maanantai 18. tammikuuta 2010

Maanantai-ilta meillä



Tänään olikin mielenkiintoinen reissu remppapaikalle. Ilmeisesti remonttiyritys haluaa asukkaiden kuntoilevan, koska hissi oli tällä kertaa pois käytöstä. Meille se ei sen suurempaa ongelmaa tuottanut, koska juoksemme päivittäin portaat ylös kuudenteen kerrokseen, mutta tavaran kuljetuksen osalta hissin käyttökatko olikin jo eri asia. Ostimme nimittäin tänään kylpyhuoneen allaskaapin, altaan ja peilikaapin. Ison laatikon raahaaminen ylös ei lopulta ollut iso homma, mutta mielummin sen olisi pukannut hissiin. ;P



Viikon alkajaisiksi olimme hyvin tehokkaita remontin saralla. Anton viimeisteli kolmanneksi viimeisen asennusrasianreiän olohuoneessa ja minä paklasin eteisen ja keittiö-olohuoneen välistä oviaukkoa. Valitettavasti kuvasato on melko laiha tältä päivältä, koska en muistanut työntouhussa ottaa valokuvia. Sen sijaan tasoitin myös olohuoneen seinää. Siitä on nyt arviolta kolmasosa tasoitettu, joten parin illan jälkeen seinä on jo tasoitettu. Sitten alkaakin meidän rakastama vaihe - hionta. Toivottavasti huomaatte pienen sarkasmin, jota lauseessa pyritään tuomaan esille.



Ja tosiaan meille tulee nyt vettä käytävään. Tästä vakituiset asukit hakevat itselleen veden pesemistä ja ruoanlaittoa varten. Lienee melko virkistävä suihku perinteisen mökkimeiningin tavoin. Käytävään tulee nimittäin vain kylmää vettä. Voimme kuitenkin olla tyytyväisiä, että sentään tulee vettä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti