torstai 16. helmikuuta 2012

Global InterRail: Como ja Brunate





Milanosta käsin kävimme päiväreissulla Comojärvellä. Juna oli vanha, ilmastoimaton ja varustettu ihanilla avattavilla ikkunoilla. Matkan aikana lämpötila nousi paahtavan kuumaksi, vaikka aurinko ei vielä paistanutkaan. Kuumuuden seurauksena lähes jokainen matkalainen seisoi avonaiseen ikkunaan nojaten. Näky nosti mieleeni intialaiset leffat, joissa junat ovat niin täynnä ihmsiä, että osa roikkuu ikkunasta ulos.






Perille päästyämme olimme aivan ällikällä lyötyjä! Emme todellakaan osanneet odottaa kaupungin olevan niin kaunis! Ihastuttava rantabulevardi myötäili järvenrantaa, laitureihin oli kiinnitettyjä pieniä pikaliippareita ja kauempana uiskenteli pienenpieniä purjeveneitä. Kasvillisuus oli erittäin hyvin hoidettua ja ihmiset rennon iloisia. Kaiken kruunasi kaupungin keskelle nouseva vuori sekä järven takana olevat vuorten laet. Vuoria tuntui jatkuvan silmänkantamattomiin.



Asutusta kaupungissa oli ripoteltu vuoren rinteille vähän joka tasoon. Lähestulkoon kaikki talot olivat myös makean värisiä. Oli keltaista, oranssia, sinistä, vaaleanpunaista ja valkoista. Värienkirjo oli valtaisa ja hyvin kiehtova. Värit ovat itse asiassa useimmiten ne, jotka tekevät maisemasta erilaisen ja mielenkiintoisen, sillä rakennuskaava ei tunnu olevan ihan yhtä tarkka kuin meillä täällä Suomessa. Siksi rakennuksista voi aistia iloittelua ja mielikuvitusta huomattavasti enemmän kuin kolmesta samannäköisesti punatiilisestä talosta yhteensä.






Edellisiltana saamamme vihjeen ohjaamana etsimme Comojärven rannalta funikulaarin ja matkasimme 1500 metrin korkeuteen Brunaten kylään. Sieltä avautuvat maisemat olivatkin upeat. Vuoria, laaksoon rakentunut kaupunki ja sininen Como-järvi loistivat aurinkoakin enemmän.






Brunatella korkeusvaihtelut olivat hurjan suuret. Kadut saattoivat yhtäkkiä viettää monta kymmentä metriä alaspäin ja kohta nousta taas ylös. Talot olivat myös rakennettu kaikki eri tasoihin sen mukaan, missä oli ollut tasainen kohta. Kaikista hassuin asia oli kuitenkin se, että vuorelta alas vei vain yksi kapea ja mutkitteleva tie. Ylhäällä oli lisäksi yksi parkkipaikka, ja kaikki muut tiet olikin tarkoitettu vain ja ainoastaan kävelijöille, pyöräilijöille ja skootterikuskeille.


Lähtiessämme näimme myös 7 cm pitkän heinäsirkan ja ylöspäin kasvavia käpyjä. Lieneekö vuoren korkeus vai auringonsäteet vaikuttaneet näihin, jäänee arvoitukseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti