Hong Kong Islandin SoHo-alueelle kävellessämme saatoimme lähes tuntea brittien siirtomaa-ajan, sillä kaikki kadunnimet olivat englanniksi, alueella puhuttiin jatkuvasti englantia ja vastaantulijatkin olivat pääosin länsimaalaisia. SoHo-alue oli myös rakennettu kuin Edinburgin kaupunki, sillä kaupunginosa oli lähes koko matkalta "monessa eri kerroksessa". Olikin hauska kurkkia katuja reunustavien aitojen yli alas kadulle.
Merkittävin syy SoHo-alueelle menemiselle olivat kuitenkin maailman pisimmät katetut liukuportaat. Liukuportaat oli rakennettu brittien siirtomaa-aikakautena, jolloin korkealla vuorella asuneiden herrojen vaimot olivat tuskastelleet ylämäen kiipeämistä kauppakassit kainalossa. Ongelman kautta olikin saatu idea, ja niin keskustan poikki oli rakennettu 800 metriä pitkät katetut liukuportaat kuljettamaan arvon leidit ostoksineen takaisin korkeuksiin. Likuportaat eivät kuitenkaan olleet yhtämittaiset, vaan käytännöllisyyden vuoksi niissä oli tasanteita, joilla saattoi hypätä pois portaiden kyydistä. Mekin ajelimme portailla parin tasanteen verran ylöspäin. Liukuportailla ajellessa mietinkin, että olisi oikeasti hauska palata kotiin liukuportaita pitkin. Rakentaisikohan kaupunki liukuportaat Stockmannilta meidän kotiimme? Matkaakaan ei olisi kuin vajaat 200 metriä, joten ei se nyt voi olla liikaa vaadittu. :D
Muutoin SoHo-alueella ei ollut sen kummempaa katseltavaa (toki kauppoja, kauppoja ja kauppoja löytyi), joten otimme seuraavaksi määränpääksi The Peakin. Matkan varrella kävimme parissa ostoskeskuksessa ja katselimme ohikolistelevia kaksikerroksisia raitiovaunuja. Erikoisinta raitiovaunuissa oli se, että niissä ei ollut lainkaan ikkunalaseja. Ilmastoinnista ei siis kukaan voinut valittaa.
The Peakille matkasimme yli 120 vuotta vanhaa The Peaktram-reittiä pitkin. Reitti oli paikoitellen erittäin jyrkkä ja jo mennessä aloin odottaa alastuloa. Se olikin hurja kokemus, sillä jos jarrut olisivat pettäneet olisimme kiitäneet suoraapäätä kallioseinään.
Kuten moni muukin asia Hong Kongissa, myös The Peaktram -reitti on rakennettu Iso-Britannian siirtomaa-aikoina. Nykypäivänä The Peak tram ei enää pysähtynyt alkuperäisillä pysäkeillä, mutta pysäkkien penkit ja kyltit olivat kuitenkin vielä fyysisesti olemassa. Lisäksi tramin seuraava pysäkki -kyltti pyörähti ympäri jokaisen kolmen pysäkin kohdalla. Olisi toisaalta ollut hauska hypätä puolessa välissä ulos ja käydä katsomassa aluetta.
Ylöspäästyämme saimme vetää pari kertaa henkeä ennen kuin uskoimme näkemäämme. Ne kaikki sadat pilvenpiirtäjät, saaren ja mantereen välinen kanava ja talojen takana siintävät vuoret tarjosivat sellaisen näkymän, jota ei ihan hetkessä unohda! Tykästyin myös kovasti kallionkielekkeelle rakennettuun paviljonkiin, jonka penkeillä istuessa sai ihmetellä rakennusten korkeutta.
The Peakilta lähdettyämme suuntasimme takaisin hotellille pakkailemaan rinkkoja. Illalla kävimme vielä viimeisen kerran katsomassa Hong Kong Islandin valoshow:ta, koskettamassa Jackie Chanin kädenjälkeä ja ostamassa viimeiset tuliaiset sukulaisillemme. Puolen vuoden suunnittelu ja kolmen viikon reissaaminen olivat lopulta saattaneet meidät viimeiseen Hong Kong -iltaan. Sen kunniaksi otimme pari Thsingtaoa ja pulahdimme hotellin uima-altaan ihanan viileään veteen katselemaan kuuta.
The Peakille matkasimme yli 120 vuotta vanhaa The Peaktram-reittiä pitkin. Reitti oli paikoitellen erittäin jyrkkä ja jo mennessä aloin odottaa alastuloa. Se olikin hurja kokemus, sillä jos jarrut olisivat pettäneet olisimme kiitäneet suoraapäätä kallioseinään.
Kuten moni muukin asia Hong Kongissa, myös The Peaktram -reitti on rakennettu Iso-Britannian siirtomaa-aikoina. Nykypäivänä The Peak tram ei enää pysähtynyt alkuperäisillä pysäkeillä, mutta pysäkkien penkit ja kyltit olivat kuitenkin vielä fyysisesti olemassa. Lisäksi tramin seuraava pysäkki -kyltti pyörähti ympäri jokaisen kolmen pysäkin kohdalla. Olisi toisaalta ollut hauska hypätä puolessa välissä ulos ja käydä katsomassa aluetta.
Ylöspäästyämme saimme vetää pari kertaa henkeä ennen kuin uskoimme näkemäämme. Ne kaikki sadat pilvenpiirtäjät, saaren ja mantereen välinen kanava ja talojen takana siintävät vuoret tarjosivat sellaisen näkymän, jota ei ihan hetkessä unohda! Tykästyin myös kovasti kallionkielekkeelle rakennettuun paviljonkiin, jonka penkeillä istuessa sai ihmetellä rakennusten korkeutta.
The Peakilta lähdettyämme suuntasimme takaisin hotellille pakkailemaan rinkkoja. Illalla kävimme vielä viimeisen kerran katsomassa Hong Kong Islandin valoshow:ta, koskettamassa Jackie Chanin kädenjälkeä ja ostamassa viimeiset tuliaiset sukulaisillemme. Puolen vuoden suunnittelu ja kolmen viikon reissaaminen olivat lopulta saattaneet meidät viimeiseen Hong Kong -iltaan. Sen kunniaksi otimme pari Thsingtaoa ja pulahdimme hotellin uima-altaan ihanan viileään veteen katselemaan kuuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti