Viimeisen päivämme The Museum Tour alkoi aamuvarhain metromatkalla - paitsi ei sitten alkanutkaan. Juuri kun pääsimme metroasemalle sisälle, jonotimme lippuautomaatille, valitsimme lipputyypin ja lippujen lukumäärän summeri alkoi soida, ja koko asema tyhjennettiin. Niinpä seisoimme jälleen pihalla ja etsimme suuntimaa seuraavalle metroasemalle.
Väenpaljoudessa siis suunnistimme seuraavalle asemalle jännittämään, olisiko siellä kaikki asiat kunnossa. Onneksemme kaikki oli hyvin, ja pääsimme ostamaan liput sekä hyppäämään metroon. Metrosta poistuimme The British Museumin kohdalla, koska halusimme nähdä ensimmäisenä yhden maailman kuuluisimmista museoista.
Museokierroksen aikana tavoitteenani oli myös löytää ideoita seuraaviin kuvistöihimme: savityöt kun olivat koululla vielä ennen lomaa tekemättä, ja PressPrint-levyjäkin kaappi pullollaan. Kauaa ei kuitenkaan tarvinnut minunkaan museossa kierrellä, kun eteeni sattui reilut 6 metriä korkea monoliitti: pääsiäissaaren Moai-hahmoja on loman jälkeen tehty antaumuksella. Sormiani syyhyttäisivät myös Meksikon kaksipäinen käärme sekä japanilaiset miehet, mutta katsotaas mitä tässä enää ennättää.
The British Museumin jälkeen aikatauluamme kiristettiin ja ruokailut hoidettiin nopeasti wrappeina ja ranskalaisina. Eipä siis aikaakaan, kun olimme jälleen hyppäämässä metrosta ulos ja seuravan museon pihalla.
1300 vuotta vanha puunrunko oli leveä
Pikkusiskollani oli nimittäin ollut pitkäaikaisena haaveena käydä The National History Museumissa katsomassa aitoja dinosauruksen luurankoja. Harmiksemme aikaa oli käytettäväksi vain tunti, sillä museo oli aivan mahtava! Todellakin haluan sinne uudestaan ja mielellään pian, koska niin paljon jäi vielä tutkimatta. Muun muassa tuhatta kolibria neliömetrin lasikaapissa olisi ollut mukava katsoa pidempään, mutta aika riensi liian nopeasti ja meillä alkoi tulla kiire lennolle.
Aikataulusta myöhässä ollessamme poikkesimme kuitenkin vielä samaisen museon toisessa päässä tutustumassa maapallon historiaan. Wautsi wau, mikä paikka! Dinosaurusten jälkeen nälkä vain kasvoi, ja suuri kaipuu museota kohtaan jäi kalvamaan sisintämme.
Emme kuitenkaan vielä museolta Victorian asemalle kiiruhtaessa osanneet arvata, kuinka lähellä Lontoon reissun pidentyminen oli. Gatwick Express -juna nimittäin lähti laiturilta liikkeelle, mutta muutaman sadan metrin jälkeen sen moottorit pysähtyivät. Junan oman massan avulla liikuimme vielä muutaman kilometrin verran, kunnes vauhti hiipui ja loppui. Siellä me istuimme junassa keskellä raiteita ja katselimme, kuinka toiset junat kiertelivät meitä. Viisi "kohta saamme korjaajan"-kuulutusta myöhemmin kuului lohduttava uutinen "Hyvällä tuurilla pääsemme jatkamaan piakkoin matkaa läheiselle juna-asemalle, josta voitte vaihtaa paikallisliikenteen junaan." Aika kuitenkin kului, eikä mitään muuta kuin sisälämpötilän nousua tuntunut tapahtuvan. Kunnes, reilu tunti raiteilla seisottuamme, junan moottori käynnistyi rutisten ja pääsimme läheiselle asemalle. Siellä meitä odotti suora junayhteys kentälle, ja aikaa lennon lähtöön oli enää vain tunti ja muutama tärkeä minuutti.
Niinpä nopeasti junaan ja vauhtiin. Junan puksutellessa eteenpäin sydämemme hakkasivat, hengityksemme tuntuivat kiihtyvän, ja karttasovellus näytti meille reaaliaikaista sijaintia. Viisitoista minuuttia ennen lentokentälle saapumista pakkauduimme lähelle ulko-ovea ja toivoimme parasta. Junan pysähtyessä meillä oli tasan 13 minuuttia aikaa löytää lähtöselvitystiski, mennä turvatarkastuksen läpi ja etsiä lähtöportti. Arvatkaapa, ketkä juoksivat täysillä! Muodollisuudet sujuivat todella ripeästi, turvatarkastusjonossa saimme ohittaa muut matkustajat kauniilla pyynnöllä ja reilu puoli kilometriä lentokentän käytävää tuntui maratoonilta. Hikisenä, mutta onnellisena ehdimme juuri ja juuri istua koneen penkkeihin, kun se jo lähti liikkeelle. Täpärällä oli, mutta kaikesta huolesta ja jännityksestä selvittyämme emme voineet kuin naureskella tapahtuneelle. Harvinaista, mutta totta, tälläkin aikataululla voi ehtiä lennolle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti