Vaikka olenkin jo innoissani torilla olevasta joulukuusesta, on hyvä palata vielä ajassa taaksepäin. Kolmas päivä Shanghaissa tarjosikin sen parhaan kokemuksen, jota olin salaa toivonut: trooppinen "myrsky" saapui. Tuskin kukaan oikeasti sellaisesta nauttii tai sitä toivoo näkevänsä, en edes minä, mutta kokemus se kyllä oli! En ole koskaan aiemmin nähnyt vesipisaroiden lentävän niin nopeasti tai ihmisten liikkuvan vasten tuulta niin hitaasti. Kokemuksemme on varmasti positiivisempi siinä mielessä, että itse saimme seistä katoksessa koko "myrskyn" ajan. Lisäksi kokemuksemme on positiivisempi siksi, että myrsky ei kestänyt kovin kauaa, vaan meni ohi vielä saman päivän aikana.
Katoksessa seistessä muodostui hetkessä tiivis yhteisö. Juttelimme kaikkien kanssa, jopa kiinaa puhuvien kiinalaisten, ja päivittelimme rajua säätä. Kävimme myös vuoronperään kurkkimassa taivaalle nähdäksemme mahdollista sään kirkastumista. Negatiiviset uutiset näkyivät heti pään puistatuksina ja äänteinä "Noooouuuu". Hetken ehdin jo kokea deja vu:n edellisvuoden reilireissulta, jolloin odottelimme Monacon yössä junan korvaavaa kyytiä Cannesiin (tästä ehkä myöhemmin, kun jälleen innostun muistelemaan kommelluksia täynnä ollutta InterRail-reissua vuodelta 2010).
Sateiden saattelemana pääsimme kuitenkin juna-asemalle ja ostamaan lippuja Hangzhouhun. Lippujonossa rupattelimme aussipariskunnan kanssa, joiden lipunostoaikeet tökkäsivät passien puuttumiseen. Kiinassa ei todellakaan saanut mitään lippua ilman henkilöpapereita, ja jokaiseen lippuun merkittiin matkustajan henkilötunnus ja meidän kohdallamme myös passinnumero. Henkilökohtaisen lipun saattelemana pääsimmekin sitten kävelemään satoja metreja ensin eteenpäin, sitten oikealle, rullaportailla ylös ja vielä pari sataa metriä kohti ensimmäistä turvaporttia. Ihmettelimme hieman väenpaljoutta, mutta syynä olikin se, ettei turvaportista päässyt ennen kuin kello oli riittävästi. Meininki oli siis kuin lentoasemalla. Varttitunnin odottelun jälkeen pääsimme turvaportista Check in -alueelle, jossa saimme odottaa junaa. Paikalla kulki suklaapatukoiden myyjiä, ja voi kun se Mars maistui hyvälle monen monen viikon jälkeen! Marsin siivitteleminä pääsimme vihdoin seuraavien porttien läpi laiturille, josta meidät ohjattiin oikeaan vaunuun.
Junamatka sujui vikkelään. Pysähdyksiä oli vain kaksi ja muun ajan juna viiletti 344-kilometrin tuntivauhtia. Matkan varrella oli laajoja asuinalueita ja ennennäkemätön määrä sähköpylväitä. En ole missään koskaan aiemmin nähnyt niin tiheästi rakennettua sähköverkkoa kuin Shanghain ja Hangzhoun välillä! Asuinalueet olivat myös hassuja, sillä alue oli täynnä samanlaisia taloja. Eipä ainakaan tarvi riidellä naapurin kanssa talon ulkoasusta, kun kaikilla on samanlainen. ;P
Juna vei meidät tunnissa muutaman sadan kilometrin päähän Hangzhoun maalaispitäjään. Pitäjä oli aivan pieni ja kaupungin keskusta käveltävissä läpi alle tunnissa. Asukkaita tässä pienessä pitäjässä oli vajaat 5 miljoonaa. Ajatelkaa nyt, yhdessä maalaispitäjässä melkein saman verran populaa kuin meillä täällä Suomessa!
Populaation koko näkyikin kaduilla vilskeenä: pyöräilijöitä oli kuin muurahaisia muurahaiskeossa, lapset leikkivät kotitalojensa edessä ja lemmikkikoirat paistattelivat päivää portailla. Me olimme kaduilla suuri ihmetyksen aihe, ja ottipa joku pikkutyttö jopa meistä kuvan. Länsimaalaisuutemme varjopuolena olikin sitten se, että meitä yritettiin huijata joka välissä. Kahden kilometrin taksimatkakin muka maksoi 100 yania, kun todellisuudessa sen arvo olisi ollut noin 12 yania. Kovasti kuski juoksi kyllä perässämme ja viimeinen tarjous oli 30 yania, mutta mikäs meillä oli kävellessä. Sää oli hyvä ja aurinko lämmitti.
Kävellessämme näimmekin paljon enemmän kuin taksin ikkunasta olisimme koskaan nähneet. Talot olivat lähes aina 6-8-kerroksisia kerrostaloja, iältään vanhoja ja kunnoltaan heikossa hapessa. Uutta taloa olikin kovaa vauhtia rakentumassa. Rakentamiskulttuuria enemmän meitä kuitenkin edelleen jaksoivat ihmetyttää paikalliset sähköjohdot, sillä niitä meni aivan joka paikassa: välillä seiniä pitkin, välillä ilmassa ja paikotellen myös maassa. Emme olleet myöskään aiemmin törmänneet monikerroksiseen hutong-alueeseen, joten se oli jo itsessään melkoinen elämys. Kai se pystyssä pysyy. :D
Kaupunkina Hangzhou oli ihanan autenttinen. Tykkäsin kovasti työntouhusta, iloisista ihmisistä ja näkemistämme eri työtehtävistä. Kaupunki oli suuressa muutoksen kourassa, sillä tiet oli purettu ja uutta rakennettiin käsipelissä. Kymmenet rakennusmiehet kantoivat hiekkaa kepin nokassa olevissa koreissa, toiset kymmenet miehet lapioivat hiekat oikeisiin kohtiin ja tasoittivat hiekkakentän tasaiseksi. Sen jälkeen kolmas työryhmä saapui latomaan kiviä käsipelissä. Koneita ei pahemmin näkynyt, oiskohan ollut korkeintaan pari autoa, mutta muuten kaikki hoidettiin kyllä ihan käsipelissä. Jopa uusia kerrostaloja rakennettiin aika pitkälti käsipelissä ja bambusta tehtyjen turva-aitojen suojissa. Nostetaan siis hattua kiinalaisille! Työtä on tarjolla varmasti kaikille, ja aina tarvitaan myös ne sivustaseuraajat, joiden tehtävä oli ilmeisesti jutella mukavia työtä tekeville miehille. ;P
Rakennustyöt ohitettuamme pääsimme vihdoin alueelle, jonka vuoksi olimme kaupunkiin matkanneet. Romantic Getaways -kirjan innoittamina halusimmekin nähdä vuoret, järven ja korkealle vuorelle rakennetun temppelin. Muutaman kilometrin patikointi oli kaiken sen vaivan arvoista, sillä vihdoin pääsimme monikerroksisen temppelin juurelle, sieltä portaita pitkin korkeimmalle terassille ja saimme ihastella vastapäisen vuoren rinteelle rakennettua temppeliä ja järveä. No jaa, oliko näkymä nyt sen kummempi, heh.
Paluumatkalla pysähdyimme vielä maustekaupassa. Vesi ei ehkä herahtanut kielelle, sillä tiskissä oli muun muassa kuivattuja hyönteisiä, sammakoita, skorppiooneja ja merisiilejä. Hmm. Mitähän niissä meidän syömissä ruoissa sitten olikaan mausteena? Kenties sammakon reittä ja skorppioonin jalkaa? Laitanpa ensi kerralla kuvia näistä luksusmausteista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti