torstai 14. kesäkuuta 2012

Lentoon lähdössä



Tänään väsyttää. Työmatkalle lähteminen oli harvinaisen raskasta. Aamuherätys ei maistunut lainkaan hyvälle, mutta täällä sitä jälleen ollaan pilvien päällä nenä kohti pääkaupunkia. Huomenna puolestaan suuntaan toiselle puolelle Suomea eli Rovaniemelle. Rankkaa tää kesäloman ohessa työskentely. Olisi jo aika päästä lomalle, mutta vielä pari viikkoa. Sitten lomailen seuraavat 1,5 kuukautta tekemättä yhtään mitään. Hah, niinhän mä luulen. Kuitenkin alitajuisesti stressaan ensi vuoden töistä. Tiedossa on nimittäin aivan erilaista työtä kuin tähän mennessä ja jopa samassa paikassa koko vuodeksi. Enemmän kuin jees olla koko vuosi yhdessä talossa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti