perjantai 3. helmikuuta 2012

Tunnelmointia pakkassäällä



Edelleen pakkasmittari paukkuu -20 asteessa. Sisällä sen sijaan olemme poltelleet joulun viimeisiä tuikkuja nauttineet niiden tuomasta valosta. Eilen saimme poltettua viimeisen toissa vuonna arpajaisista voitetuista Pirkka-tuikuista ja sen myötä pääsimme siirtymään Partyliten tuikkuihin. Paloaikaa Partyliten tuikuilla on lähes kolme kertaa enemmän kuin vastaavilla Pirkka-tuikuilla. Tulevaisuudessa siis tilaamme vain ja ainoastaan näitä Partyliten tuikkuja. Ovat ne sen verran parempia kuin Pirkka-sisarensa. Lisäplussaa tulee vieläpä makeista väreistä ja hyvistä tuoksuista.

Tunnelmallista viikonloppua teille sinne ruudun toiselle puolelle!

2 kommenttia:

  1. Kiitos tuikkuvinkeistä! Täälläkin tykätään poltella tuikkuja, mutta se roskan määrä harmittaa. Olisihan se edes hiukan ekologisempaa polttaa tuikkuja, joiden käyttöaika on pitempi.

    VastaaPoista
  2. Partyliten tuikut ovat kyllä parhaita, mitä olen koskaan kokeillut! Parhaimmillaan olemme poltelleet yhtä tuikkua viikon ajan! Pirkka-tuikkuparat kun olivat loppuneet jo kolmen tunnin palamisen jälkeen. Tykkään Partyliten kynttilöistä myös siksi, että niiden kuppi on uudelleenkäytettävä. Monesti olenkin sulattanut sinne uutta kynttilää ja taas on ollut pitkiksi aikaa poltettavaa. :)

    VastaaPoista