maanantai 25. kesäkuuta 2012

Juhannus kuvina









Juhannuksen aatonaatto kului urheillessa, sillä lähdimme iltatuimaan 15 kilometrin mittaiselle kävelylenkille. Lumpparikin nautti pitkästä lenkistä kovasti ja etenkin se tykkäsi uusista maisemista ja tuoksuista. Evästauotkin olivat sen mieleen, koska sille oli pakattu ihan omat eväät mukaan.




Lenkistä uupuneina pääsimme aatonaattona ajoissa nukkumaan. Juhannusaatto puolestaan kului rattoisasti kahden koiran toimintaa seuratessa. Lumppari ja sen uusin kaveri kymmenkuinen Laku olivatkin erittäin tehokkaita vahtikoiria. Siinä sai jokainen vieras osansa haukuista.




Juhannuspäivänä puolestaan kävimme piknikillä hiekkarannalla ja samalla hassuttelimme Lumpparin kanssa. Oli mukavaa pitkästä aikaa viettää aikaa rennosti kolmistaan. Lumppari kun on meille kuin pieni lapsi, jonka kanssa on mukava puuhailla kaikenlaista. Kesäisin tykkäämme ottaa sen myös mukaan lähes kaikkialle, koska talvisin se saa muutenkin olla niin paljon kotona. Toki edelleenkin se myös on välillä normaalin työpäivän verran kotona, mutta onhan sitä mukava hemmotella Lumppariakin näin kesäisin.



Auringon jäätyä pilvien taakse päätimme juhannuspäivän iltana lähtä ex tempore -mökkireissulle. Meillä oli muutenkin ollut tarkoituksena suunnata sunnuntaina mökille, joten hiekkarannalta kotiin, tavarat laukkuihin, laukut autoon ja suunnaksi mökki. Mökillä aika sitten kiisikin nopeasti ja pian olimme kynttilöiden keskellä nauttimassa yöttömästä yöstä. Mökki ja kynttilät ovat minulle kesät talvet aivan must-juttu. Hassua sinänsä, mutta kynttilöissä on sitä mökkitunnelmaa!






Tänään puolestaan ajelimme mökkipihan nurmet leikkurilla. Sääskiä oli ihanan vähän, kerrankin. Lumpparilla sen sijaan meinasi tulla alkuajasta tylsää, sillä sen mökkikaveri Hilla ei ollutkaan heti aamusta paikalla. Pitkä oli päivä istua ja odotella, kun toiset leikkasivat nurmikkoa. Onneksi Lumpparin odotus palkittiin iltapäivällä, kun Hillan haukku kantautui naapurin pihalta meille asti. Se oli menoa sitten. :D

Koirien leikkien jälkeen pakkasimme tavarat autoon ja lähdimme tsekkaamaan Tornion ja Haaparannan alennusmyynnit. Mitään kovin kummoista ei löytynyt, mutta tulipa Lumpparillakin tehtyä ensimmäinen ulkomaanmatka. Passikin oli ollut Lumpparin takataskussa jo tammikuusta asti.

Meillä oli siis aika koirapainotteinen juhannus. Tästä on hyvä jatkaa ensi viikkoon, jolloin postausohjelmistossa olisi ainakin vielä viimeiset Tukholma kuvat. Mattojen pesuakin olen kaavaillut, mutta saas nähdä, millaiset säät tulevat.

Rentoa viikonalkua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti