torstai 28. kesäkuuta 2012

Hämmentävä Albania


(Kuva täältä.)

Tänään hämmennyin Forexissa. Lomakohde nimeltä Albania, eikä Forexilla ole tarjota niiden valuuttaa. Ei lekan lekaa, ei koko Euroopassa! Rahaa pitää vaihtaa perillä. Sitä varten tarkistelin jo nyt vaihtokurssia, jotta emme tule kovin pahasti huijatuksi. Xe.com tiesikin kertoa, että tässä Euroopan köyhimmässä maassa 10 euroa on reilut 138 Albaanian lekaa. Tunnin bussimatka puolestaan maksaa noin 2 lekaa, että 10 eurolla pääsee jo siinä maassa pitkälle.



Forex-hämmennyksen jälkeen jatkoin suoraan matkaani kirjastoon. Siellä kohtasin toisen hämmennyksen. Kirjastolla ei ole tarjolla Albania opasta. Sellaista ei ole tehty. Hmm. Niinpä suuntasin kirjakauppaan. En voinut uskoa, ettei opasta olisi. Kirjakaupassa hämmennyin kolmannen kerran. Ei sitä Albania-opasta ollut. Sattumalta kuitenkin selasin Lonely Planetin Mediterranean Europe -opasta. Aluksi näytti pahalle, mutta siellä oli kuin olikin tietoa Albaniasta. Ei kovin paljon, mutta mielestäni enemmän kuin odotin suuren oppaan sisältävän tietoa yhdestä paikasta. Niinpä tsekkaus kirjaston järjestelmästä, opas olisi myös siellä paikalla. Suorinta tietä takaisin kirjastoon ja opas kainalossa kotiin.



Oppaan avulla aloin tutustua Albaniaan. Sain tietää sen olevan Euroopan köyhin, juuri kommunismista vapautunut ja rajansa EU:lle vasta viime vuonna avannut maa. Sen vuoksi Albania ei ole vielä kovin monen turistin lomakohde, vaikka välimeren ilmasto, lämpimät kesät ja vehreä luonto tarjoaisivatkin idylliset puitteet lomalle. Meidän reissullamme ajattelimme tutustua tarkemmin Etelä- ja Itä-Albaniaan, vaikka syvällä mielenkiemuroissa pyöriikin Albanian pääkaupunkiin suuntautuva reissu.

Moni siellä ruudun toisella puolella varmasti miettii matkakohteemme turvallisuutta. Ulkoministeriön turvallisuusluokituksen mukaan maa on melko turvallinen. Eniten kai siellä kannattaa vältellä pimeitä takseja, hanavettä ja taskuvarkaita. Ihan peruslomakohde siis, ainakin melkein.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti