keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Matkakohteet yhdessä paikassa



Pariinkin otteeseen olen pohtinut bloggaamisen merkitystä itselleni. Ensinnäkin on kiva kirjoittaa ylös tapahtuneita asioita, kiva ottaa kuvia ja jakaa niitä Internetissä, mutta ehkä kaikista hyödyllisin asia on ollut se, että olen voinut käyttää blogini sisältöä tarvittaessa myös työssäni.



Parhaimpia esimerkkejä blogini käytöstä on maantiedon opetus. Olen jo useaan otteeseen hyödyntänyt blogissani olevia kuvia havainnollistamismateriaalina, sillä kuvien ja omakohtaisten kokemusten ansiosta opetuksesta saa huomattavasti kiinnostavampaa. Joskus toki luulin, että joka tunnin alussa pitää olla joku ihmeen "sirkustemppu", kuten esimerkiksi pianonpimputusta, runonlausuntaa tai luokkahuoneen korkuinen paviljonki. Oikea koulumaailma onkin paljastanut, ettei tuollaisille hölynpölyille ole aikaa ja parhaiten asioihin orientoidutaan kuvien, ääninäytteiden ja videoiden avulla. Ehkä sitten, jos aikaa olisi käytettävissä yhteen asiaan yhtä paljon kuin joskus harjoitteluaikoinani sain käyttää, voisin rakentaakin kiinalaisen paviljongin ja kävellä puukengillä pitkin luokkaa. Haha, se olisikin vasta näky.



Mutta palaten jälleen takaisin maanpinnalle ja todelliseen arkeen ovat blogini kuvat antaneet minulle mahdollisuuden esitellä eri maihin liittyviä kuuluisia monumentteja ja nähtävyyksiä hyvin helposti. Ennen tuntia tarvitsen vain tietokoneen, nettiyhteyden, oman blogini ja niin minulla on ollut materiaali seuraavalle tunnille. Olen kertonut niin Vatikaanin historiasta, sen mosaiikkitaiteesta, Kiinan vallankumouksesta kuin Baltian maiden historiastakin käyttäen ihkaomia valokuviani. Kaiken lisäksi on ollut helppo käyttää omia kuvia, koska olen tiennyt heti, mistä löydän mihinkin aiheeseen liittyvän kuvan. Tunnin alussa oleva johdatteluaiheeseen ei vie montaa minuuttia, mutta aiheen pukeminen kuviksi auttaa monia muistamaan asian paremmin.

Noh, viime aikoina olen kuitenkin kohdannut ongelman. Matkailuun liittyviä postauksia on kertynyt liikaa, enkä enää löytänyt kovin nopeasti hakemiani kuvia. Asialle piti tehdä jotain. Niinpä pikkuhiljaa blogini sivupalkkiin rakentuu oiva linkkilista eri maihin liittyvistä postauksista. Sen avulla minun onkin nopea etsiä aiheeseen liittyviä kuvia. Ehkäpä lisäilen pikkuhiljaa tänne myös videoita, joita olemme kuvanneet. Trooppisesta myrskystä kuvattua videota olisinkin jo aiemmin tarvinnut töissä, mutta kun se oli vielä omalla koneella, niin minkäs teet. Onneksi on monipuolinen opetv ja viimeinen oljenkorsi YouTube.

Siispä tästä lähdin teilläkin on mahdollisuus tutustua eri maihin meidän kokemustemme kautta. Aikaa varmasti menee paljon ennen kuin viimeisetkin kuvat ovat blogissa, mutta minnepä tässä olisi kiire. Maantietokin ehtii vaihtaa aihetta ennen kuin kaikki maat olisivat blogissani edustettuina. :D

4 kommenttia:

  1. Hyvä idis :)
    Mua kiinnostaa hirmuisesti sun työ, siis minkä ikäisiä opetat ja noin.. mahdatkohan haluta kirjoittaa työstäsi.. :)

    VastaaPoista
  2. Joka viikko opetan sekä 1-6-luokkalaisia että yliopisto-opiskelijoita. Iltaisin vedän päivätyöni lisäksi senioreiden ATK-kurssia. Seniorit ovat pääosin 65-85-vuotiaita. Tykkään työni monipuolisuudesta. Toisaalta kolmessa paikassa työskentely tuottaa välillä stressiä ja kiirettä, mutta en kyllä vaihtaisi työtehtäviäni ainakaan vielä. :)

    VastaaPoista
  3. Oho, onpas monipuolista! :)
    Noi 1-6 luokkalaiset, tai ainakin ne pienimmän pään oppilaat on varmaan ihania kun koulunkäynti on vielä sellasta uutta ja ihmeellistä! Oot kyllä parhaat ikäluokat valinnut, kaikki varmaan pääosin sellaisia jotka oikeesti haluaa oppia :)

    VastaaPoista
  4. Kyllä kaikki haluaa oppia, kunhan oppimistehtävät ovat mielenkiintoisia ja vaihtelevia. Kurinpito on ainoa asia, joka mun töissä vaihtelee. Alakoulussa pitää pitää kuria, mutta loput osaakin jo olla hiljaa ilman kymmentä kehoitusta ja kahta muistutusta. Toki poikkeuksiakin on, mutta ne vain piristävät päivää. :)

    VastaaPoista