perjantai 5. maaliskuuta 2010

Kaakelia




Tänään remonttimiehet olivat tehneet sen, mitä olemme jo pitkään odottaneet. He olivat nimittäin kaakeloineet kylpyhuoneemme. Lopputulos on aivan fantastinen! Lasimosaiikkiraita täyttää kaikki odotuksemme ja valkoinen laatta asennettuna vaakaan tuo tilantuntua. Työt kylpyhuoneessamme jatkuvat viikonloppuna, jolloin on kaakelien välit saumataan. Alkuviikosta työmiehet levittävät lattiaan vesieristeen ja tiistaina onkin vuorossa lattian kaakelointi. Tullessamme takaisin kotiin kylpyhuone onkin jo melkein valmis.



Kylpyhuoneemme vesieristeistä oli myös otettu näytepala. Tällainen kolmionmallinen palanen oli irroitettu ja päälle oli laitettu uutta vesieristettä. Onpa ainakin turvattu meidän kylpyhuoneemme vesieristystyön laatu, koska siitä jää kirjallinen tieto taloyhtiölle.



Oman työmme osuus kutistui tänään minimiin. Maalasin ainoastaan patterin sekä verholaudan takana olevan seinän. Näiden työvaiheiden lisäksi hain uuden 9 litraa maalia, jotta loman jälkeen voimme hyvin mielin jatkaa maalaamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti