torstai 1. syyskuuta 2011

Kesä 2011


Nyt se on virallisesti syksy, ja aika muistella mennyttä kesää. Kesä oli kyllä ihana ja mieleen jäi monta ihanaa muistoa.


Ovi avautui kesään



Vaikka toukokuu ei kuulukaan kesäkuukausiin, toimi se kuitenkin porttina kesämme alkuun. Toukokuussa nimittäin juhlittiin serkkuni häitä. Vihkiseremonia oli koskettava, sulhanen komea, morsian kaunis ja juhlan tunnelma kivan rento.


"Jo joutui armas aikaan..."




Kesäkuussa kuuntelin suvivirren koulussa ja jäin lomalle. Ensimmäiset pari viikkoa menivät vanhempieni ja siskoni reilireissun suunnittelussa, mökkeillessä, auringonlaskuja ihaillessa ja lämpimiä kelejä odotellessa.



Juhannuksen vietin Roomassa vanhempieni ja pikkusiskoni kanssa. Reissu oli hauska ja suunnittelemani yllätys onnistui täydellisesti. Vain pikkusiskoni tiesi asiasta etukäteen, mikä olikin aiheuttanut hänelle jännitystä viimeisellä junamatkalla. Juna-aseman ruuhkasta minut spotattuaan äitini tuli vauhdilla ihmettelemään, miten olin päässyt Roomaan. Alkujärkytyksen jälkeen kiersimme yhdessä Roomaa viisi päivää, ja ne päivät olivat kyllä jokaisen yllätysmatkaan uhratun euron arvoisia!

Yllätysmatka saikin minut miettimään seuraavaa yllätysmatkan varaamista. Olisi hauska yllättää Anton hakemalla hänet kesken työpäivän pois töistä, ajamalla suoraan lentokentälle ja lentämällä jonnekin lomalle. Hmm. Pitäisiköhän kehitellä hänelle synttäriylläri. ;P


Helteinen heinäkuu






Heinäkuussa nautiskelimme helteistä, kävimme mökkeilemässä, rannalla, soutelemassa ja lenkkeilimme Lumpparin kanssa pitkiä lenkkejä. Uintiharrastus jäi heinäkuussa pienelle tauolle, joten vedessä lilluttiin vain kolme kertaa viikossa.



Heinäkuun lopun kohokohta olivat serkkuni rippijuhlat. Näin on jälleen yksi serkuistamme astunut tärkeän askeleen kohti nuoruutta. Kesällä yksi serkuistamme myös täytti 17. Apua, kohta hänkin on jo täysi-ikäinen. Siinä vaiheessa minä tajuan olevani vanha. :D


Elokuu uudessa kulttuurissa



Elokuun vietimme kiinalaista kulttuuria, kiinalaisia tapoja ja kiinalaisia ihmisiä ihmetellessä. Tutuiksi tulivat niin Peking, Shanghai, Hangzhou kuin Hong Kong. Kokemuksena Kiina on aivan mielettömän hieno maa. Tykkäsimme erityisesti Pekingistä, joka vaikutti olevan eniten "aito". Shanghai ja Hong Kong sen sijaan olivat jo hyvin länsimaistuneet.

Tuliaisena Kiinasta tuli muutama paita, yksi kynäpenaali, pari pitkähihaista paitaa ja Lumpparille kiinalainen paita. Lumppari herättikin huvittuneisuutta naapurissamme mennessään sinne kiinalaiselle teelle. Naapurimme nimittäin kävi Kiinassa juuri ennen meitä, pidimme hänen luonaan elokuun lopussa Kiina-illan maistellen kiinalaista teetä ja jutellen kokemuksista.

Blogi eli kuukauden omalla painollaan. Ajastin postauksia sopivin väliajoin, jotta tyhjä kotimme ei herättänyt liikaa huomiota. Toki asuntoamme vahtivat täällä useamman kerran viikossa käyvät sukulaisemme sekä arvokkaaksi löydöksi osoittautunut turvakamera. Turvakamera otettiin käyttöön Lumpparin muutettua meille, jotta saimme selville, mitä koiruli yksinollessaan tekee. Lumppari oli nimittäin kärsinyt eroahdistuksesta, joten koulutus yksinolemiseen oli sille erittäin rankka. Hyvin kuitenkin päästiin eroahdistuksesta eroon, mihin voi olla kyllä enemmän kuin tyytyväinen.


Syyskuun vastaanottaminen



Syksyn vastaanotimme palaamalla töihin, arkirutiineihin ja uimahalliin. Kuntosalillakin oli kiva käydä kuukauden tauon jälkeen. Olemme myös kierrelleet lenkkipolulla ja kuvanneet syksynmerkkejä: maasta putkahtelevia sieniä, puihin kasvaneita marjoja ja maahan tippuneita lehtiä. Kohta sitä taas huomaa, että syksy on taittunut ja lumet satanut maahan. Aika vilistää nykyisin paljon nopeammin kuin ennen. Enää reilu kuukausi ja olemme syyslomalla. Sittenhän jo kaupat alkavat täyttyä joulutavaroista aiheuttaen ihmisille joulustressiä. Sitä odotellessa on kuitenkin vielä hyvä käydä puolukassa ja kerätä kori täyteen sieniä.




3 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia ja hyvältä kuullostaa teidän kesä :) Sä taidat kyllä olla ope? Voi olla että oot sen joskus maininnut mutta ehkä mennyt ohi :P

    Mistä hommasitte turvakameran?? :o Muakin kiinnostais useasti tietää mitä Enni tekee yksin kotona... :P

    VastaaPoista
  2. Ammattiarvaus osui ja upposi. Tosin enemmän teen tunteja yliopistolla kuin alakouluilla, mutta molemmissa töissä on mukavaa. :)

    Meidän turvakamera on Nokian aataminaikuisia tuotteita. Siihen on ostettu PrePaid-liittymä ja sen toimintaa ohjataan tekstiviesteillä. Liikettä havaitessaan se lähettää meille kuvan ja 30 sekunnin videon tilanteesta. Lisäksi siihen voi soittaa ja sen kautta kuulee, mitä asunnossa tapahtuu. Alkuun soiteltiin kameraan ja kuunneltiin Lumpparin ääntelyä. Koulutuksen aikaan mentiin sisälle vasta kun puhelussa ei kuulunut vikinää. Kamera kyllä helpotti huomattavasti kouluttamista. :)

    VastaaPoista
  3. Aika jännittävä vempain kuullostaa olevan :P

    VastaaPoista