lauantai 28. toukokuuta 2011

Lomasuunnitelmia



Nyt on kesäloma alkanut ja kevään työt tehty. Seuraavan kerran töihin astellaan elokuun loppupuolella, joten kesälomaa kertyy noin kolme kuukautta. Jes!

Omat kesälomasuunnitelmamme ovat vielä auki, mutta sen sijaan olenkin osallistunut vanhempieni ja pikkusiskoni yhteisen loman suunnitteluun. He ovat nimittäin varanneet itselleen lennot Milanoon aikomuksena ajella junalla kaksi viikkoa pitkin Italiaa. Milanosta he suuntaavat ensin Torinoon tai Comoon, sen jälkeen Veronaan ja Gardajärvelle käydäkseen päiväreissulla Venetsiassa. Gardalta he jatkavat matkaansa Bolognan kautta Firenzeen. Firenzen ihailun jälkeen he suuntaavat päiväksi Pisaan ja lopulta puksuttelevat junalla Roomaan. Junamatkoja varten he hakevat One Country Pass -reilipassin, joka onkin kaikista fiksuin vaihtoehto noinkin monelle junamatkalle.

One Country Pass -reilipassi tuli meillekin tutuksi kesällä 2009, kun ajelimme junalla ympäri Beneluxia. Suosittelenkin erittäin paljon tätä vaihtoehtoa, sillä Beneluxin One Country Pass -reilipassilla saa ajaa junalla niin Hollannissa, Belgiassa kuin Luxemburgissakin. Viimeksi mainittu olikin yksi uskomattomimmista Euroopan kohteista, missä olen ikänäni käynyt! Menee ehdottomasti samaa kategoriaa Sveitsin kanssa.



Palaten kuitenkin vanhempieni ja pikkusiskoni tulevaan reilireissuun minun tehtävänäni on ollut etsiä heille hotelleja. Eilen löysinkin Gardajärveltä unelmahotellin, josta oli viimeinen kolmenhengen huone jäljellä. Niinpäs he suuntaavat järven rannalla olevaan unelmientäyttymyshotelliin ja viettävät siellä 5 päivää ja 4 yötä. Tekisi mieli itselläkin mennä mukaan. Gardajärvellä en nimittäin ole vielä käynyt.


Kuva viime kesän reissultamme Roomassa.

Rooman hotelli on toinen, jonka varaaminen on uskottu minun harteilleni. Niinpäs olen katsellut jo muutamia vaihtoehtoja, jotka vastaisivat tarpeita. Ensinnäkin hotellinhan pitää olla lähellä juna-asemaa tai ainakin lähellä metropysäkkiä, jotta rinkkojen raahaaminen on mahdollisimman vähäistä. Toiseksi hotellissa pitää ehdottomasti olla ilmastointi, ilman sitä ei tule nukkumisesta yhtään mitään. Näillä toiveilla hotellin hinta on noin 90 euroa per yö, mikä ei ole kovin paha hinta. Viime kesän reilireissulla juttelimme nimittäin erään perheen kanssa, joka oli vastaavalla kokoonpanolla liikenteessä ja heidän hotelliyönsä olivat maksaneet 80-150e. Tuohon suhteutettuna 90e ei ole lainkaan paha hinta yhdeltä yöltä.

Toisten reissun suunnittelu on saanut meidätkin hieman aktivoitumaan Kiinan reissun suhteen. Viikonlopun aikana onkin tarkoitus saada varattua hotellit sekä kaupunkien väliset juna- ja lentoyhteydet. Sitten pitäisi täyttää viisumihakemus loppuun ja varata lentoliput Helsinkiin. Viimeiset rokotuksetkin pitää hakea, mutta onneksi ne on suun kautta otettavia, joten ne ehtii ottaa hyvin vielä kesäkuun puolellakin.

2 kommenttia:

  1. härreguud miten pitkä loma, tulinpas kateelliseksi.. :)

    VastaaPoista
  2. Loma on kyllä kivan pitkä. Ehtii hyvin rentoutua ja odottaa töiden alkua. :)

    VastaaPoista