perjantai 12. kesäkuuta 2015

Shoppailuhysteriaa New Yorkissa



"How are you?" kajahti jokaisessa kaupassa iloisten myyjien suusta. Aluksi tämä tuntui hassulle ja ihmeelliselle, mutta jenkkien matkan aikana opin nauttimaan kohteliaisuudesta ja jopa vastaamaan niihin luontevasti ilman hämmentymistä. Small talk oli toinen osa-alue, joka aluksi hämmensi, sillä eihän meillä Suomessa tuntematon puhu toiselle tuntemattomalle.

Palaten kuitenkin shoppailuun shoppailun osalta huhtikuu oli erinomainen ajankohta matkustaa Atlantin taakse, sillä satuimme New Yorkiin parhaimpaan alekauteen. Alennusprosentit olivat kohonneet -50%:n ja -60%:n tasoille, mikä tuotti lopulta viidentenä lomapäivänä lentokentällä tunniksi pulmaa saada pakattua kaikki ostokset laukkuihin ilman, että kilorajat paukkuivat yli. Jopa minä, vaatekauppoja mieluusti kartteleva henkilö, ostin kahdeksan kilogrammaa uusia merkkivaatteita! Yhtään enempää ei olisi laukkuun mahtunut - paitsi tietenkin ne yhdet kengät Seattlesta, mutta ainahan naisen laukkuun yhdet uudet kengät mahtuvat. ;)






Alennusmyyntien aikaan unohdimme ajatuksen lähtä Outlet-kauppoihin, vaan tutustuimme ennemminkin 5.-8. katujen kauppojen tarjontaan. Alueella ei ollut viikolla kovin paljoa muita ostostentekijöitä, mutta viikonloppuna alue täyttyi ostoshysteriasta. Hysteriaa oli tarjolla myös Rebecka Minkoff:n myymälässä, sillä sinne piti jopa jonottaa sisään, jättää laukut ja takit narikkaan ja vasta sen jälkeen pääsi hiplaamaan satojen dollarien arvoisia laukkuja. Mukaan ostosretkelle sai ottaa vain joko puhelimen tai kameran sekä lompakon. Ostoksia emme tällä kertaa tehneet, mutta kokemus oli mieleenpainuva.






Maailman suurin tavaratalo Macy's oli myös kiva kokemus. Sen kymmenestä kerroksesta löytyi jokaiselle jotain. Alemyyntien aikaan -50%:n ja -60%:n alennuksiin olisi tarvittu Macy's-kortti, mutta ystävällinen myyjä antoi meille alennukset ilman korttia. Olimme tästä erittäin kiitollisia, sillä kuittimme kertoi meidän säästäneen satoja dollareita.



Jänninpänä kokemuksena Macy's-tavaratalossa olivat alkuperäiset, puiset liukuportaat suoraan vuodelta 1902. Alunperin tavaratalon kaikki liukuportaat olivat olleet puisia, mutta kulumisen myötä muut oli vaihdettu uusiin. Onneksemme nämä olivat vielä jäljellä, jotta saimme ylpeänä kokeilla puisten portaiden vauhtia. 




Macy's-tavaratalon jälkeen pääsimme toiseen ostostaivaaseen, sillä Victoria's Secret oli aivan kulman takana. Siellä vierähtikin hetki tuoksutellessa hajuvesiä, valitessa uutta meikkipussia sekä vertaillessa muiden tuotteiden värisävyjä toisiinsa.






Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä, mieleeni painuivat urheiluliikkeet ja niiden sisustukset. Kokoa riitti ja pimeyttäkin oli tarjolla. Hollisterin liike oli ehkäpä suurin pettymys, sillä lukuisten kokeiluiden jälkeen sieltä ei löytynyt mitään ostettavaa.





Yllätyksenä löysimme Holliterin jälkeen sattumalta Marimekon liikkeen, jossa kävimme nautiskelemassa kotimaisesta tunnelmasta. Lego-kaupassa puolestaan sisäinen lapsi pääsi valloilleen, ja olisi ollut mahtavaa jäädä kokoamaan legolinnoja ja suunnittelemaan kymmenistä eri osista omaa lego-ukkoa.


Vaateostosten jälkeen kävimme tutustumassa myös New Yorkin herkkupuoteihin. Niistä lisää seuraavassa postauksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti