tiistai 3. tammikuuta 2012

Uusi televisio




Joululoman aikana televisiokin pääsi paraatipaikalle keskelle olohuoneen seinää. Monista hyvistä vaihtoehdoista päädyimme sitten siihen aiemmin esittelemääni valkoiseen. Reilun viikon katselun jälkeen televisio on muuntautunut osaksi kotiamme ja se sopii paikalleen paremmin kuin hyvin. Aluksi olin toki hieman skeptinen television koosta, mutta kyllä se 46-tuumainen oli aivan oikea valinta. Suurempi olisi ollut liian suuri ja pienempi näyttänyt pieneltä. Niinpä 46 tuumaa on juuri sopiva.



Sisustuksen näkökulmasta katsottuna televisio kruunaa olohuoneen. Seinälle nostettuna se on vieläpä parempi kuin tv-tasolla. Tuntuu kuin valkoinen kehys uppoaisi seinään. Kuvaruutu on myös led-tekniikan ansiosta väreiltään kirkas ja terävä. HD-kanavapakettiakin jo katselimme, sillä nyt näkyvät ilmaiset HD-kanavat ovat paljon kivempia katsottavia kuin perinteiset epäterävät lähetykset. Toisaalta, ajattelimme ensin tarkastella television katseluun käytettävän ajan määrää ja vasta sitten pohtia kanavapakettia uudelleen. Meillä kun tuo television katselu on viimeisen puolen vuoden aikana ollut aika minimissä. ;P



4 kommenttia:

  1. Teillä televisio tosiaan kruunaa olohuoneen, oikein hieno on!

    VastaaPoista
  2. Mikä samsungin malli tämä on? Olemme hankkimassa ja tämä miellyttää silmää:)

    VastaaPoista
  3. Televisiomme on Samsungin Full HD 3D LED-TV ja malliltaan UE46D6517. Nykyisin vastaava malli näyttäisi olevan numerolla Ue46es6715. :)

    VastaaPoista