Elokuu vetelee viimeisiä ja syksy saapuu. Tuntuu, että Kiinan matkasta olisi jo ikuisuus, vaikka todellisuudessahan me palasimme aivan vasta. Kuukausi nihaota opetti meille paljon kiinalaisesta kulttuurista, toimintatavoista ja antoi uskomattoman määrän uutta ajatusmallia maailmaa kohtaan. Isoisäni totesikin Kiinasta ja sinne muuttavista ihmisistä: "Eihän se Kiinaan muuttaminen oli lainkaan kummempaa kuin aikoinaan Ruotsiin muuttaminen. Lentokoneessa ollaan vain pitempään." Yllätyin, hämmennyin ja häkellyin. Miten lähes 90-vuotias ihminen voi olla näin avarakatseinen maailmaa kohtaan?
Ennen kuin alan pohtia avarakatseisen isoisäni maailmankatsomusta on parempi suunnata teksti koskemaan elokuussa tehtyä Kiinan reissua. Kaikki tämä Kiina-hössötys sai alkunsa yli puoli vuotta sitten Antonin veljestä, joka pakkasi romunsa ja muutti Pekingiin. Noh, minä, maailman lentopelkoisin, mutta kuitenkin lentomatkustamiseen rakastunut, ilmoitin heti alkuunsa innostuksestani matkustaa Pekingiin “ihan vain koska veljesi asuu siellä”. Anton, kaukomaiden kaipuussa elävä kaksilahkeinen, oli heti messissä, ja niin rupesimme suunnittelemaan reissua Kiinaan.
Aluksi suunnittelimme menevämme vain Pekingiin ja Kiinan muurille,
mutta lentohintoja katsoessamme saimme hullun idean. Viime kesän
reilireissun laajuudesta innostuneena kipitimme keväällä Hullareille ostamaan
lennot Hongkongiin. Sanottakoos, että Honkkarihan on 3500 kilometrin
päässä siitä kaupungista, joka meillä on tavoitteena. Mitä me oikein
ajattelimme???
Ajattelimme juurikin sitä – China round trip.
Tai no ainakin rannikko-round trip. Matkasimme siis ensin turvallisella
Finskillä Oulusta Helsinkiin ja Helsingistä 10 tuntia kestävällä
lennolla Hongkongiin. Hongkongista matkamme jatkui kiinalaisella
halpalentoyhtiöllä (kuulostaa hyvälle, aivan!) Pekingiin.
Suora lento, paras vaihtoehto. Pekingistä käsin kävimme paikallisbussilla Kiinan muurilla, tutustuimme muutaman keisarin kotitaloon, näimme temppeleitä, istuimme iltaa Sanlitunilla ja ostimme ruokaa paikallisilta markkinoilta. Silkkimarkkinoillekin eksyimme: kamala turistirysä, jossa arvostus brändejä kohtaan koki muutoksen.
Reilun viikon kierreltyämme Pekingiä jatkoimme matkaamme seuraavalla halpalentoyhtiöllä Shanghaihin. Kaupungista halusimme nähdä korkeat pilvenpiirtäjät ja tallustella 500 metrin korkeudessa lasilattialla. Pelkkä kantokassinmallinen talo ei kuitenkaan riittänyt, vaan pitihän meidän päästä vielä Oriental Pearl Toweriin tallustelemaan isommalle lasilattialle - joskin korkeutta (vai puhutaanko tässä yhteydessä mataluudesta) sillä oli vain vajaat 300 metriä. Kaikista hienointa oli kuitenkin katsella pilvenpiirtäjiä ylhäältäpäin. Se toi maailmankatsomukseemme lisää syvyyttä.
Shanghaista käsin kävimme junamatkan Hangzhoussa. Olimmekin onnekkaita, sillä ehdimme ajaa ylinopeutta kiitävällä 350 km/h -junalla ennen kuin Kiinan hallitus kielsi kyseisten ylinopeusjunien ajot. Olihan se nopeus mahtava kokemus! Kaupunkina Hangzhou oli hauska. Sehän on nimittäin pieni maalaispitäjä, jossa asuu vain 8,5 miljoonaa ihmistä. Uskokaa tai älkää, mutta pitäjä tuntui oikeasti ihan pienelle ja niin kotoisalle!
Hangzhou-päivän jälkeen kulutimme vielä aikaa Shanghaissa muutaman päivän verran ennen kuin siirryimme seuraavalla halpalentoyhtiöllä takaisin Hongkongiin. Viimeiset viisi päivää täyttyivätkin Honkkarin tutkimisesta. Kävimme Lantaun saarella, tapasimme ison Buddha-patsaan, ajelimme maailman pisimmällä kaapelivaunulla, helpotimme ylämäen kiipeämistä käyttämällä maailman pisimpiä katettuja liukuportaita ja tutustuimme jopa kiinalaiseen lääketieteeseen.
Kaikki tämä kuukauden aikana koettuna ja kiinalaisilla ihmisillä höystettynä oli aivan uskomaton kokemus! Kiina - tuo suuri ja mahtava valtio, on todellakin jotain kokemisenarvoista, aivan erilaista ja silti niin samanlaista: rakentuuhan sinne joka päivä yksi uusi McDonalds. Taitaapa se olla myös ainoa taloudellisessa nousikiidossa oleva suurvalta koko maapallolla. Nousukiidon näki, tunsi ja aisti jokaisessa kaupungissa. Uutta rakennusta rakennettiin, kauppakeskusten kalliissakin liikkeissä oli asiakkaita ja kaikki trenditietoiset nuoret pukeutuivat Kappaan, Adidakseen ja Nikeen. Muistan hyvin itsekin tuon 90-luvun loppupuolen Suomen, jolloin kaikista tyylikkäintä oli omistaa kolmella raidalla varustetut Adidaksen verkkarit ja Niken tennarit. Ei passaa myöskään unohtaa niitä NHL-lippiksiä, joiden aitous todistettiin lipassa olevilla seitsemällä raidalla. Auta armias, jos niitä raitoja oli kuusi tai kahdeksan - sillehän nauroi koko valtakunta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti