sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Lumi-postaus



Täällä blogissakin on useamman kerran jo vilahtanut kuvia ja tekstiä koirastamme Lumesta. Lumi muutti meille pari kuukautta sitten ja on aivan uskomattoman valloittava koira. Aluksi se toki seurasi meitä kuin hai laivaa, mutta parin kuukauden koulutussession jälkeen Lumppari selviytyy kotona jo ihan itsekseen monta tuntia putkeen. Yksin ollessaan se tosin joko nukkuu sohvalla tai ehkä useamminkin meidän sängyssämme. Sänkyyn ja sohvallehan Lumen ei alunperin pitänyt koskaan tulla - kuinkas sitten käytännössä kävikään. Hoidamme koiraa kuin pientä lasta ja niinpä se saa tulla sohvalla ollessamme syliin ja yöllä se kaikesta huolimatta siirtyy omasta sängystään meidän sänkyymme. Hyvin päättäväinen koira siis - kun ei saa meidän hereillä ollessamme tulla viereen, niin tulee sitten, kun emme uneltamme enää sitä kiellä poiskaan.




Luonteeltaan Lumi on erittäin avoin ja iloinen, vaikkakin osittain varautunut uusien ihmisten seurassa. Kinkulla ja juustolla moni ihminen on koiran kuitenkin kesyttänyt ja pikkusiskostani Lumppari tykkää enemmän kuin mistään muusta. Mummolassa, maaseudulla ja vanhempieni luona Lumi myös viihtyy erittäin hyvin. Se nauttii vapaana juoksemisesta ja on innokas retuuttamaan lelujaan. Leluiksi käyvät niin vinkulelut, lankakerät kuin isot pehmolelutkin. Eniten Lumppari on tykännyt possu-pehmolelusta, jonka jalat on täytetty riisillä ja ne heiluvat kovasti, kun Lumi puistelee sitä.




Ulkomuodoltaan Lumppari menee hyvin bichon frise -rodun määritelmään, karva saisikin olla paikotellen silkkisempää (kokeillaan eforion öljyä, jospa se auttaisi). Lumppari on kuitenkin hankittu pääosin kotikoiraksi ja lenkkipolun kulkijaksi. Haaveissa on myös harrastaa joskus agilitya tai tokoa. Edellisen koirani kanssa kuljin seitsemän vuotta näyttelyissä ja pystiä on jos jonkinlaista, meriittejä riittävästi ja rodun Vuoden Veteraani -kilpailun voitto sekä useita sijoituksia Vuoden Narttu- ja Vuoden Veteraani -kisoissa. Voitonhetkistä jäi lukuisia onnellisia kokemuksia ja paljon tuttuja, mutta en tiedä, olisikon valmis samaan rumbaan uudelleen. Pesu, autolla ajo, näyttelypaikalle löytäminen, kavereiden tapaaminen, koirista jutteleminen, koiran valmistelu kehään, pyörähdykset kehässä ja lopulta kisatoimistoon kävely arvostelulapun kanssa, jotta sai voitetut pystit - sitä se on koiranäyttelyihmisen elämä. Jatkuvaa kilpailua itseään ja muita vastaan sekä viikottaista harjoittelua ja koiran erittäin tarkaa huoltoa. Stressittömyys siitä on kaukana, vaikka toiminta on erittäin mukavaa, hauskaa ja mukaansatempaavaa. Aika kuitenkin näyttää, mihin harrastukseen sitä Lumpparin kanssa hurahtaa.

Koirapostaus on nyt hyvä päättää rauhallisiin maalaismaisemiin. Lumppari kyllä pistäytyy aina välillä myös täällä blogin puolella. :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti