maanantai 27. helmikuuta 2012

Yöpöytä



Varsovasta palattuamme olemme kaipailleet makuuhuoneeseemme yöpöytää. Mitään kovin massiivista ja painavaa emme tarvitse, vaan enemmänkin höyhenenkevyttä ja selkeälinjaista. Materiaalina lasi ja muovi miellyttäisivät minua eniten. Värin osalta valkoinen tai kirkas olisi paras vaihtoehto. Haaveilemme myös kovasti pöytien tekemisestä itse, sillä edellisistä rakennussuunnitelmistakin on jo pitkä aika (eikä muuten ole edelleenkään sitä koirankoppia olohuoneessa). :D









Selkeälinjaisen pöydän tekeminen olisi tällä hetkellä meillä päällimmäisenä mielessä, sillä tarpeisiimme riittäisi se, että pöytä toisi tilaa valaisimille ja mahdollisesti muutamalla kirjalle. Haluaisimme myös kokeilla pitkän tauon jälkeen akryylimuovin taivuttamista ja muotoilua. Kokemusta aiheesta ei ole kovinkaan paljon kertynyt, mutta perusideana on lämmittää muovia kuumailmapuhaltimella ja taivuttaa lämmennyt muovi uuteen muotoon.




Huono vaihtoehto ei myöskään olisi umpikuutioyöpöytä, sillä silloin pöydän sisus ei keräisi niin nopeasti pölyä. Mitään hyllyllistä "perusyöpöytää" emme halua, sillä pölynpyyhintää meillä on jo valmiiksi ihan riittävästi.




Yksinkertaisimpana vaihtoehtona näkisimme myös kolmesta osasta kasatun pöytäkehikon, joka päällystettäisiin nahalla. Ainoa miinuspuoli tässä nahkapäällysteisessä pöydässä olisi se, ettei meidän makuuhuoneessa ole mitään muuta nahkapäällysteistä..ellemme sitten innostuisi verhoamaan sänkyämmekin nahkajäljitelmällä. ;P

Lähdenpäs sulattelemaan ideoita töihin. Mukavaa alkanutta viikkoa!



Kuvat täältä, täältä, täältä, täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti