Lomamme toinen päivä starttasi taksimatkalla lentokentälle. Taksilla ajaminen Honkkarissa ja Kiinassa oli tosi halpaa: 40 minuutin matka maksoi vain noin 90 HKD eli noin 9 euroa. Hong Kongin lentokenttä olikin sitten varsin moderni. Lähtöportteja oli reilut 500 ja terminaaleja kolme. Koostaan huolimatta kenttä oli tosi selkeä, viitat osoittivat oikeisiin suuntiin (vrt. Rooman kenttä, jossa viitat ovat melko summittaiset) ja liukumattoja oli monissa kohdissa. Olin jännittänyt sisämaanlentoa, sillä en tiennyt etukäteen, miten lentokentällä löytäisi oikeaan paikkaan. En ollut myöskään varma siitä, olisiko kentällä englanninkieliset viitat. Anton rauhoittelikin minua sanoilla: "Luulis tällä lentämisen määrällä jo olevan tietoinen lentokenttien kansainvälisyydestä. Pakkohan siellä on olla myös englanninkieliset opasteet, sillä muutenhan siellä olisi kaaos." :D
Kolmen ja puolen tunnin lento Pekingiin sujui huomaamatta. Nukuimme suurimman osan ajasta ja nautiskelimme China Southern Airlinesin tarjoaman lounaan. Lounas olikin erinomainen: härkäruukkua riisillä ja maissilla, vastapaistettu lämmin leipä, voita (ja oli jopa suolaista voita!), mehua, vettä, salaatti ilman kastiketta (me like it!) ja jälkkärinä suklaamoussekakkua. Eipä ole tällaista gourmee-annosta kukaan aiemmin tarjonnut lennolla.
Laskeuduimme Pekingiin hieman etuajassa ja innosta puhkuen kurvasimme monet raput ylös ja käytävät läpi suoraan Immigration-tiskille. Aluksi meidät valtasi lamaannus: hirveän pitkä jono! Vasta jonoon päästyämme muistimme olevamme Kiinassa, jossa jonottaminen on jopa nautinnollista. Jono nimittäin oikeasti liikkui salamannopeudella, eikä pitkäkään jono kestänyt kauaa. Työntekijöitä oli tiskeillä niin paljon, että isot massat purettiin nopeasti. Lisäksi oli vielä erikseen työntekijät, jotka ohjasivat ihmisiä jonoihin ja siten pitivät jono tasamittaisina. Tästä jonottamisen helppoudesta voikin antaa Kiinalle täydet kymmenen pistettä!
Immigration-tarkistuksen ja useiden leimojen saattelemana suuntasimmekin taksijonoon. Jono veti jälleen kuin unelma ja pian olimmekin jo taksissa. Saimme heti ensimmäisen kosketuksen taksilla-ajamisen haasteeseen: englanninkielinen osoite ja kartta eivät auenneet taksikuskille, joten ei kun puhelu hotelliin, joka neuvoi reitin. Perille pääseminen vaati vielä toisen puhelun, mutta lopulta olimme perillä ja lasku näytti 87 yania eli noin 9 euroa. Ei paha, sillä aikaa kului ruuhkassa seisomisineen reilu tunti.
Taksista päästyämme kävimme ostamassa hedelmiä ja kirjauduimme hotelliin sisään. Hotellihuone olikin sitten melkoinen fiasko: ikkunaa ei ollut, mutta se oli korvattu katossa olevalla peilillä. Sisustuksellisesti ajatellen peili oli varmaan asennettu tuomaan tilantuntua: aivan varmasti. Kaiken kuitenkin kruunasi peilin alapuolella ollut punainen ja pyöreä nahkareunustainen sänky: voi kun kiva. Vilisipä huoneessamme myös suurin ikinä näkemäni torakka: jep, tykkäsin. Hotellista voisi vielä kertoa sen, että se oli oikeasti hostelli: niin en ajatellut nukkuvani koskaan hostellissa.
Hehe, enempää emme sitten varanneetkaan kolmen tähden luukkuja, vaan vaalimme laatua ja uhrasimme 50-60 euroa per yö saadaksemme viiden tähden hotellin...vaikka kyllähän tuossa kolmen tähden hostelli-hotellissakin nukkui ne varatut kaksi yötä. :D
Klasun pihavaloja
Hotellihuoneen ihastelun ja kauhistelun jälkeen soittelimme Antonin veljelle ja ajelimme metrolla hänen asuinalueensa pysäkille. Asuinalue olikin aika luksus. Uusia pilvenpiirtäjiä, hienoja leipomoita, paikallisia lounaspaikkoja, länsimaisten ketjujen kahviloita ja eurooppalaista tavaraa myyvä kauppa. Olimme saapuneet Pekingin Business Districtille, jossa hyvin moni länsimainen perhe asusteli. Kyllähän siellä viihtyi! Etenkin, kun oli pimeää ja kaikki valaistukset täydessä kukoistuksessa. :)
Seuraavana päivänä pääsimmekin tutustumaan paremmin Pekingiin. Siitä myöhemmin lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti