lauantai 19. syyskuuta 2009

Karmi


Eilen illalla aloitimme karmin tekemisen. Käytimme mallikappaleena alkuperäistä karmia, jotta saimme upotettua uutta karmilautaa kynnyksen ja seinän väliin vanhan karmin tapaan. Työntouhussa huomasimme karmin rakentamisen olevan hyvin helppoa. Pari kiilaa laittamalla saimme karmin vatupassin mukaan suoraan. Oven kannalta onkin hyvin tärkeää, että karmi on suorassa, sillä muuten ovi olisi vinossa. Yksinkertaista. :D



Proppasimme karmin kiinni samoilla ruuveilla ja propuilla kuin kattokoolingitkin. Proppupussia kaivellessani huomasin myös jännän jutun - proppujen virallinen nimi on tulppa. En ollut koskaan kuullutkaan tulppa-nimityksestä. Asia ei kuitenkaan haitannut työntekoa, vaan pääsimme kiinnittämään karmilautaa. Ehdimme kiinnittää ylälaudan ja toisen pystylaudan ennen hiljaisuutta. Sen jälkeen täyttelimme vielä seinän ja laudan väliin jääneitä koloja rakennusliimalla. Siloittelimme eilen liimausta märän muovipussin avulla. Liima on niin jankkia, ettei sitä saa helposti sormista irti, mikäli vahingossa sotkee itsensä. Märkä muovipussi osoittautui erinomaiseksi apuvälineeksi, koska veden vaikutuksesta pussi liukui sulavasti tasoittaen liiman seinän tasalle. Pystypuun kohdalla tosin liima loppui kesken, joten tänään aloitamme työt käymällä kaupassa. Onneksi Bauhausissa kuului olevan "osta 3 maksa 2"-päivä, joten saamme kerrankin yhden tuotteen ilmaiseksi. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti