sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Jälleen uusi viikko

Jos kesä hurahti nopeasti, ei syksyn viikot kulu lainkaan hitaammin. Viime viikon neljä klo 8-20 tehtyä työpäivää siivittivät meidät viikonlopusta toiseen. Viikonloppuna puolestaan hyvät säät, rento meininki ja päiväsauna kruunasivat vapaapäivät. Nyt syksyn tullen olen jälleen oppinut arvostamaan viikonloppuja ihan eri tavalla kuin kesällä. :D






Palataanpa kuitenkin perjantaihin, jolloin aloitimme viikonlopun viettämisen kuuntelemalla Kivisydämen räjäytystöitä. Ensin kuului katkonaista piippausta, sitten yhtenäinen piippaus ja lopulta thums. Ei kovin suuri posaus, mutta varmasti suojamatot pomppasivat. Vartiointi räjäytystöiden aikana oli erittäin tehokasta, emmekä päässeet kurkkaamaan mistään pomppivia suojamattoja.




Lauantaina kävimme kaveriporukalla syömässä Torerossa. Ravintolaa olimme Antonin kanssa monesti katselleet, mutta emme kuitenkaan olleet koskaan käyneet siellä. Kultaotsa-ahvenen ja sangrian voimilla jatkoimme vielä takkatulen ääreen vaihtamaan kuulumisia.




Sunnuntaina puolestaan otimme rennosti. Nukuimme pitkään ja lähdimme sen jälkeen pitkälle kävelylenkille. Lumpparikin juoksuaikansa kunniaksi viitti jolkutella huomattavasti rivakammin, joten lenkkeilymieli vain kohosi kilometrien taittuessa. Perinteisen lenkin sijaan suuntasimme tällä kertaa kalaportaille katsomaan kalojen nousua. Kolme kalaa siellä näkyi lasin takaa ja yksi kävi aina pikkusen kurkkaamassa, mutta ei kuitenkaan tullut esittäytymään. Suurin lasin ohi uiskennellut lohi oli arviolta 80 cm pitkä ja parikymmentä leveä. Melkosia vonkaleita! Samankokoisia lohia oli kuulemma mennyt tämänvuotisen seurantakauden aikana vajaat 400 yksilöä.





Iltalenkillä puolestaan saimme ihastella kaunista auringonlaskua ja veden heijastelua. Siihen en kyllästy varmaan koskaan. ;P

Nyt nukkumaan ja huomenna uudella energialla töihin. Touhukasta viikkoa teille kaikille!

2 kommenttia: