivät läheskään aina olleet riittävän nopeita, jotta olisimme saaneet hotellia varattua. Niinpä välillä jouduimme soittamaan sukulaisillemme Suomeen ja pyytämään heitä varaamaan meille seuraavien öiden hotellit. Onneksi nämä reissumme suojelusenkelit saivat varattua hotellit, jotta meillä oli jo edellisenä päivänä tieto, minne seuraavana päivänä navigoisimme.

Parhaita apuvälineitä lomillamme olivatkin puhelimien kartat, jotka opastivat meidät sanallisesti perille hotelliin. Samaiset laitteet kertoivat myös lähimpien kauppojen, metroasemien ja ravintoloiden sijainnit, vaikkakin osa karttojen näyttämistä liikkeistä olivatkin jo sulkeneet ovensa. Niinpä vettä, hedelmiä, pikkusuolaista (lue Walkerseja) ja toinen toistaan pahemman makuisia karkkeja ostettiin ensimmäisestä näkemästämme putiikista. Hyvän kaupan kohdalla saatoimme merkitä sen sijainnin karttaan, jotta osuimme samaan paikkaan seuraavanakin päivänä. Parhaiten kauppoja oli tarjolla ehdottomasti Luxemburgissa, koska siellä kyltit olivat selkeästi esillä ja kaupat helposti huomattavissa. Toista se oli sitten Roomassa. :D

(Kuva täältä.)

Ruoan osalta kaikista parhaimpia, nopeampia ja herkullisimpia olivat rautatieasemilla myytävät patongit. Oli katkarapu-, kinkku-, juusto-, kasvis-, paahtopaisti-, kana- ja tonnikalatäytteisiä, 30 cm ja 60 cm pitkiä ja eri leipälaatuihin valmistettuja versioita. Kaikissa oli erimakuista majoneesia ja kaloreitakin riittävästi. Näitä herkkuja ostimmekin molemmilla reilireissuilla kymmeniä. Loppuajasta tuo majoneesi alkoi tökkiä, jolloin tilasimme patongin ilman majoneesia - ja taas jaksoi syödä patonkia. Kotimaassa tosin patonki ei ole käynyt pariin vuoteen kaupaksi, lienee tullut yliannostus. :D

Kaikilta näkökulmilta asiaa katsottaessa reilaaminen on jättänyt sieluihimme lähtemättömän vaikutuksen. Hinku seuraavalle reilireissulle olisi kova. Ehkä ensi kesänä, tai seuraavana, mutta joskus, joskus me haluamme vielä raiteiden viemäksi siirtymään eurooppalaisesta kaupungista toiseen. Viimeistään sitten senioripassilla.

Yllätys

Nyt onkin aika paljastaa yksi salaisuus, jota olen pitänyt sisälläni jo reilun kuukauden.

Vanhempani ja pikkusiskoni nimittäin lähtivät tänään reilireissulle Italiaan ja minulla on varattuna lentoliput heidän viimeiseen kohteeseensa Roomaan. Juhannusaattona siis hyppään lentokoneeseen ja suhautan yllättämään matkaajat. Tavoitteenani on ehtiä hotellille ennen heitä, jotta yllätys maksimoituu.

Yllätyksen järjestäminen oli osittain aika työlästä. Jouduin nimittäin puhumaan äitini ympäri, jotta sain valtuuksia varailla lennot sekä osan hotelleista. Lentovarausten yhteydessä varasinkin samantien omat meno-paluulentoni Roomaan. Hotellien osalta minulla on pieni omantunnonpistos, sillä annoin äidilleni muokatun version varausvahvistuksesta. Kyseisen paperin mukaan hotelli olisi varattu kolmelle, mutta todellisuudessa se onkin varattu neljälle. Hintaakin jouduin muuttamaan, jotta äitini ei voisi sanoa huoneen olevan "kallis kolmen hengen huone".

Minulla jo perhoset hyppii mahassa ajatellessani sitä, kuinka äitini ja isäni yllättyvät nähdessään minut hotellissa! Pikkusiskoni tietää yllätyksestäni, sillä hänen tehtävänsä on viivyttää matkaseurueen lähtöä Pisasta. Minun lentoni nimittäin laskeutuu vasta puoli kahden aikaan päivällä, joten olisin hotellissa vasta lähempänä kolmea. Katsotaas, miten suunnitelmat toteutuvat. Ainahan minä voin yllättää heidät jostain matkailunähtävyydestä, jos en hotelliin ehdi ajoissa.

Vanhempieni toivuttua yllätyksestä meillä on tarkoitus kiertää Roomaa yhdessä. Tällä reissulla ajattelinkin käydä katsomassa niitä paikkoja, jotka jäivät viime vuonna näkemättä. Esimerkiksi Vatikaanin museo 20 euron sisäänpääsymaksusta huolimatta on jo merkitty must-see -listaani. Lisäksi Pyhän Pietarin kirkon kupoliin pitää mennä ennen kello 13.00, koska viime vuonna emme ehtineet jonoon riittävän ajoissa.

Pöytähurisija

Viime viikolla varaston uumenista löytyi tälläinen kuumien ilmojen pelastaja. Hurisija saapui meille toissa vuonna Verkkokauppa.com:n ostosten kylkijäisenä, ja siitä lähtien se on ollut varastossa hyvässä tallessa. Pahaäänisyydestä huolimatta tuulta aikaansaava laite sai tänä kesänä paikkansa työhuoneen pöydältä, jossa se parhaansa mukaan helpottaa nettisurffaajan arkea.

Kivasta tuulenvireestä huolimatta siirryn nyt pähkinöiden ja pisaratomaattien ääreen. Pisara- ja kirsikkatomaatit ovatkin olleet tänä kesänä todella herkullisia. Huomenna kerronkin lomamatkastani, joka jo häämöttää näköpiirissä.

Olohuoneen uutta ilmettä

Kuten jo mainitsinkin, Viisu joutui lähtemään meiltä muutama viikko sitten. Kova ikävähän sitä on tullut, mutta Viisulla on paremmat oltavat Antonin vanhempien luona kuin meillä. Armas Lumpparimme kun ajatteli sen olevan osa luontoa ja psiiiii.

Uudeksi matoksi valikoituikin sitten valkoinen nukkamatto. Ostimme niitä itseasiassa kaksi ja laitoimme ne vierekkäin, jolloin maton kooksi saatiin 260 x 440 metriä. Matto on ihanan iso, pehmeä ja valkoinen. Uskon, että maton valkoinen väri pysyy myös valkoisena, koska oleskelemme melko harvoin olohuoneessa. Sohvassakaan en ole tainnut istua kuin alle kymmenen kertaa.

Kuvailusta innostuneena räpsäisin myös muutaman vinon kuvan. Vinot kuvat ovat jollain tavalla hauskoja, ja sainpas koko olohuoneen samaan kuvaan! Sellaista kuvaa ei ole täällä aiemmin julkaistakaan. Kuvia ottaessa tulikin mieleen, kuinka helppoa sisustuskuvien ottaminen olisi kalansilmäobjektilla, hmm, pitäisiköhän sellaiseen sijoittaa. :D

Mission: koirankoppi

Olohuonepostausta odotellessa keksin uuden rakennusmission: koirankoppi.

Lumppari saa asustella meillä kuin kuninkaallinen. Sille kokataan omat herkkuruoat, se saa itse käydä kaupassa valikoimassa sopivimmat puruluunsa, Anton rapsuttaa sitä aamuisin, heti töiden jälkeen ja ennen nukkumaan menoa (ja jos ei muista, niin Lumppari vaatii) sekä Lumppari pääsee kaikkialle mukaan, minne se ikinä vain voidaan viedä. Kuninkaallinen koiramme ei kuitenkaan omista vielä omaa koppia, joten nyt kesän aikana on tarkoitus rakentaa sellainen olohuoneeseen sohvan viereen.

Suunnitelmiemme mukaan kopissa voisi olla itse koppi-osa seinineen ja kattoineen sekä katettu patio. Valoa koppiin voisi tulla korkeista ikkunoista (meillä on pari vanhaa valokuvakehystä, joten niistä saadaan ikkunalasit). Seinä- ja kattomateriaaleiksi ajattelimme valita vaneria, jolloin kopista ei tule ulkonäötään liian massiivinen eikä massaltaan turhan raskas. Toisaalta, mikseipä hyödyntäisi Ikeassa myytäviä pöytälevyjä, jolloin kaikki katto-, lattia- ja seinäelementit olisivat syvyydeltään noin 5 cm. Hmm..lopputulos voisi olla erittäin tyylikäs! Väri tietenkin on valkoinen ja korosteena mustaa, ehkä. Ilmareikiä koppiin pitää ehdottomasti olla, joten päätyseinässä voisi olla pyöreitä reikiä (helppo tehä reikäporalla).

(Kuvat täältä.)

Ideakuvia hainkin netistä, ja heti tärppäsi - löysin kuvan juuri sellaisesta kopista, josta äsken haaveilin. Meidän versiossa tosin vaijerit lattian ja katon väliset vaijerit olisi korvattu metalliputkilla, jotka varmasti jaksavat kannatella kattoa. Kuvassa olevan idean mukaisesti ruokakupitkin voisi sijoittaa terassille, wautsiwau, mikä idea. Ei olisi enää ongelmaa kuppien sijainnissa. Yllä olevaan koppiin lisäisin kuitenkin ikkunoita joka suuntaan, jolloin kopista tulisi valoisampi. Tykkäisiköhän Lumppari valosta vai haluaisikohan se olla katseilta piilossa?

Noh, ei se nettisurffailu yhteen koppiin jäänyt, vaan löysin lisää siistejä koppeja.

(Kuva täältä.)

Tällainen lasiseinänen koppi olisi kyllä myös hieno. Tosin näin isoja tauluja meillä ei ole, joten jääköön tämä idea tällä kertaa sivuun.

Tässäpä se vasta olisikin sopiva koppi arvon neidillemme. Pihat, portaat, terassi ja pihavalot. Lieneekö mökkiosan alla jopa autotalli? Sinnehän voisi parkkeerata Antonin tuliterän RC-auton kiiltävine vanteineen. Kyllä Lumpparin passais.

(Kuva täältä.)

Toki tulevaisuudessa hankittavaa toista koiraa varten voisi tehdä jo valmiiksi edellisen ideakuvan mukaisen kopin ja sijoittaa "autotalliin" tällaisen matkailuvaunun. Voisivat sitten keskenään sopia, kumpi nukkuu talossa ja kumpi vaunussa. :D

(Kuva täältä.)

Ja sitten hännänhuippuna toki rakennamme Lumpparille ihan oman matkalaukun, jotta sen on mukavampi lähtä reissuun.

Pistetäänpäs projekti hautumaan korvan taakse. Olisihan se kiva päästä taas rakentelemaan, kun remonttiakaan ei ole saanut tehdä enää pitkiin aikoihin.

Minilomalla Helsingissä

Kävimme parin päivän mittaisella minilomalla Helsingissä samalla, kun haimme Kiinan konsulaatista viisumit. Viisumien haku jännitti kovasti, sillä minun "recent passport photo" oli oikeasti vuodelta 2004. Näytänköhän edelleen samalle?

Kiinan suurlähetystö sijaitsi Kulosaaressa samlla alueella monen muun maan konsulaatin kanssa. Ihmisvilinä yllätti meidät täysin, sillä tiistaina hakemuksiamme jättäessämme saimme odottaa pari tuntia omaa vuoroamme. Keskiviikkoinen myönnettyjen viisumien haku sen sijaan sujui ripeämmin, koska Pick up -tiskillä ei ollut kuin kolme asiakasta ennen meitä. Pick up -tiskillä jännitykseni kuvani suhteen raukesi, sillä konsulaatti oli hyväksynyt jättämäni valokuvan, joten passissani komeilea Chinese VISA -tarra.

Kokemuksena viisumien hakeminen oli mukava, ja oli kiva seurata, miten ihmiset pikkupaniikissa tarkistuttavat viisumihakemuksiaan työntekijöillä. Osalla oli jopa lähtö heti seuraavana päivänä, joten viisumeilla oli jo vähän kiirekin!

Viisumihakulappujen jättämisen jälkeen menimme suoraan syömään yliopistolle kevyen lounaan ja sen jälkeen suuntasimme kohti Linnanmäkeä. Suurin osa laitteista olikin kahdeksassa vuodessa kummasti hidastuneet, eikä Göteborgin Lisebergin laitteisiin verrattavaa sydämenpysäytintä ollut koko puistossa. Kivaa meillä kuitenkin oli, palataan samalle paikalle seuraavan kerran kahdeksan vuoden kuluttua. :D

Lintsin lisäksi ehdimme ajella metrolla edestakaisin. Metro on kyllä maailman fiksuin kulkuväline kaupungin sisällä; nopea ja monta kertaa tunnissa ajava. Muita kulkuvälineitä emme kaupungin sisällä käyttäneetkään, sillä metro vei meidät kaikkialle, minne jalan ei olisi päässyt kovin nopeasti.

Kaikissa käyttämissämme kulkuvälineissä oli kuitenkin yhteistä se, että ne olivat valko-punaisia tai punaisen oransseja. Mennessä nimittäin lensimme valko-punaisella Norwegianilla, kaupungissa ajelimme punaisen oranssilla metrolla ja loman päätteeksi hyppäsimme valko-punaiseen junaan. Junamatka oli kyllä yhtä tuskaa, ei todellakaan säästyneiden 20 euron arvoista. Siispä tulevaisuudessa käytämmekin sitten pelkkää lentokonetta, ellei Norwegian ehdi sitä ennen poistua maastamme.